Uusia tuulia

Pitkästä aikaa on fiilistä kirjoittaa. Ja kuten tavallista paljon on asiaa :D

Olen tehnyt varovaisen päätelmän siitä, että miesviha saattaa olla purettu. Gotlannin reissun jälkeen pyysin rinnalleni henkiopasta, joka voi auttaa minua purkamaan ja edistämään tuota asiaa. Jo samana päivänä sain peräti 2 yhteydenottoa (tekstiviestitse) vanhoilta ”heiloilta”, jotka molemmat olin aiemmin päätynyt vähän näreissäni jättämään taakseni. Ja molemmat olisivat halunneet uudelleen lämmitellä suhdetta. Toiselle päädyin tilittämään mihin homma katkesi ja toiselle melkein jo annoin uuden mahdollisuuden, mutta hän käyttäytyi tökerösti eikä lopulta vastannut, kun ehdotin tapaamisaikaa ja paikkaa.

Joka tapauksessa minulle hyvä, pääsin sanomaan suorat sanat, kun molemmat sitä selkeästi kerjäsivät. No, toki ymmärrän, että tällaisia kokemuksia olen vetänyt puoleeni, kun miesviha ei ollut käsitelty. Vielä pari muuta tilannetta ja ravintolakohtaamista tuli koettua, joiden kautta pääsin suuttumusta purettua – tosin enemmän sitten jälkeenpäin itsekseni.

Tuo miesvihahan tosiaan selvisi Soul Schoolissa, kun riitelimme koko reissun ajan ystäväni Rikun kanssa, joka jostain syystä tuntui koko ajan painelevan ärsytys-nappuloitani. Soul Schoolin Suvi selvensi, että kyse on aiemmissa elämissä hankitusta miesvihasta (alistettuna olemisesta, hyväksikäytöstä ja insestistä), jota on turvallista vihdoin purkaa tässä elämässä, sillä tämän ajan maskuliinienergiat eivät ole liian uhkaavia. Aiemmissa elämissä miesvihan purku olisi vaimennettu fyysisesti – toisin sanoen turpaan olisi tullut. Ja saimme myös kuulla, että meillä on Rikun kanssa sielun sopimus tuon vihan purkuun. Molemmat kokevat sitä kautta kasvun oppiläksyä ja minulla tuo miesvihan purku liittyy myös osana oman voiman oppiläksyyn.

Rajuimman vaiheen tuota purkua koin kuitenkin, kun kävimme Rikun kanssa katsomassa kotimaisen elokuvan: Puhdistus. Ja todellakin se oli aikamoinen puhdistus minulle! Leikilläni sanoja vakavammin miettimättä heitin vielä facebookin tilapäivitykseen, että tänään tiedossa puhdistusta leffan merkeissä. En osannut aavistaakaan millaista. Leffassa oli paljon raakaa naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja seksuaalista hyväksikäyttöä. Jälkeenpäin ymmärsin, että minun oli kohdattava pelon ja vihan tunteet näin, sillä en ole voinut katsoa niitä entisiä elämiäni, joissa olen kokenut vastaavaa. 

Elokuvan jälkeen tunsin voimattomuutta ja suorastaan fyysistä pahoinvointia. Teki mieli alkaa itkeä vollottamaan heti, kun päästiin ulos, mutta tiesin, että se käynnistäisi prosessin enkä ollut valmis siihen keskellä kaupunkia. Riku lähti onneksi mukaani minun luokse, jossa välittömästi annoin tunteiden vyöryä. Oksensin ja itkin. Koin kauhun ja näin erään tosi törkeän tilanteen. Vaikka leffan aikana koin myös vihaa ja samaistuin sen purkuun niin nyt tuntui, että ohitin vihan ja sukelsin suoraan sen ytimeen: pelkoon.

Tuon tunteen purun jälkeen aukesi paljon. Tajusin, että olen aina pelännyt paniikin omaisesti fyysistä väkivaltaa vaikken sitä ole suoraan kohdannut ikinä tässä elämässä. Myös jotkin fyysiset oireet ja seksuaaliset estot selittyivät tuon kokemuksen kautta. Uskomatonta miten paljon tällaiset läpikäymiset voivat selittää.

Tämän jälkeen kävimme Rikun kanssa läpi vielä yhden elämän, jossa olin Rikun poika ja jossa elin koko elämäni isääni ja fyysistä väkivaltaa peläten. Tämän jälkeen tuntui, että helpotti Rikun ja minun välillä ja ekan kerran voitiin viettää aikaa lämpimässä tunnelmassa – olla siis tekemisissä ensimmäistä kertaa n. kolmeen viikkoon ilman riitelyä. Samaisena iltana tuntui, että tapahtui jokin käänne ja että jokin uusi vaihe olisi käynnistynyt elämässäni.

Sinä iltana juhlien jälkeen päädyin tanssimaan ravintolaan ja tapasin Tonin. Tonilla ja minulla oli suhde viime talvena ja se päättyi siihen, että lähdin Aasiaan. Reissun jälkeen ei tuntunut enää hyvältä jatkaa kevyttä suhdettamme, mutta Toni halusi, että ollaan ainakin ystäviä. Itse koin vaan suurta ristiriitaa välillämme sillä Toni on hyvin tiede-orientoitunut ja kyseenalaistaa vahvasti kaiken henkisen mihin uskon. Toni myös tykkää väitellä – mikä on ollut minulle aika vieras juttu. Tietysti miellyttäjä-taustaisena, olen aina pelännyt olla vahvasti eri mieltä. No toki nyt ymmärrän, että hän on elämässäni juuri tuon oman voiman oppiläksyn vuoksi ja että hän on ärsyttänyt sillä maskuliinisella järki-ajattelullaan minua, mutta jossakin vaiheessa ajattelin, että meillä ei ole mitään yhteistä enkä oikein nähnyt syytä pitää yhteyksiä. Nyt huomasin, että oli pitkästä aikaa tosi kiva nähdä Tonia eikä nyt oikeastaan mikään edes ärsyttänyt.

Mietin, että aiemmin, viimeisten vuosien aikana olen tarvinnut samanlaisia, samoista asioista kiinnostuneita, pehmeitä ja kilttejä ihmisiä elämääni, koska olen tarvinnut vahvistusta. Noiden ihmisten kautta olen saanut kokea, että on ok. Olla sellainen kuin olen. Nyt kun olen tuon kautta vahvistunut, tuntuu, että alan olla valmis kohtaamaan erilaisia ihmisiä. Että minä-kuvani on riittävän vahva, ettei se hajoa kritiikistä ja että myös pystyn puolustamaan sitä kuka olen. Se on vielä haastavaa, mutta nyt se ei tunnu enää mahdottomalta.

No, Toni päätyi luokseni yöksi. Hän on ollut aiemminkin paluuni jälkeen luonani ja olen pitänyt silloin tosi tiukkaa rajaa. Joko olen pyytänyt häntä poistumaan, kun menen nukkumaan tai sitten hän on nukkunut lattialla. Ei minkäänlaista läheisyyttä. Saman rajan vedin Rikun kanssa, jonka kanssa meillä oli vielä ennen reissuani tapana makoilla kiinni toisissamme ja jonka kainalossa usein viihdyin. Tuntui, etten vaan voinut yhtään joustaa vaikka tuntui suorastaan julmalta kun kaikki toisessa huusi, että hän tarvitsi vain vähän läheisyyttä hauraalla hetkellä ja kysyi, että voiko tulla vähäksi aikaa viereen ja minä sanoin yksikantaan ”sori, ei”.

Nyt ei jotenkin ollut sellaista pakkoa välttää. Toni tuli viereeni enkä ajanut häntä pois. Naurahtelin vaan, että aha, siihen tulit. Hän hieroi hartioitani ja jalkojani – oi mitä hemmottelua. Ja olihan itselläkin jo läheisyyden kaipuuta. Lisäksi lämpenin Tonille jonkin verran jo pari viikkoa aikaisemmin, kun hän tuli vastaan yllättäen hiukset auki. Tonillahan on siis pitkät vaaleat kiharat hiukset. Hän vaan AINA on pitänyt niitä kiinni. No mitä voin sanoa ”one thing led to another” ja huomasin nauttivani jopa ennen kokemattomalla tavalla naiseudesta ja seksuaalisuudesta.

Tähän väliin täytyy kertoa, että jälkeenpäin yhdistin sekä tähän ”Puhdistus-elokuva”-purkuun että edellä mainittuun kokemukseen seuraavan asian. Tuolla samaisella viikolla otin vastaan sielunkumppani-kurssin hoito-osuuden, jonka aiheena oli Tantrinen Jumal- ja Jumalatar -voimaantuminen. Ja huomasin, että kurssipostissa kuvailtiin voimaantumisen hyötyjä seuraavasti:

-rakastut intiimiin seksuaaliseen itseesi
-se vapauttaa kehoasi, mieltäsi ja henkeäsi syyllisyydeltä ja häpeältä, mitä seksuaalisuuteen vielä saattaa liittyä
-avaudut uusille seksuaalisen ekstasian tasoille
-saat taas käyttöön nais ja mies (jin ja jang) energiasi

Miten nerokasta... tietysti tuota puhdistus-elokuvan aiheuttamaa tunnetta piti purkaa juuri tässä kohtaa, jonka jälkeen olin vapaa kokemaan seksuaalisuutta uudella tasolla. Tuon seksuaalisen avautumisen jälkeen olin ihan intoa täynnä. Olin myös kysynyt korteilta vähän aiemmin, että onko nyt mahdollista saada ns. lohdutussuhde tähän väliin sitä oikeaa odotellessa. Korttien vastaus oli: ”Beauty”, jonka tulkitsin niin, että tuosta suhteesta voisin saada tunnetta siitä, että olen kaunis. 

Tuo ulkonäkökysymys on ollutkin vähän vaikea erityisesti matkastani lähtien. Hetkittäin pääsen sen yli, mutta aika usein tunnen suurta epävarmuutta. Vaikka uskon, että se fyysinen ulkoinen olemus on hyvin pieni osa viehättävyyttä ja että hyvin paljon tulee siitä omasta tunteesta ja mitä säteilee ulospäin, on haasteellista luottaa, että ns. kelpaa. 

 

No tuossa uuden orastavan seksuaalisuuden ja naiseuden avautuessa innostuin laittamaan ilmoituksen nettiin, jossa haen pitkähiuksista miestä. Ajattelin, että ei se ota jos ei annakaan. Heti alkuun sain 3 vastausta, joista yksi vaikutti lupaavalta. Tosin hän oli minua toodella paljon nuorempi ja avoimessa suhteessa, mutta tämä hippipojaksi itseään kutsuva filosofian opiskelija oli myös henkisestä kasvusta kiinnostunut JA jota myöskin minun ulkonäkökuvaukset miellyttivät! Ja niin – hänellä on tosi pitkät hiukset :P No katsotaan... kemiathan ratkaisevat, kun tavataan.

No kas, tämän uuden oven avauduttua, hengailin chatissä jossa myös tuli vastaan henkisistä asioista kiinnostunut mies, joka halusi tavata. Sovimme pikaisesti tapaamisen parin päivän päähän, mutta tässä kohtaa kävi niin, että kun menin paikalle – ei hän ilmestynyt sinne. Hän ei myöskään ilmoittanut mitään eikä selittänyt koskaan asiaa. Onneksi tapaamispaikka oli sisätila ja siellä oli mielenkiintoinen ilmoitustauluseinä ja lehtiä, joten sain ajan kulumaan hyvin jonkin aikaa odotellessani. Itse asiassa tämä oli yksi todiste, että miesviha varmaan on ohi, kun en oikeastaan harmistunut ko. tilanteesta lainkaan. Koko homma meni olan kohautuksella ja matkalla kotiin löysin uuden kirjakaupan, josta tarttui erittäin kiinnostava kirja matkaan ja jäin fiilistelemään kivan (pitkätukkaisen, heh) katusoittajan musisointia. Tästä vaan vähän mietin, että vieläkö näitä blokataan, kun alkukesästähän koin, että kaikki nettijutut kuihtuivat kasaan ja tapaamiset peruuntuivat viime hetkillä.

Koska nyt hyrisi ja tapahtui, tapasin vielä Tonin seuraavana päivänä näistä edellä mainituista treffeistä. Jo tapaamishetkellä olin innostunut... mielessä pyöri flirttailu ja suuteleminen. Toni oli väsynyt työpäivän jälkeen ja huomasin heti, että oltiin aika eri fiiliksissä. Tein Tonille energiahoidon ja tietysti hän kritisoi sitä hiukan skeptikkona, mutta myönsi, että tunsi olonsa tosi rennoksi ja että jutut osuivat (joskin tietysti minun oli helppo sellaista kertoa, kun tunnen hänet). Ja tiesin kyllä, että tämäkin oli osa oman voiman oppiläksyä (aiemmin ko. viikolla oli käynyt jo 2 epäilevää hiukan vastustelevaa hoidettavaa).

No, kyllähän se ilta johti läheisyyteen ja pussailuun, mutta huomasin pian, että emme tavoittaneet sitä tunnelmaa mitä toivoin. Mieleni perukoilla halusin kuitenkin kehitellä jotain kihelmöivää ihastuksen tunnetta puolin ja toisin... ja petyin. Jotenkin alkoi myös epävarmuus ulkonäöstä hiipiä. En ollut ehtinyt laittautua tai meikata ennenkuin Toni tuli ja muutenkin kehon epävarmuus nousi pintaan. Fiilikset valuivat johonkin hiljalleen ja lopulta vetäydyin pois ennenkuin tilanne johti pussailua pidemmälle.

Tässä välissä olenkin rypenyt pari päivää jossakin alamaissa. Nukkunut tosi paljon. Maaimankaikkeushan järjesti niin, että asiakkaitakaan ei ole tullut, joten varmaankin tässä oli tarkoitus nyt käsitellä tätä pettymystä. Jotain pettymystä on siis ollut ilmassa ja orastava minulle täysin uusi puskista tullut juttu on noussut pintaan – kuoleman pelko. Lähinnä unen kautta ja muutaman ohikiitävän ajatuksen tai pelon kautta. Mutta palaan ehkä ko. aiheeseen myöhemmin.

Alakulonihan johti siihen, etten jaksanut korjata mitään paikoilleen, en tiskata tai laittaa ruokaa tai käydä edes suihkussa. Niin minullahan olisi ollut myös perjantaille treffit, mutta ne peruin vedoten siihen, että olen sairaana. Enkä nyt oikeastaan valehdellutkaan, kyllä tuo mieliala vähän sairauden puolelle veti. En poistunut mihinkään asunnostani pariin päivään ja enimmäkseen nukuin ja roikuin koneella. 

 

Toisen päivän iltana eli eilen alkoi fiilis pikku hiljaa nousta. Pienessä turhautumisessa päädyin taas cityn chattiin ja ilman mitään odotuksia tai fiiliksiä – minut löysi kiinnostava keskustelukumppani, jonka kanssa sovin alustavasti treffit tälle illalle. En edes tiedä miten siinä niin kävi. Hän ei ole henkisesti avautunut, mutta piti juttujani äärimmäisen kiinnostavina ja vaikutti älykkäältä ja mukavalta tapaukselta. No, näistä treffeistä tuli lähinnä sellainen ajatus, että ehkä olen vain henkinen herättelijä, sillä sen verran kiinnostuneelta tämä henkilö vaikutti kaikkea kohtaan mitä kerroin kokemuksistani mm. entisistä elämistä. 

No katsotaan miten käy... nimittäin nyt unimaratonin jälkeen en saanut koko yönä unta. Ja lähden tästä varmaan suoraan auttelemaan kaveria muutossa. Että onko musta nyt oikeasti sitten tapaamaan hänet vielä illalla vai menenkö nukkumaan. Sovimme siis, että laitan viestiä kun tiedän tarkemmin aikatauluista ja katsotaan sitten ehditäänkö tavata tänään. 

Nyt on kyllä ihan mahtavan kaunis päivä. Ensilumi peittää maata harsona ja on pieni pakkanen, mutta auringon valolla on mahtava voima! Se sulattaa ainakin sisäisen jään. Muistan, että olen valo ja rakkaus. Muistatko sinä kuka olet? :) Ihanaa päivää kaikille <3

 

Näkyjä ja numerologiaa

 

Huh, mikä päivä. Tänä aamuna herätessäni katsoin kelloa ja se oli 10:10. Siis 10.10. ja kello 10.10. Ei ehkä ihan sattumaa (niinkun muutenkaan uskoisin sattumiin :P) Samaan aikaan muistin, että Osku-kanini oli syntynyt 10.10. Siis kani, joka tuli minulle, kun olin 11-vuotias ja joka eli 11 vuotiaaksi. Tässäkin mielenkiintoiset luvut, joita en ole tullut aiemmin yhdistäneeksi.

Tuo kani oli minulle ihan hirvittävän tärkeä ja jossakin vaiheessa, kun kävin parantaja-kurssia, sain tiedon, että myös eläimet voivat olla sielunkumppaneita. Siis, että sielu ei inkarnoidu vain ihmisruumiiseen. Jo Atlantiksella oli kissoja, koiria ja kaneja. Heti tuon tiedon saatuani, jotakin loksahti paikoilleen mielessäni ja tunsin Osku-kanin sielun. Vaikka ennen kania meillä oli valloittava ja persoonallinen marsu, se ei koskaan tullut niin tärkeäksi ja läheiseksi kuin Osku-kani. Ja Oskukin vältteli muita perheenjäseniäni. Meillä oli erityinen suhde. Noin vuosi Oskun kuoltua hankin silloisen poikaystäväni kanssa uuden kanin. Vaikka tuo kani oli sosiaalisempi, rohkeampi ja hyvin suloinen, niin en koskaan saanut häneen sellaista yhteyttä.

Oskun suhteen olin tosi herkkä. Luin sen korvien ja nenän liikkeitä ja tunsin fyysisesti pahaa oloa, jos se satutti itsensä tai pelkäsi. Joskus teini-ikäisenä jäin nukkumaan olohuoneen sohvalle vain, että voisin olla Oskun kanssa eikä tarvitsisi sulkea häntä häkkiin. Vanhempani vaativat, että kanin pitää olla häkissä aina kun kukaan ei ole vahtimassa. Aika usein, kun lähdin liikkeelle ja kävelin vaikka olohuoneesta keittiöön, Osku seurasi minua. Se puikkelehti jalkojeni välissä ja opin kävelemään varoen maahan katsoen, ettei Osku jäisi jalkoihin, sillä se saattoi ampaista jalkojeni väliin milloin tahansa kuuli askeleeni jossain. Joskus, kun nukuin sohvalla, heräsin siihen, että se oli hypännyt viereen ja nuoli nenääni. Usein tunsin myös pienen kuonon töytäisyn, kun se tuli sohvalle viereeni, kun katsoin telkkaria. Tai sitten se saattoi nykäistä kevyesti hihasta tai lahkeesta hampailla. Se ymmärsi täysin mikä oli ihon ja vaatteen ero, eikä koskaan näykkäissyt paljasta ihoa. 

Nyt kun kirjoitan tätä muuten, on vuorokausi jo vaihtunut ja kello on 01:01.

No, aamulla en ajatellut tuota suhdettani Oskuun sen kummemmin. Se vain käväisi mielessä ja tietoisuus siitä, että Osku oli sielunkumppanini ja mieleen jäi leijumaan tuo päivämäärä tietämättä miksi se näin tuotiin.

Nukuin vielä tuon klo 10 heräämisen jälkeen ja lopulta nousin siivoamaan ennen kuin asiakas tulisi. En ehtinyt syömään mitään ennen sitä, mutta olen tottunut siihen ja monesti ihan tietoisestikin siirrän syömisen hoidon jälkeen tapahtuvaksi, sillä tunnen, että pääsen korkeampiin energioihin, jos en ole juuri syönyt.

Asiakas oli tuttu vuosien takaa ja ensimmäistä kertaa energiahoidossa. Tunsin jännityksen ja jonkinlaisen varovaisuuden ilmassa, joka sai minut hermostumaan tavallista enemmän. Koin, että ko. henkilö oli ystävällinen ja halusi uskoa ja olla avoin, mutta hänellä oli paljon epäilyksiä pinnan alla. Hoito ei varsinaisesti mennyt pieleen, mutta siinä oli elementtejä, joista en pitänyt. Ja omat epävarmuuteni nousivat pintaan. Koin jotain painetta eikä hoito soljunut entiseen tapaan. Hoidettava herätti minussa ristiriitaisia tunteita, joita minun oli vaikea sulkea pois ja epäilen, että meillä on jokin entinen elämä, jossa hän on ollut minua korkea-arvoisemmassa asemassa.

Kun tuo asiakas lähti, niin pettymyksen ja epävarmuuden tunteet nousivat pintaan nostaen epäilystä itseäni kohtaan ja häpeää heikkoudestani. Ensimmäinen ajatus oli, että miten tällaista voi tulla juuri nyt. Näinkö minut palkitaan, juuri kun olin niin kiitollinen ja onnellinen hyvistä kokemuksista, niin tätäkö siitä sitten tulee? Mutta sitten tajusin... tämä on juuri se ansa ja harhakäsitys mikä tulee, jos uskotaan pelkkään vetovoiman lakiin ja unohdetaan se mikä on korkeammaksi parhaaksi. Kukaan ei tietenkään haluaisi koskaan vastaanottaa vapaaehtoisesti niitä huonoja kokemuksia. Ei silloin, kun menee hyvin – miksi haluasi pilata hyvän fiiliksen, mutta ei varsinkaan silloin, kun on jo valmiiksi siipi maassa – lyö lyötyä tunne. Mutta mikä olisi maailmankaikkeudelta rakkaudellisempi teko? Ehkä kuitenkin antaa tuo vaikea kokemus silloin, kun olen vahvistunut ja saanut positiivista palautetta niin, että tiedän olevan muunkinlaisia kokemuksia. Tietysti tuosta tulee helposti tunne, että putoaa korkealta, mutta toisaalta en putoa ihan alas asti. 

Minulle tuodaan nyt symbolinen vertaus tähän kohtaan. Korkea talo, jonka sisälle olen rakentanut portaat. Olen kiivennyt tuonne ylös, aivan ullakolle asti ja ihailen kattoikkunasta kirkasta tähteä. Viimeiset askelmat ovat vielä huteria. Ne sortuvat ja tipahdan alas. Vaikka säikähdän tippumista, en putoa aivan kellariin saakka, mistä olen rakentamisen aloittanut, sillä sen päälle olen rakentanut jo tukevan perustan. Ja tiedän, että koska olen jo kerran onnistunut rakentamaan rappuset ylös saakka, voin jatkaa rakentamista ja vahvistaa rappusia, niin että ne kestävät paremmin.

Miksi tämä kokemus sitten oli tarpeen? Miksi itsetunnon romahdus ja pettymys vyöryivät ylitseni tässä kohtaa. Siinä mielessä vetovoiman laki itse asiassa toimii, että syvällä sisimmässäni on vielä epävarmuutta ja pelkoa ja nostamalla pintaan sitä, voin sitä purkaa ja poistaa. Itse asiassa nyt kun ajattelen tarkemmin niin, vaikka tuossa edellisessä kirjoituksessa kuvittelin tuovani onnistumisen ja ihmeiden sanomaa sekä kiitollisuutta, niin olihan siinä myös egon halua todistaa, että olen hyvä jossakin. Ja jos minussa on halua näyttää ja esitellä sitä kuinka pitkälle olen päässyt ja että olen hyvä jossakin niin se on egoni hallintaa. Jos tunnen tarvetta vahvistaa itseäni näin, niin perustan itseni hyväksymisen sille ulkopuoliselle kokemukselle.

Maailmankaikkeus siis nosti esiin sen kaikessa rakkaudessa tuomalla minulle tilanteen, jossa saan katsoa syvemmälle itseeni. Saan kysyä, miksi yksi epävarma ja haparoiva kokemus, pyyhkii pois kaiken aiemman. Olenko perustanut onneni suoriutumiseeni? Rakastanko ja tuenko itseäni silloinkin, kun olen heikko? Silloin, kun sitä itse asiassa eniten tarvitsen. Lohdutanko ja tuenko itseäni vai kyseenalaistanko uskottavuuteni kokonaan? Miksi rakkauteni ei ole pyyteetöntä?

Toisaalta olen myös tietoinen siitä, että tällä hetkellä käyn oman voiman oppiläksyä. Soul Schoolissa sain tiedon, että tämä on nyt ensisijainen tehtäväni – siis itseni vahvistaminen. Kuulin myös, että voin ottaa asiakkaita, mutta minun tulee huomioida, että silloin saatan törmätä myös haastaviin asiakkaisiin. Olen siis ottanut tämän askeleen tietoisesti, sillä haluan edetä oppiläksyssäni. Silti tämä tilanne pääsi yllättämään.

Ehkä se suurin pettymys oli siihen miten reagoin. Että tuo tilanne jotenkin söi minua sisältä. Kuin se olisi yhtäkkiä muuttanut minua – pienentänyt minut takaisin itsestään epävarmaksi tytöksi. Ihan niinkuin en olisi kasvanut ja kehittynyt ollenkaan. Missä oli voima ja varmuus. Mutta ei, se vain näyttäytyy niin ja tuntuu siltä. Koska olen auki, uskallan sukeltaa sisälleni koko tunteeseen. Se on vaihe ja prosessi. Sen tarkoitus onkin nostaa tunne täysillä pintaan. Miten muuten saisin sen kohdattua? 

Seuraava järkytys oli kuitenkin se, että lamaannuin enkä tiennyt mitä tehdä. Mutta a-aa, kaikella on tarkoituksensa vaikka sitä on vaikea uskoa. Tein hätäisiä johtopäätöksiä siitä, että en osaa auttaa itseäni vaan masennun. Tähänkin hetkeen kätkeytyi tosin oivallusta. Mietin tuossa kohtaa, että tarvitsen hoitoa tai ystäviäni ja mietin kehen ja miten ottaa yhteyttä. Mutta samaan aikaan ymmärsin, että tuo tarve tukeutua muihin, heikensi jälleen minua. 

Yksi suurimmista ja tärkeimmistä oivalluksista, joita koin yksin matkallani Aasiassa oli se, että kun minulla ei ollut ketään muita kuin itseni johon turvautua, pääsinkin paremmin jaloilleni enkä vajonnut epätoivoon vaikeita asioita prosessoidessani. Kun päästän ajatukseni vähänkin karkaamaan siihen suuntaan, että tarvitsen jonkun muun ihmisen vahvistusta, niin luovutan itse itsestäni. Haen varmaankin siten korjaavaa rakkautta ulkopuoleltani, laastaria haavani päälle. Mutta hittolainen, annan siinä kohtaa haavan vuotaa ja vuotaa. Näytän, että katsokaa nyt miten paha haava on ja miten paljon tarvitsen apua. En usko omiin ensiaputaitoihini. Vaikka todellisuudessa, voin heti painella haavaa oikeista kohdista ja saada tilanteen rauhoittumaan. Ja vain itse voin tuon haavan parantaa vaikka joku muu oireita lievittäisikin.

Onpas nyt symboliikkaa. No, niinhän se taisi olla, että tuossa viime kirjoituksessa haikailin symbolisia tarinoita, nyt niitä sitten alkaa tulla :D

Baa, taas tulee niin paljon asiaa, etten pääse asiaan :P Tai siis kun palan halusta kertoa oikeasti sen mihin tämä ilta päättyi. Eli tuo epävarmuus-pettymys-lamaannus johti siis siihen, että kykenin lopulta laittamaan vain ystävälleni Rikulle viestin, että voisiko hän ottaa jonkun kortin minulle, kun en tiedä miten toimia. Hän ei huomannut viestiäni ja vajoilin jonnekin masennuslandian puolelle.

En ollut syönyt mitään koko päivänä ja heti hoidon jälkeen oli jo kova nälkä, mutten kyennyt laittamaan tikkua ristiin asian eteen. Ajattelin etäisesti laittaa musiikkia ja meditoida/tehdä hoidon itselleni, jotta saisin purettua tunnetta. En kuitenkaan oikein saanut kiinni ja nukahdin. Heräilin muutaman kerran ja kuulin tekstareita – Riku oli jossakin vaiheessa vastannut kortinnosto viestiin. En jaksanut vastata enkä edes nousta ja vajosin taas uneen. Jossakin mieleni perukoilla olin järkyttynyt siitä, että olin tässä jamassa. 

Lopulta Katarinan tekstiviesti aktivoi minut. Hän kysyi voiko tulla huomenna hoitoon ja jotenkin tiesin jo tekstarin äänen kuullessani, että tähän reagoin. Se sai jotenkin energiani kohoamaan. Ehkä se oli päinvastainen rooli – ajatellessani Rikua, koin itseni uhrina ja kaipasin hänen apuaan. Mutta nyt tunsin, että minua tarvitaan – se pisti sivuuttamaan oman tilani. Aktivoiduin vastaamaan viestiin ja lopulta hitaanlaisesti ylös sängystä. Tajusin, että kello oli 21 enkä ollut syönyt enkä juuri juonutkaan koko päivänä. Mietin kauppaan lähtöä, mutta jotenkin sain tuhrattua aikaa koneella melkein kymmeneen saamatta lähdettyä ja sitten silmiin osui uudelleen aiemmin noteeraamani kutsu ”portti-meditaatioon”.

Tajusin, että yhdistyminen tähän meditaatioon energeettisesti, voisi olla se mitä tarvitsen. Meditaation kuvauksessa luvattiin mm. että ”tuon prosessin kautta pääsee uuteen tietoisuuden tilaan, joka mahdollistaa itsensä rakastamisen ilon kautta”. Tajusin yhtäkkiä, että voisin päästä aika korkeisiin energioihin, kun en ole syönyt koko päivänä. Mitä nyt enää on yksi lisätunti. Samaan aikaan mieleeni alkoi tulla koko kuvion nerokkuus. Olisinko muuten ikinä tullut ”paastonneeksi” koko päivää, jollei tuo masennus olisi iskenyt. Aloin sytyttelemään kynttilöitä ja katsomaan sopivaa meditointi musiikkia. Kun sain viimeisenkin kynttilän palamaan, katsahdin kelloa: tasan klo 22. No eiköhän tämän pitänyt mennä juuri näin.

Edelleen syömättä tasan klo 22 yhdistyin siis energeettisesti tuohon meditaatioryhmään. Aluksi kävin läpi kuin filminauhana suhdettani kaniini. Näin myös hetket, jolloin hermostuin kanille ja huusin tai näpäytin kuonolle hänen tehtyä jotakin ihmismielen näkökulmasta ”pahaa”. Kani vain toteutti lajille luonnollista käyttäytymistä, mutta nuorena tyttönä rinnastin hänet ihmislapseen ja käyttäydyin pikkuvanhasti välillä ankarastikin. Pyysin anteeksi Oskulta ja annoin myös anteeksi itselleni huonon käyttäytymiseni – enhän osannut muuta. Rakastin kuitenkin tuota kania täydestä sydämestäni.

Jossakin vaiheessa näin jotain sekavia juttuja, leijumista, valoa, värejä. Kävin läpi chakrani ja ensimmäistä kertaa koin, ettei minun tarvinnut keskittyä niiden avaamiseen vaan se kävi kuin olisi pikavauhtia järjestyksessä naks, naks, naks... napsautellut luukut auki. Ensin etupuolelta ja sitten vielä takaa. Tämän jälkeen tuntui kuin sielu olisi lähtenyt minusta yhdistymään jonnekin... ja heti perään tuli tieto siitä, että sielutasolla on tapaaminen sielunkumppanin kanssa. 

Odottelin hetken tuleeko sieltä jotain tietoa, mutta jotain muuta katselin tuossa jonkin aikaa, mitä en nyt edes muista. Tuntui, että vajosin jonnekin syvälle ja oli kaikenlaisia ohikiitäviä näkymiä, mitä en pysty edes palauttamaan mieleen. Jossakin vaiheessa kuitenkin havahduin siihen, että katselen laivaa. Selvästi valkoista isoa laivaa, jossa oli pyöristetyt ikkunat. Katsoin ikäänkuin ulkopuolelta laivan ikkunasta sisälle. Sisällä näin vaalean pitkähiuksisen nuoren miehen. Ja tämä oli todella yllättävää... nimittäin olen nähnyt aiemmin sielunkumppanini hahmon, jotakin ääriviivoja, fiilistä, onko tumma vai vaalea, mutta yleensä näky ei ole kovin selkeä. Nyt näin hänen kasvon piirteensäkin hyvin tarkkaan. Ketään hänen näköistään en ole nähnyt. Tosin jos johonkin hänet nyt yhdistäisi niin Apocalyptican Eicca Toppinen tuli vähän mieleen (se nousi, joten pitää nyt se jostakin syystä mainita). Mutta siis näin hänet todella niin selvästi, että tunnistaisin hänet jos tulisi kadulla vastaan.

Katselin häntä pitkään. Vaaleat, vähän kiharat hiukset ulottuivat hartioille. Okei, se onkin sitten vaalea. No, mutta ei mitään valittamista, pidin hänen kasvoistaan paljon. Hänessä oli lämpöä ja rentoutta. Keveyttä, kuten olen aiemminkin fiilistellyt. Valkoisesta isosta laivasta tuli erehdyttävästi mieleen ruotsinlaiva ja Silja. Mietin jälkeen päin, että hän näytti enemmän ruotsalaiselta kuin suomalaiselta ehkä hiukan pystyn pienen nenän perusteella. Varmuuden vuoksi minulle näytettiin, että hän istui risti-istunnassa jossakin mistä tuli mieleen jotakin henkistä ja että hänellä oli farkut jalassa. Ei siis mikään ”entisten elämien” hahmo. Mietin, että miksi laiva... kohtaammeko laivalla?! Tuli kuitenkin tunne, että ei... vaan hän on siellä laivalla nyt! Wau, siis voiko olla niin, että näen hänet reaaliajassa juuri nyt. Sitä en tosin tiedä kumpaan suuntaan hän on menossa... Heh, ei muuta kuin laivarantaan huomen aamulla ;D

Joo... mutta oikeasti tulee kuitenkin epäilyjä mielestä... voisiko oikeasti olla, että näin hänet. Todellisen ihmisen? Mutta jos hän nyt on se sielunkumppani, joka on tulossa elämääni, niin se on muuttunut. Siis tarkoitan, että tämä ei voinut olla sama josta sain välähdyksiä keväällä. Mutta voihan se olla niin, että kun olen välissä muuttanut toiveitani niin tuo henkilö on muuttunut.

Ovela mieleni yrittää varautua kaikkeen. Mietin, että ehkä minua halutaan harhauttaa tällä näyllä, että en laittaisi liikaa odotuksia johonkin toiseen. Tiedän, että joskus joku tieto tulevasta tulee vain sen takia, että on korkeammaksi parhaaksi uskoa niin. Suhtaudun muutenkin skeptisesti tulevan ennustamiseen... Uskon, että se tuleva voi muuttua sen perusteella mitä valintoja tekee ja että joskus tulevan näkeminen aiheuttaa sen, että alkaa elää sen mukaisesti – joskus vahvistaen tulevaa, joskus taas muuttaen sitä.

Mutta osa minusta haluaisi kovasti uskoa tähän näkyyn. Kesällä meditoidessani sain edellisen yllättävän ja voimakkaan vision, joka tuntui tulevan näkemiseltä. Tämä on todella uutta minulle enkä koe, että omat vahvuuteni ovat olleet todellisten asioiden tarkassa näkemisessä vaan enemmänkin, tiedon ja tunteiden tunnistamisessa ja tämän hetken tarkastelussa. Mutta tämä kesäinen näky tuntui todelta.

Siinä näin yllättäen itseni tyhjässä asunnossani. Olin vienyt kaikki tavarat pois ja tein viimeistelysiivousta, pyyhkien pintoja haikein, mutta onnellisin mielin. Oli selvää, että olen muuttamassa pois. Koin, että tämä tapahtuisi ennenkuin maa on valkoisena. Sitten seuraava tunne oli, että seison ulkona pakkasessa. Nyt on jo lunta, hengitys höyryää ja posket on kylmät ja punaiset. Joku mies seisoo ihan lähelläni ja kumartuu suukottamaan poskiani. Onni ja lämpö leviävät kasvoilleni. En näe miestä, mutta tunnen rakkauden. Jostakin tulee tunne, että eletään jotakin joulun-uudenvuoden aikaa.

Näin tämän varmaan joskus heinä-elokuun vaihteessa. Heti wow-fiiliksen jälkeen ensimmäinen ajatus, oli että eiii... tarkoittaako tämä sitä, että tapaan sielunkumppanini vasta talvella?! No, se syyskuun lopulla Suvin heittämät ”noin pari kuukautta oman oppiläksyn käymistä ennen kuin sielunkumppani voi tulla”, voisivat sopia tähän visioon. En vain halunnut uskoa sitä. Ajattelin, että jos minulle vain näytettiin, että olen vielä talvella Suomessa, kun olen jonkin verran miettinyt sitä, että olenko lähdössä ulkomaille. Siis muuttamassa ehkä? Se tunne on kuitenkin ollut siitä lähtien kun palasin Aasiasta ja sen suuntaista viestiä tulee silloin tällöin. No, ei siitä sen enempää. Se selviää aikanaan.

Jaahas, tulipa taas tekstiä. Jaksaakohan kukaan näitä lukea loppuun? :D No jos joku luki tänne asti, niin kiitos siitä ja kaunista syyspäivää/iltaa/yötä mitä aikaa ikinä kukin elääkään :) <3

Hoitokokemuksia

 

 

Uskomatonta. Mun elämä on uskomatonta! Joskus tulee niitä hetkiä, kun katsoo ikäänkuin hiukan sivusta mitä kaikkea tapahtuu. Tämä on se hetki. Ja samaan aikaan, kun sukellan niihin wau-kokemuksiin, niin mun sydän täytyy kiitollisuudesta ja silmät liikutuksen kyynelistä. Miten hienoa on elää tätä hetkeä, olla auki tässä ajassa! Olen niin kiitollinen siitä, että mulle tuodaan kaikki tää mahdollisuus nähdä, tuntea, kuulla, haistaa, olla läsnä tässä ihmeellisessä maailmankaikkeudessa. 

Tää vauhti on taas huikea ja tahti millä asioita avautuu ja tulee prosessoitavaksi. Pakko mun on uskoa, että mä olen aika vahva ja että mun vastaanotto kapasiteetti on aika suuri. Mä itse asiassa olen aika ylpeä, että mä handlaan tämän kaiken. Omat monet päällekkäiset prosessit ja ihmetyksen aiheet ja niin ystävien kuin asiakkaiden tukeminen. Tietysti kaikki linkittyy kaikkeen jossain määrin ja tukee toisiaan, mutta niin montaa eri kautta tulvii tietoa, kokemusta ja tuntuu välillä ihan henkisen maailman sarjatykitykseltä. Mutta ei huimaa! Antaa tulla vaan... tää on mahtavaa :D

Tänään olen erityisesti ylpeä saadessani todistaa vanhan ystäväni Katarinan (nimi tekaistu jälleen) huikean näkökyvyn aukeamista. Kolmannessa hoidossa hänellä alkoi suoraan soljua entinen elämä niin, että omaksi tehtäväkseni jäi vain olla tukena ja nostella sieltä oleellisia asioita. Tämän jälkeen Katarinalle on itsekseen avautunut entisten elämien ketju, joissa on selkeästi tietty teema tai teemoja ja hän on myös kanavoinut sujuvasti itselleen tekstiä. Hänen henkinen avautumisensa on ollut suorastaan hämmästyttävää katsottavaa ja olen iloinen sekä ylpeä saadessani tarjota tukea ja apua tässä prosessissa.

Tunnen myös itsessäni, että nyt jotain uutta on auennut. Kahdessa viimeisessä hoidossa olen tuntenut niin suuren rakkauden ja tunnistanut sielun kauneuden niin, että kyyneleet on tulvahtaneet silmiin. En voi sanoin kuvata miten kauniita hetkiä nuo ovat olleet, kun puhdasta rakkautta on välitetty kauttani, niin olen kokenut. 

Tuo tunne tosin ei ole ihan uusi. Kerran koin sen aiemmin viime talvena tehdessäni viimeisiä harjoitushoitoja. Silloin luonani kävi ystäväni, joka totesi hoidon jälkeen, että jotakin ihmeellistä tapahtui ja hän koki parantuneensa masennuksesta, jota oli kestänyt monta vuotta. Tietysti tuo parantuminen oli tapahtunut jo usean vaiheen ja pidemmän prosessoinnin kautta, mutta oli mahtavaa antaa se viimeinen käänteen tekevä hoito.

Seuraavan kerran koin liikutuksen kyyneleitä tehdessäni Thaimaassa kirjallisia kanavointeja. Kokeilin tehdä sieltä Suomeen muutaman kanavoinnin rahoittaakseni matkaani ja olikin huikea tunne, kun kirjallinen kanavointi aukesi. Nyt kuitenkin on tunne, että tuo jokin osa on päässyt avautumaan enemmän ja on tullut osaksi hoitojani. Tänään kuunnellessani Katarinan kertomuksia entisistä elämistä, näin jotakin joka liittyi hänen yhteen elämistä: niin valoa täynnä olevan henkilön tai sielun, että taas tuo liikutus tulvahti lävitseni. 

Kaikki hoitokokemukset ovat niin erilaisia, että koskaan ei voi tietää mitä tulee, mutta se tekeekin tästä työstä (jos sitä voi siksi kutsua) niin hienoa. Olen kiitollinen kaikista vahvistavista kokemuksista ja saamastani palautteesta. Huomaan, että vaikka saisin kuinka ylistäviä kiitoksia ja olisin mukana todistamassa oivalluksia sekä suuria tunteiden purkauksia niin mieli edelleen tuo epäilyksiä ja joka hoitokerran jälkeen kaipaa vahvistusta sille onko hoidostani ollut hyötyä. Toivon, että tuo epäilyksen ääni vaimenee koko ajan. Hoitojen määrän lisääntyessä olen kuitenkin huomannut, että hoitojen jännittäminen on lieventynyt huomattavasti. Yhä useammin huomaan, että tuntuu luontevalta ja rauhalliselta aloittaa hoito. Ja usein viimeistään alkuhiljentymisen aikana jännitys laukeaa. Luulen, että tähän on auttanut hoitojen määrän lisäksi se, että pyrin hyväksymään jännityksen.

Erikoisimmat hoitokokemukset yllättävät ja vahvistavat omalta osaltaa sitä, että jotain tapahtuu kauttani, mihin en itse vaikuta mitenkään. Maanantaina hoidossa kävi sielun siskoni Saara (keksitty nimi taas). Aika monien asiakkaiden kanssa tunnen omassa kehossani, missä hoidettavalla on jotakin purettavaa. Saaran kanssa tuo purkaminen menee kuitenkin välillä tuntemusta hiukan pidemmälle. Tällä kertaa kävi siis niin, että hoidon aluksi tunsin, että kurkkuun nousi limaa. Tuskin ehdimme edes aloittaa kunnolla, kun aloin yskimään ja oli pakko mennä vessaan oksentamaan limaa. No, oikeastaan tämä on mennyt näin äärimmilleen vain kaksi kertaa lukuisista hoitokerroista. Kakoessani limaa lavuaarin äärellä, tajusin, että vaikka tunne tuli hänestä, niin minulla oli tarve puhdistaa myös itseäni ja siksi kehoni reagoi näin. En sen enempää keskittynyt itseeni, mutta mielessäni välähti viikonlopun tapahtumat ja tunne epävarmuudesta ja siitä, etten kelpaa tai ole riittävä. Niinpä, olen sen ennenkin huomannut, että sitä tunnetta en enää kehooni halua kerätä.

Uskon, että tuo Saaran puhdistaminen fyysisesti oman kehon kautta liittyy kahteen asiaan. Ensinnäkin olemme kulkeneet hyvin käsi kädessä melkein koko henkisen kasvun ajan ja käyneet useita samoja teemoja läpi. Jossakin vaiheessa oli jopa huvittavaa, kun huomasimme, että jos toisella oli joku kokemus, niin pian sama teema toistui toisen elämässä. Toinen asia minkä olen itse liittänyt tähän meidän tietynlaiseen yhdessä kokemiseen, on entinen elämä, jossa olemme olleet kaksoissisarukset. Minua on aina kiehtonut kovasti kaksoset ja lapsena usein kuvittelin millaista olisi, jos olisi kaksoissisko. Vaikka olemme nähneet monia muita yhteisiä elämiä eri rooleissa, on tämä jotenkin jäänyt elämään minun mieleeni. Uskon myös, että välillämme on sielun sopimus henkisen kasvun asioista ja että voimme kokea joitakin asioita toistemme kautta.

Viime viikolta tulee mieleen vielä kaukohoitovaihtarit, jotka tein parantaja-kurssilla tutustumani ”Marin” kanssa. Usein saan kaukohoidoissa aika paljon visioita tai viestettäviä asioita, jotka yleensä on tapana laittaa hoidon jälkeen sähköpostitse. Nyt olin todella väsynyt hoitoa aloittaessani. Tuntui, että heti alusta lähtien oli todella vaikeaa keskittyä ja torkahtelin hoidon aikana monta kertaa. Pyysin taivaisia auttajia hoitamaan Maria ja mielessä oli se, että voin luottaa siihen, että kaikki menee niinkuin pitää.. että tälläkin on tarkoituksensa, että hoidon hetkellä olen tässä tilassa. Hoidon jälkeen olin kuitenkin nolona, kun ei ollut oikein mitään mistä kirjoittaa Marille.

Voimakkaimmat tuntemukset hoidosta olivat se, että ihan alkuun valitsin intuitiivisesti musiikin (niinkuin aina) ja Jenni Vartiaisen biisin ”Tuhannet mun kasvot”. Tuo samainen Vartiaisen levy soi taustalla hoidon ja torkahtelujeni ajan, mutta selvästi kiinnitin huomiota kappaleeseen ”Ihmisten edessä”, jossa näin selkeästi, että Mari menee tapaamaan enkeliä ja ”kävelee hänen kanssaan käsi kädessä ihmisten edessä”, kolmas ja viimeinen kappale hoidon lopusssa oli ”Elämänperhonen”. Pahoittelin Marille köyhiä eväitä ja laitoin sitten linkin youtubeen näihin kolmeen kappaleeseen, jotta hän voi kuunnella tuleeko niistä hänelle jotakin viestiä ja kerroin enkelinäystä. Pian hän vastasi, että nämä eväät eivät todellakaan olleet köyhät vaan päinvastoin kertoivat enemmän kuin mikään tai mitkään tässä ja nyt. Mitä voin sanoa, maailmankaikkeus on ihmeellinen.

Myöhemmin mietin, että kun olen tehnyt Marille aiemmin hoitoja, niin olen saanut hyvin symbolisia tarinoita. Itse asiassa tosi kauniitakin ihan pitkiä kertomuksia, vahvoja kuvia ja tunnelmia joita olen välittänyt. Mari on kertonut tietävänsä täsmälleen mihin tarinat liittyvät ja että ne kuvaavat täysin hänen elämäänsä. Vielä kauan ensimmäisen tarinan jälkeen, hän kirjoitti minulle miten liikuttava tarina oli ja kuinka hän edelleen näkee elämänsä sitä kautta ja ymmärtää joitakin asioita. Minä en ole tiennyt mistä on kyse ja nyt tuli tunne, että jostain syystä minun ei kuulu nähdä Marin sisälle tai katsoa tarkemmin hänen elämäänsä. Nämä symboliset tarinat tuntuvat tulevan vain joidenkin hoidettavien kohdalla. Useimmiten pystyn yhdistämään hoitojen aikana nousevat tapahtumat ja avaamaan hoidettavan ihmissuhteita. 

Pidän kuitenkin paljon myös symbolisista tarinoista. Joskus niitä on tullut minulle itsellenikin kaukohoitojen aikana. Tuntui, että niitä tuli enemmän alkuaikoina ja ehkä niitä tuotiinkin silloin, koska ne tekivät minuun suuren vaikutuksen ja yllättivät sillä en osannut odottaa mitään sellaista. Varsinkin kun tarina eteni niin että alussa ei ymmärtänyt yhtään miksi näen jotakin, sitten tarina alkoi viedä ja lopussa tuntui kuin ympyrä olisi sulkeutunut ja ymmärsi tarinan pointin.

Henkilö, joka minut alunperin johdatti hellästi ottamaan henkisen heräämiseni ensi askeleet, teki mulle kanavoinnin syyskuun lopulla. Hän on etäisesti seurannut matkaani tämän noin kolmen vuoden ajan. Tuo kanavointi tuntui ihan uskomattoman ihanalta. Tuntui, että niin pitkä matka on jo tultu tähän hetkeen, tähän vaiheeseen. Liitän osan kanavoinnista tähän muistuttamaan mua epäilyn hetkinä ja tuomaan voimaa ja uskoa.

”Kutsuin sinut luokseni, jotta olisi helpompi tuoda sinulle viestiä, ja minkälainen erikoinen olento sieltä saapuikaan. Erivärejä loistava valo-olento, niin mielenkiintoisen ja upean näköinen. Voi kun voisin liittää tähän kuvan sinusta tuossa olemuksen muodossa!

Tuo olento katsoo minua lempeällä katselleella, kuin odottaen, tietäen, että minä olen kertomassa hänelle jotain. Hän tietää sen jo ennen minua. Hän tietää sen, mitä tulen sanomaan. Minua itseäni rupeaa ujostuttamaan. Tuon olennon katse on niin puhdas, rehellinen ja avoin, kuin läpinäkyvä. Hän ei salaa mitään.

Olet niin kaunis. Tuo sinun olemuksesi on mykistävä. Tuo olento, yksi olemuksistasi kertoo, että hän palaa nyt fyysiseen kehoosi. Hän on saanut sen tiedon, mitä tuli hakemaan. Mieleni sanoo, että enhän minä vielä mitään viestiä sinulle edes tuonut, mutta tunnen sydämessäni ja sielussani, että tieto on jo vaihdettu! Tämä on niin ihmeellistä.

Sinun energiaasi on uudistettu viime aikoina huimasti ja tietoisuuteesi on tuotu aivan uudenlaisia asioita. En näe mitään estettä, ettetkö uskaltaisi tehdä sitä, mitä sydämesi sanoo. Missä on epäilys ja epävarmuus, en näe niitä missään. Ehkä saatat joskus tuntea hieman epävarmuutta, mutta et enää samalla tavalla kuin aikaisemmin. Näen, että olet astunut aivan uuteen elämään ja tuo elämä tulee antamaan sinulle paljon!

Joko olet jakanut tietouttasi ja kokemuksiasi muille? Sinulla on paljon kerrottavaa ja jaettavaa muille. Näen myös, että istut lasten edessä. Uuden ajan lasten ja kerrot kokemuksistasi. Ehkä lapset kuvaavat jotakin. 

Älä pysähdy, pysy liikkeessä. Liiku paikasta toiseen. Sinua johdatetaan kyllä.”

Kanavoinnissa oli muutakin, mutta tämä tuntui oleelliselta ja hyvältä jakaa. 

Ihanaa! Kiitos maailmankaikkeus näistä kaikista upeista kokemuksista. Olen samaan aikaan täynnä kiitollisuutta, ylpeyttä ja rakkautta sekä antautumista, irtipäästämistä ja halua olla palvelijasi. Kaikki on tässä täydellisesti juuri oikealla paikallaan. Kaikki asiat etenevät oikealla tavalla ja oikeaan suuntaan juuri oikeaan aikaan. 

Rakkautta ja voimia välittäen, IntuitiveGirl <3

Mikä sielunkumppani?

Oli aiempaan kirjoitukseen ilmestynyt monta hyvää kysymystä, joten niiden innoittamana lähden hahmottelemaan sitä mitä kokemuksia, käsityksiä ja ajatuksia on sielunkumppanuudesta minulle matkan varrella muodostunut. Heh, minua ei varmaan ihan hirveästi tarvitse tämän aiheen äärelle houkutella ;)

Tässä lainaus lukijan kommentista:

" Sielunkumppani? Olen itse miettinyt paljon että mitä se on.Onko se semmoinen, joka pyörähtää elämässäni kenties vain muutaman kuukauden tai muutaman vuoden ehkä tämän koko elämän vai jopa monia elämiä? "

Itse asiassa sitenkin aihe on ajankohtainen, että osallistuin 2 viikkoa sitten Sielunkumppani verkkokurssiin. Joka viikko käsitellään tiettyä aihetta, josta tulee kurssimateriaalia ja kanavoitu hoito.  Ensimmäisen viikon aihe oli irtipäästäminen vanhasta ja tämän aiheen käsittelyyn sainkin sopivasti aika tehokasta apua Soul Schoolissa. Seuraavan viikon aiheena eli nyt on ilmassa ollut pyyteettömän rakkauden energian vastaanottamista. Siitä varmaankin kumpuaa myös edellä mainitut kipuilut ja runot.

Verkkokurssin kuvauksessa oli mielestäni aika hyvin kiteytetty se mikä vastaa omia käsityksiänikin, joten tässä lainaus siitä:

"Sielunkumppanin tuleminen on järjestetty jo ennen maapallolle inkarnoitumista. He ovat samanlaista sädettä ja värähtelyä. Heitä rakastat intohimoisesti ja olet kokenut useita inkarnaatioita heidän kanssaan. Sielunkumppanit ovat myös niitä, joilla ympäröimme itsemme, niitä joita uskomme samanmielisiksi, saman sydämisiksi, niitä joiden kanssa haluamme ystävystyä, usein niitä joiden kanssa muodostamme kumppanuuden tai suhteen. Kyse on spesiaalitapaamisesta, joka hyvin todennäköisesti muuttaa elämänne."

Uskon itse, että osan sielunkumppaneiden kanssa on sielun sopimuksia joidenkin asioiden läpi käymisestä. Silloin sielunkumppani saattaa olla elämässä vain sen ajan kuin tuo oppiläksy tai kokemus on saatu. Yhden kanavoinnin mukaan romanttisia suhteita ei ole useinkaan ennalta määrätty, sillä kaikki tuolla tasolla liittyy itsen selvittelyyn. Oma fiilis tästä on, että niitä potentiaalisia sielunkumppaneita on useita ja se mihin on valmis missäkin elämän vaiheessa määrittelee sen miten syvä ja pitkä suhde on - vai muodostuuko välille esim. ystävyys parisuhteen sijasta. Toisin sanoen uskon itse, että jos molemmat ovat saaneet riittävästi kokemuksia, että voivat käydä toistensa kansa ne ns. viimeiset kasvukokemukset niin romanttinen suhdekin voi kestää lopun iän tässä elämässä.

Uskon itse myös vetovoiman lakiin ja siihen, että ajatuksillaan voi ohjata sitä mitä "tilaa". Eli itse olen tehnyt noita pyyntöjä maailmankaikkeudelle, joista tosin on hiukan ristiriitaista fiilistä. Pyynnöt olen siis kirjannut ihan ylös listaamalla mitä haluan kumppanilta ja suhteelta ja määritellyt sitten ajan mihin mennessä toivon tapaavani tämän kumppanin. Olen kuitenkin taipuvainen uskomaan siihen, että A) minua ohjataan pyynnön tekemisessä B) se mitä pyydän valmistellaan siten, että olen valmis sen kohtaamaan. Joskus se ei välttämättä onnistu siinä ajassa mitä toivoisin... Mutta tästäkin aiheesta voisi kirjoittaa melkein oman aiheensa, joten palataan aiempaan.

Olen itse aika onnellinen siitä, että olen tunnistanut ja löytänyt näitä sielunkumppaneita. Tiedän siis millainen on tunne sielun yhteydestä. Kaikkien kanssa tuo tunne ei ole ollut heti niin voimakas ja selkeä, mutta tuntuu, että olen koko ajan herkempi tunnistamaan "tutut sielut".

Joidenkin ystävieni kanssa tunne on aluksi ollut lämmin ja kokemus "kemioiden toimivuudesta". Tuokin on hyvä kysymys, että mitä ne "kemiat" on. Voisin olla taipuvainen uskomaan, että kyse on juuri tuosta tutusta sielusta, joka jollakin tasolla tunnistetaan. Ja usein sitä vaan tuntee jotain vetoa näitä ihmisiä kohtaan ja tuntuu luontevalta viettää aikaa yhdessä. Se mikä on saanut minut vakuuttumaan sielunkumppanuudesta on kuitenkin se, että olen nyt henkisesti avauduttuani tämän parin vuoden sisällä nähnyt useita yhteisiä elämiä, joita olen kokenut lähimpien ystävieni kanssa. Kutsun heitä saman sielun perheen jäseniksi. Tuosta sielunperheestä en ole oikein varma kuinka laaja se on ja ovatko kaikki sielunkumppanit samasta sielunperheestä. Tällaisia ihan selkeitä tapauksia on elämässäni ystävinäni tällä hetkellä ainakin 6.

Sitten on erikseen nämä maagiset kokemukset. Minulla on ollut niitä varmasti aiemminkin, mutta selkeästi olen tämän tiedostanut vasta vuoden 2011 kesästä alkaen, jolloin koin ensimmäisen järisyttävän sielutapaamisen. Mies jonka tuolloin tapasin, sanokaamme häntä vaikkapa Teemuksi, tuli ystäväni mukana tupareihini. Olin juuri eronnut eikä minulla ollut mitään tarvetta tai halua mihinkään vakavaan suhteeseen - pitkään aikaan kuvittelin. Pistin Teemun kyllä heti merkille ja hän tuntui mielenkiintoiselta, mutta juteltuamme, huomasin hänessä myös jotakin ärsyttävää. Kyllä kyllä, hän oli tullut opettamaan minua ja aikamoista koulua hänen kanssaan kävinkin.

Maaginen yhteys numero 1: Tupareideni jatkoilla ravintolassa tapahtui jotakin mullistavaa, kun päädyimme yhdessä tanssilattialle ja kätemme koskettivat ensimmäistä kertaa. Jostain tuli vielä idea, että suljetaan molemmat silmämme ja tanssitaan vain intuitiivisesti toisen lähellä. Kuljetimme käsiämme silmät kiinni toistemme käsissä, käsivarsilla, hartioilla ja välillä olimme melkein kiinni toisissamme ja välillä käsivarren mitan päässä toisistamme. En ollut kovin humalassa (tai oikeastaan tuntui, että selvisin tuolla hetkellä) ja Teemu oli ihan selvinpäin, sillä hän oli liikkeellä autolla. Tanssi oli hyvin kaunista ja aistillinen kokemus. Mikään ei ollut ennallaan sen jälkeen. Olin lumoutunut. Myös Teemu oli henkisesti avautunut ja kaiken lisäksi hänellä oli paljon samanlaisia kipeitä kasvukokemuksia. Tuntui, että meidän oli helppo ymmärtää toisiamme ja puhua.

Pian huomasin kuitenkin, että Teemu oli kuin saippua. Minä olin tuosta tanssihetkestä lähtien täysin myyty. En voinut ajatella mitään muuta kuin häntä. Välillä leijailin onnen tunteessa ja rakkaudessa ja välillä rajut pelot ja epätoivo nousivat pintaan. Teemu ei kokenut samoin ja hän tuntui tarvitsevan aikaa. Olin kärsivällinen ja nöyrä, mutta jossakin vaiheessa aloin ymmärtämään, ettei suhteesta tule mitään. En kuullut Teemusta pitkiin aikoihin mitään, mutta aina kun päästin irti, hän ilmestyi elämääni ja antoi ymmärtää, että meille voisi kehittyä jotain vakavampaakin ja sai pääni pyörälle uudelleen. Hän kuitenkin tapaili koko ajan muita naisia. En ollut ainoa, joka oli häneen ihastunut. Tietty kaava alkoi toistua ja paljastua. Hän tuli luokseni aina, kun tarvitsi kuuntelijaa eikä halunnut olla yksin, mutta kaikki toimi hänen ehdoillaan enkä tuntunut saavan häneltä päin mitään. Puoli vuotta tuota kaiken kaikkiaan kesti kunnes sain tarpeekseni ja suljin sen viimeisenkin takaportin. Mutta kuten sanottua, hän oli opettaja.

Tuossa välissä, viime vuoden loka-marraskuussa, jossakin kohtaa kun olin taas päästänyt irti Teemusta, olin yhtenä iltana sielun siskoni kanssa tanssimassa yhdessä asuinalueeni yökerhossa. Muistan, että ko. iltana olin aivan kyllästynyt miehiin eikä kiinnostanut yhtään kenenkään uuden tapaaminen. Lähdettiin puhtaasti pitämään hauskaa ja tanssimaan. Kuinka ollakaan melko heti sisään kävellessä katseet kohtasivat tumman pitkähiuksisen miehen kanssa (silloin en vielä tiedostanut niin selkeästi tätä pitkätukka-teemaa). Mainitsin vaan ystävälleni, että tuossa tapahtui jotain, mutta niin olin päättänyt, että mikään mies ei minua hetkauta, että unohdin tyypin, kun paineltiin tanssilattialle.

Maaginen yhteys numero 2: Kun olimme lähdössä tanssilattialta, melkein kirjaimellisesti törmäsin tuohon mieheen. Hän oli kiertänyt tanssilattian toiselle puolelle ja poistuessamme sitä kautta jäin silmistäni kiinni. En ole koskaan ennen tai jälkeen kokenut mitään vastaavaa. Siis tuijotin niin suoraan tämän miehen silmiin, seisoin aivan hänen edessään ja kaikki muu ympäriltä katosi. Oli kuin joku maaginen vetovoima olisi naulinnut minut siihen paikkaan ja siihen katseeseen. En ole koskaan elämässäni tuijottanut tuntematonta ihmistä niin suoraan, niin avoimesti ja niin kauan suoraan silmiin. Pystyn katsomaan ihmisiä silmiin puhuessani heille, mutta pelkkä katsominen herättää usein pelkoa ja huomaan, että mieskohtaamisissa olen pian kääntänyt katseen ujosti pois. Nyt silmiin katsominen oli täysin luontevaa (okei saattoihan se humalakin vähän estoja viedä).

Muistan, että hetki tuntui kuin hidastetulta elokuvalta. Mies katsoi myös minua ja hymyili. Emme puhuneet hetkeen mitään, vaan katsoimme toisiamme. Seisoimme vastakkain ja melko lähekkäin. Sitten järki alkoi puhumaan mielessäni: kai tätä pitää jotenkin selittää. Hitaasti hymyillen ja edelleen silmiin tuijottaen sanoin jotakin siitä, että tämä on hassua.. en saa katsettani irti silmistäsi ja etten ole koskaan kokenut mitään tällaista. En muista oikein mitä sanoimme, sanat tuntuivat merkityksettömiltä. Sitten esittelimme toisemme ja puhuimme jotakin mitä ihmisillä on tapana puhua tutustuessaan, miten on ilta mennyt, asutko täällä päin jne. Tajusin myös esitellä ystäväni joka oli jäänyt vähän kauemmas seisoskelemaan ja oli varmaan vähän hämmentynyt mitä tässä tapahtuu. Juttelimme niitä näitä ja aina välillä jäin katsomaan silmiin ja palatessamme taas katseeseen oli molemmilla jo hiukan epäuskoista huvittuneisuutta ilmeissä. Sitten alkoi jo mielen kummitukset kolkutella... mitä tässä tapahtuu... apua, jotain ihan järisyttävää... en pysty käsittelemään tätä...

Tunsin, että oli sopiva hetki sulatella asiaa ja sanoin käyväni vessassa ja samalla tilaamassa juotavaa. Hän päätyi ystäväni kanssa sillä aikaa tupakalle. Pelot iskivät välittömästi, mutta rauhoittelin itseäni, että otan aikaa nyt ja kaikki menee ihan hyvin. Naisten vessassa oli pitkä jono ja reissuni venähti jonkin  verran... ja kun palasin, mies olikin mystisesti kadonnut. Hän oli odotellut jonkin aikaa ystäväni kanssa paikassa jossa erosimme. Sitten hän oli sanonut käyvänsä vessassa eikä koskaan palannut. En tavannut häntä enää. Olin melkein shokissa. Tämä ilmeisesti oli yksi osa sarjassa hylkäämiskokemuksia, joiden kautta avautui myöhemmin isompi oivallus.

Maaginen yhteys numero 3: Tässä välissä voisi olla myöskin yksi syvä kokemus miespuolisen ystäväni kanssa, sanotaan häntä vaikka Rikuksi. Hänet tapasin elokuussa 2011 ja alkuun hän tuntui selkeästi ystävältä. Hänestä tulikin todella läheinen ystävä, jonka kanssa jaoimme heti alusta syvimpiä tuntojamme. Sitten talvella alkoi nousta vanhoja muistoja entisistä elämistä, jotka saivat minut ihastumaan häneen. Ihastuminen tosin tuntuu aika laimealta ilmaisulta, sillä todella vahvoja tunteita koin. Puhuimme kaikesta avoimesti, mutta Riku ei tuntenut olevansa valmis parisuhteeseen kanssani. Koin sen myös hylkäämiseksi tavallaan. Riku tosin on edelleen vahvasti elämässäni ja nyt tuntuu ihan selkeältä taas olla ystävä. Purimme jossakin välissä entisiä elämiämme, joita on tosi paljon. Joukkoon mahtuu lukuisia elämiä rakastavaisina ja uskon, että jotakin noista aktivoitui minussa talven aikana.

Huh, vielä olisi yksi maaginen tapaaminen... Tämä tapahtui Kambodzassa toukokuussa tänä vuonna. Olin juuri toipunut ja päästämässä irti romanssista, jonka koin ranskalaisen miehen kanssa Thaimaassa ja jonka tapasin vielä viimeisen kerran Kambodzassa. Vaikka tuossa romanssissa oli intohimoa ja jotakin todella spesiaalia, en kuitenkaan kokenut sieluyhteyttä ko. mieheen.

Maaginen yhteys numero 4: kiinnitin heti alkuun huomiota samassa majapaikassa asuvan Australiaisen miehen kirkkaan sinisiin silmiin. Hän istui hämärässä terassilla illalla läppärinsä kanssa ja tuntui, kuin silmät olisivat loistaneet. Tiesin heti pitäväni hänestä, mutta ajattelin ystävyyttä. Itse asiassa olin ollut niin rikki tuosta aiemman romanssin päättymisestä, että suorastaan pelkäsin kohdata ketään miestä. Australialainen oli usein tuntikausia terassilla läppärinsä kanssa ja minulla oli ongelmia omani toimivuudessa, joten kysyin häneltä neuvoa. Hän olikin juuri oikea asiantuntija ko. ongelmaan. Oli perustanut oman yrityksen, jonka kautta teki erilaisia IT-projekteja sekä tarjosi tietoteknistä tukea. Hän oli tullut Kambodzaan työt mukanaan.

Heti ensi keskustelustamme lähtien tunsin vetoa häneen. Tajusin muutamasta lauseesta, että meillä on samansuuntaisia uskomuksia ja keskustelu johti meditoimisesta puhumiseen. Hän korjasi koneeni ja minä annoin vinkkejä meditoimiseen. Hoin koko ajan itselleni "ystävä, ystävä", mutta väkisinkin vetovoima kasvoi. Hänen kauttansa liityimme toisen suomalaistytön kanssa hassuun eri maalaisista matkustajista koostuvaan päivällisseurueeseen, jonka kokoonpano vaihteli, mutta tuon n. kahden viikon aikana kun olin ko. paikassa, kävimme joka ilta yhdessä syömässä. Tosin vain 2 viimeistä iltaa vietimme kahdestaan.

Aluksi tunsimme molemmat välillämme jotakin ja keskustelimme mahdollisesta suhteesta välillämme, mutta sitten painelimme toistemme nappeja eli osuimme toisiamme arkoihin kohtiin niin, että homma johti isoon välien selvittelyyn. Parissa päivässä koin rajun tunteiden vuoristoradan. Jossakin vaiheessa olin todella raivoissani hänen viiltävistä ja nöyryyttävistä sanoista, mutta lopulta erotessamme tunsin syvää lämpöä ja hyväksyntää. Australialinen oli todella todella suuri opettaja myöskin. Sain aivan valtavia, läpimurtomaisia oivalluksia ja voimaannuin sen aikana ja jälkeen, kun erosimme. Kaiken kaikkiaan koko juttu oli ihan nerokas. Vaikka olemme olleet jo kuukausia omissa kotimaissamme, niin tunnen sielujemme yhteyden ja lämpöä häntä kohtaan. Mitään muuta sidettä välillämme ei ole ja ajattelen häntä nykyään aika harvoin.

Tiedostan, että kaikissa kohtaamisissa toistuu irtipäästäminen ja se, etten ko. hetkellä kaivannut suhdetta. Mutta toisaalta olen kesälläkin välillä kokenut totaalista kyllästymistä kaikkeen, mutta silti ei ole mitään tapahtunut, kun ei selvästi ole ollut aika siihen. Olen purkanut kesällä esteitä hoidossa ja olen ymmärtänyt, että suhteiden osalta olen nyt käynyt tarvittavat oppiläksyt eli etten tarvitsisi enää näitä hylkäämiskokemuksia tms ja että vanhoista jutuista olen tehnyt tarvittavat irtipäästämiset. Uskon siis, että seuraava joka kohdalle osuu, on se sielunkumppani, joka jää rinnalleni pidemmäksi aikaa. Nyt vaan sitten on ajan kysymys milloin olen valmis siihen. Uskon, että siinä vaiheessa taas on sopivasti sellainen olo, että ei ole mielessäkään kenenkään tapaaminen. Eiköhän se maailmankaikkeus saa senkin järjestettyä kaiken muun ihmeellisen ohella ;)

Kings Of Convenience - Me in You
http://www.youtube.com/watch?v=aFwZDNsG-Os&feature=BFa&list=FL30rnWDrbmXrg9nhtTnGGRQQ

Turhuutta

 

Katson meikattuja silmiäni peilistä

Pettymys heijastuu pinnasta

Taas yksi odotuksen täyteinen ilta

Kauniit vaatteet,

lakatut kynnet,

tuoksuvat hiukset

Turhaanko kaikki?

Ei tullut vastaan sielunkumppani

Se, jonka nähdessä jotain olisi liikahtanut sisällä

se, joka olisi pysäytetty kohdalleni,

jonka silmiin olisin sukeltanut

sydän hakaten kaiken muun ympäröivän unohtaen

Se joka olisi saanut kaiken minussa eloon ja säkenöimään

Nyt eivät suupieletkään jaksa nousta

Kulmat vetävät kurttuun

eikä silmiin tule valoa

No, tässä olen.

Tilanne ei muuksi muutu vaikka kuinka synkistelisin

Kelpaisinko kuitenkin itselleni?

Voisiko pieni tyttö minussa nauttia nättiydestä,

pyörähdellä hameessa peilin edessä,

ihailla kirkkaita värejä ja kuvioita vaatteissa

Jospa laittaisin hiuksiin vielä kukkapinnin

suihkuttaisin lempihajuvettäni iholleni

ja tällä kertaa kaikki vain itselleni

Nyt kelpaisi jalkaan ne pörröiset uudet tossutkin

ja päälle pehmoinen fleece viltti

Ehkei se sittenkään ollut turhaa

Minun piti vain kiertää 2 korttelia löytääkseni itseni luokse

 

Lokaa ja Kuita

Julmaa. En vieläkään ole valmis kohtaamaan sielunkumppaniani. Soul Schoolista palattuani olen käynyt läpi surua ja irtipäästämistä jälleen. Ennen Gotlantiin lähtöä, sain vieroittauduttua kaikista miehen metsästys -sivustoista ja pystyin hengähtämään luottaen, että kyllä maailmankaikkeus tämän homman järjestää. No mikä nyt sitten on muuttunut?

Soul Schoolissa minulle nousi käsiteltäväksi vahvoja prosesesseja joiden työstö jatkuu edelleen. Kerron niistä jossakin vaiheessa, kun jaksan ko. aiheeseen paneutua. Mutta Suvin (Soul Schoolin vetäjän) kanavointiavustuksella ymmärsin, että en ole valmis kohtaamaan tuota miestä ihan vielä. Ilmoille heitettiin epämääräinen pari kuukautta ja minulle se merkitsi siinä kohtaa ikuisuutta.

Moni ehkä ajattelee, että mitä on 2 kuukautta. Minun aika käsitykseni kuitenkin on niin tässä ja nyt ja viikossakin ehtii tapahtua niin paljon asioita, että minulle 2 kuukautta voisi vastata puolta vuotta sillä aikakäsityksellä mikä minulla oli ennen kuin avauduin henkisesti. Ja lisäksi tässä on sitä aikalisää otettu jo niin moneen kertaan, että tuo ”et ole valmis vielä” kuulosti uskomattomalta ja epäilykset heräsivät, että olenko koskaan...

Alunperin kun tein ensimmäisen kerran pyynnön maailmankaikkeudelle sielunkumppanistani, tein sen reilu vuosi sitten syyskuussa. Silloin asetin aikarajaksi vuoden vaihteen. Kun sielunkumppania ei tuohon mennessä kuulunut, niin odotin sen tapahtuvan ennen matkalleni lähtöä maaliskuussa. Joidenkin ennustuksien mukaan minun oli tarkoitus löytää sielunkumppani matkani lopulla. Niinkään ei käynyt. Sitten tein uuden yksilöidyn pyynnön, että sielunkumppani tulisi elokuun loppuun mennessä. Tästä on teorioita, että pyyntöni saatettiin jopa toteuttaa, mutta se ei mennyt ihan niinkuin toivoin ja tein uuden täsmällisemmän pyynnön, että sielunkumppani tulisi elämääni 1.10.2012 mennessä.

Koska olen jo pari kuukautta tuntenut, että tuo rakkaus olisi hyvin lähellä ja ettei sen tuloon olisi enää esteitä, niin tämä syyskuun lopulla saatu tieto tuntui murskaavalta. Suvi sanoi, että sielunkumppaniani olisi koko ajan yritetty tuoda, mutta se ei ole päässyt tulemaan kun tämä yksi asia on esteenä. Plääh.

Ehkä sinällään rakkaus voisi tulla, mutta kun minulla on niin suuria toiveita siitä millaisen suhteen haluan niin ymmärrän kyllä, että ei ole tarkoitus astua siihen likapyykkikori kainalossa. 

Mutta mutta... vielä ennen tuota tietoa herkistyin kuuntelemaan Ismo Alangon biisiä ja kuvittelin, että lokakuussa minulla on jo joku jota ajatella tätä kuunnellessani. Kuuntelin sitä Soul Schoolissakin ja hassua että vasta jälkeenpäin yhdistin, että sehän laulaa omenista ja omenapuusta ja noista tuli otettua kuviakin Soul Schoolin pihamaalta.

Laitan nyt tuon biisin sanat tähän... vähän sellainen ”bittersweet” maku tässä biisissä tällä hetkellä, mutta eikös se sovi hyvin näihin skandinaavisiin omenoihin muutenkin :P Mietin, että ehkä tässä oli kuitenkin syvällisempi sanoma minulle. Ainakin tuo ”keskustelu omenan kanssa” jonka tulkitsen sanomaksi arvostaa pieniä asioita ja sitä kautta tunteeksi olla yhtä kaiken kanssa. Myös tuo "Jätä laho latosi ja näe kotisi." tuo minulle mielikuvan siitä, että osaa arvostaa sitä mitä on...

Ismo Alanko – Lokaa ja Kuita

http://www.youtube.com/watch?v=vmjcz1Rsqmg

On taas lokakuu ja mun täytyy päästä sun luo joka ilta.
On taas lokakuu ja mun täytyy päästä sun luo joka ilta,
Kun päädytkin pakenemaan.
On taas lokakuu ja mun täytyy päästä sun luo joka ilta.
On taas lokakuu ja mun täytyy päästä sun luo joka ilta,
Kun päädytkin pakenemaan.

Jos kauneus on kuitenkin olemassa,
Ihan tavallista, käsinkosketeltavaa,
On katsottava tarkkaan ja kumarruttava,
Sillä kauneus on pientä ja matalaa.

Syksyllä sateessa surkeena oliona
Löysin maasta omenan.
Se oli tavallinen omena, loistavaa.
Mä vein sen kotiin ja söin sen heti.
Et syödä omenan voi olla niin juhlavaa.
 
(on taas lokakuu) 
 Nyt on lokakuu ja mun täytyy päästä sun luo joka ilta.

Se puhutteli minua, neuvoja lateli:
"Mä olen osa sinua", se liverteli.
"Minä tulen puusta, puu tulee maasta.
Maa tulee luusta ja luu sieltä jostain."
Kun eron lyö suurella vasaralla, se saa mustaksi maan.
Kun mä rakastuin omenaan, mä rakastuin maailmaan.
Mä olen tuli, vesi, ilma, aurinko ja maa.
Sattuman oikusta salamat sanoivat:
"Jätä laho latosi ja näe kotisi."

On taas lokakuu.
On taas lokakuu.
On taas lokakuu ja mun täytyy päästä sun luo joka ilta.
On taas lokakuu ja mun täytyy päästä sun luo joka ilta,
Kun päädytkin pakenevat.

(on taas lokakuu)
Taas on, taas on se tavallinen lokakuu.

Silmät täynnä lokaa ja kuita.
Sä olet omenapuu ja mun täytyy päästä sun luo joka syksy.
Sä olet omenapuu ja mun täytyy päästä sun luo joka syksy,
Kun hedelmät kypsyy.
Taas on, taas on...
On taas lokakuu ja mun täytyy päästä sun luo joka ilta.