Kipuilua

Jälleen työstetään irtipäästämistä. Pinnassa kipuilua, ahdistusta ja tyhjyyden tunnetta. 

Edelliset kirjoitukset eivät varmasti anna selkeää kuvaa tilanteestani, joten valotetaanpas sitä tässä kohtaa. Ensimmäinen vaihe, josta tämän hetkinen tilanne lähti liikkeelle oli, että havaitsin jonkinlaisen läheisyyden tarpeen itsessäni Tonin tultua kuvioon. Naiseuden ja seksuaalisuuden herättelyn kautta (mm. sielunkumppani-kurssi), koin, että nyt voisi olla oikea aika nauttia naiseudesta ja tavata miehiä, joten laitoin nettiverkot vesille. Verkkoihini tarttui 3 kiinnostavaa pitkähiuksista miestä.

Kun tapaamiset olivat vielä suunnitteluasteella, kävin vaikuttavassa ryhmämeditaatiossa, jonka päätteeksi sain vetäjältä kanavoitua viestiä, siitä, että minulla näkyy 2 tietä. Addiktiivisen rakkauden tie sekä puhtaan rakkauden tie sielunkumppanin kanssa. Minulle kerrottiin, että tuo addiktiivinen rakkaus vetää puoleensa niin voimakkaasti, etten välttämättä edes erota onko kyse ns. aidosta rakkaudesta. Mutta kun se todellinen sielunkumppani on kohdalla niin en tunne tarvetta enää rakkauteen ja se henkilö saattaa myös olla yllätys ja herättää epäilyjä ja vastustusta.

Tunnistin heti itsessäni tuon addiktiivisuuden. Olin huomannut Tonin kanssa kuinka paljon todella kaipaan parisuhdetta. Tiesin, että vaara siihen, historiani kauttakin oli olemassa, että tyydyn johonkin ”ihan hyvään”. Tämä nosti pintaan tosi paljon pelkoa. Tiesin, että jos tapaisin jonkun johon tuntisin fyysistä vetoa, joka kohtelisi minua hyvin ja jolta saisin rakkautta, voisin tuntea suurta vetoa jäädä siihen, vaikka syvempi yhteys ja tunteen palo puuttuisi. Jos suhde kuitenkin olisi jollakin tavalla antoisa, niin uskaltaisinko päästää siitä irti ja uskoa, että jotakin parempaa on tulossa?

Tonin kanssa tilanne oli jotenkin selkeä. Meillä on ollut niin suuret ristiriidat maailmankatsomuksessamme ja lisäksi hän on myös hyvin vahvasti sillä linjalla, että tästä ei tule mitään vakavampaa suhdetta. Mutta nämä tulevat tapaamiset saivat minut pelkäämään, että leikin tulella ja päädyinkin laittamaan tilanteen joksikin aikaa jäihin. Oli kammottava ajatus, että viivyttäisin väärillä valinnoillani vielä sielunkumppanini tuloa, jota olin jo niin kauan toivonut ja odottanut.

Noin viikon tiiviin työstön jälkeen, hoidon ja regressioterapian kautta, minulle selkeni, että tuo addiktio minussa on niin voimakas, ettei sitä voi vain ohittaa. Tuli tunne, että sieluni haluaa katsoa ja käsitellä tämän loppuun ja siksi ko. tilanne on nyt tuotu tähän kohtaan. Ja kun tajusin miten suuri tuo tarpeeni on, niin ymmärsin myös, että se miten rakkautta sielunkumppaniin on kuvailtu... sen täytyy olla vielä tosi kaukana, jos tämä on tilanteeni. Tähän asti jokainen muutaman kuukauden viivytys on tuntunut suurelta pettymykseltä. Nyt jotenkin näin niin, että tuo kohtaaminen voi olla todella todella kaukana. Ja jos se vaatii jopa vuosien suhteen/suhteiden läpikäymisen niin sitten sen täytyy mennä niin. Sitten tarvitsen sen opetellakseni päästämään irti tarpeesta täyttää jotakin itsessäni toisen ihmisen rakkaudella. 

Halusin niin kovasti olla valmis sielunkumppanille, että oikeastaan se jo paljasti sen, etten ole ollut. Olen toki koko ajan ymmärtänyt, ettei rakkaus itseäni kohtaan ole vielä kovin pyyteetöntä ja että työtä riittää, mutta tajusin myös, että yksin olen tehnyt voitavani. Olen huomioinut sisäistä lasta ja viettänyt paljon aikaa yksin. Olen kuulostellut, hoitanut itseäni, tehnyt todella suuria rakkaudellisia valintoja ja tekoja vain itseäni kuunnellen. Jossakin vaiheessa tulin siihen tulokseen, etten yksin pääse enää eteenpäin tässä itseni rakastamisen työstämisessä vaan tarvitsen siihen peilin. Jonkun joka nostaa lisää kipukohtia pintaan. Kuvittelin sen olevan tuo sielunkumppani.

Lopulta oli tosi helpottavaa päästää irti ja hyväksyä itsensä tarvitsevana ja addiktiivisena toisen ihmisen läheisyyteen ja rakkauteen. Tietysti helpottavin asia oli se, etten enää pelännyt tekeväni jotakin kohtalokasta virhettä. Näin, että valitsin tämän tien vaikka tiedän että se on umpikuja. Mutta se vain täytyy käydä kulkemassa läpi. Aloin myös uskomaan siihen, että mitään lopullista ja ehdotonta ei tapahdu, jos päädynkin suhteeseen, joka täyttää vain tarpeeni ja janoni. Pystyinhän lähtemään avioliitostanikin vaikka minulla oli hyvä mies, joka täytti läheisyyden tarpeeni ja rakasti minua. Minulla on niin suuri tarve rehellisyyteen ja itseni kuulosteluun, etten voisi sulkea silmiäni ja tuudittautua johonkin tilanteeseen, jossa ei olisi kaikki kohdillaan. Se toki olisi vaikea päästää irti, mutta tietoisuuden aukeamisen kautta saatu tukiverkko auttaa varmasti pääsemään yli tästäkin.

No Tonin kanssa ollaankin tapailtu tiiviin puoleisesti 3-4 viikkoa. Viime viikolla tajusin, että viikon sisään olen viettänyt vain yhden yön yksin ilman Tonia. Jotenkin tilanne meni niin, että vaikka hän oli päivät töissä ja senkin jälkeen, kun olemme välillä viettäneet aikaa omilla tahoillamme niin hän on saattanut tulla sitten myöhään illalla luokseni jäädäkseen yöksi. Toisin sanoen ainoa asia mikä erottaa tilanteemme seurustelusta, on se, että olemme sopineet, että emme seurustele. Käytännössä en näe eroa parisuhteelle. Tosin tiedostamme molemmat, että tämä tällainen loppuu kuin seinään, jos jompikumpi löytäisi jotain vakavampaa. Tilannetta saatiin nyt tosin hieman katkaistua, kun Toni lähti viikonlopuksi pois kaupungista. Tähän kohtaan osui sitten muutenkin sopivasti irtipäästämiskriisini käsittely.

Tässä sivussa pelätyt ja odotetut netti-viritys-kohtaamiset päätyivät kuivumaan kokoon. Ensin tiputin leikistä jo pari viikkoa sitten yhden, joka osoittautui liian innokkaaksi myyntityypiksi. Heti, kun annoin numeroni, alkoi hän soittelemaan ja tekstailemaan ahkerasti. Ehkä jos kemiat olisivat tuntuneet jo puhelimessa osuvan tosi kohdilleen niin tuo olisi voinut olla jopa innostavaa ja imartelevaa. Mutta tuli vähän sellainen ns. pelimies-vaikutelma. Itsevarmuutta tuntui olevan ja hän harrasti suoraa flirttailua, johon en aina osannut oikein vastata. Yritin häntä vähän toppuutella ja sitten väsähdin enkä jaksanut vain vastata soittoon ja tekstariin, joten homma jäi.

Toisen kanssa ensin itse pelasin aikaa vetoamalla kiireisiin, jonka jälkeen tilanne kääntyi toisinpäin. Pidin tämän henkilön tavasta ilmaista itseään ja hän vaikutti sekä luonteeltaan että iältään todella sopivalta. Kiireidensä lomassa hän vakuutti olevansa tosi kiinnostunut ja halukas tapaamaan. Pari viikkoa kului eikä mitään kuulunut ja kun kyselin josko tapaaminen olisi vielä ajankohtainen, ei enää vastausta kuulunut. Se siitä.

Kolmannen ja porukan selkeän juniorin päädyin kuitenkin tapaamaan. Vaikka hän oli minua huikeasti nuorempi, niin hän kiehtoi erityisesti, sillä hän oli ainoa edes puoliksi henkisesti auennut. ”Jaakko” kuvaili itseään hippipojaksi, jolla on todella pitkät hiukset. Tapaamisemme jälkeen kirjoitin edellä olevan runon (kirjoitus: poreilua), joka kertoo paljon tunnelmasta. Olin myös todella hämmentyneen tietoinen hänen yli puoleen selkään ulottuvista hiuksista. Huomasin suorastaan pyörryttävän tunteen, kun hän ohimennen hiplasi hiuksiaan tai siirsi ne eteen kevyellä käden liikkeellä. Miten tästä on tullut tällainen huumaava magneetti? Olin jopa huvittunut ja ajattelin, että pääsin tämän kautta lähemmäs miehistä näkökulmaa. Tunnetta, että katse jää johonkin ihan väärään paikkaan, kun pitäisi kuunnella toista... Ja läikähdys jossakin vatsan pohjassa huimaa ja saavat ajatukset livahtamaan jonnekin ihan muualle :-P 

 Heti, kun erosimme, aloin fiilistelemään ja olin aivan täpinöissäni. Ihanaa mikä tyyppi, mitkä energiat, mikä tunne ja vetovoima. Tuntui voitolta, että olin pysynyt tyynenä ja pystynyt puhumaan luontevasti ja vapautuneesti vaikka tunsin tyyppiin vetoa. Monesti tällaisissa tilanteissa olen harmittavan tietoinen itsestäni ja jännitys syö itsevarmuutta. Toisaalta Jaakko ei ihan ensisilmäyksellä ollut ihastuttava (heh, ne hiuksetkin oli piilossa hupun alla). Mutta hänen kauneutensa ikäänkuin aukesi minulle siinä parin tunnin aikana. Suuri vaikutus oli myös sillä rauhalla ja luontevuudella jonka henkisesti tavoitimme. Ja aika kului hetkessä. Vaikka hänessä oli ujoutta, analyyttisyyttä ja maltillisuutta niin hän oli jotenkin tosi avoin. Ensireaktio oli halu saada mahdollisimman pian tietää tunsiko Jaakko samoin kuin minä. Tajusin kuitenkin, että voin fiilistellä ihan yksin siitä tunteesta mikä minulla on. Ei se ole siitä kiinni miten hän koki, mitä hän ajattelee tai mitä tästä seuraa! Ymmärsin siis, että en tarvitse häneltä juuri nyt vahvistusta mihinkään suuntaan. Sillä halusin nauttia tuosta tunteesta. Halusin fiilistellä. Se oli minun tunteeni ja kokemukseni. Osa minusta halusi jopa tahallaan siirtää viestin vaihtoa, sillä tuntui turhalta kiirehtiä seuraavaan hetkeen. Löysin sisäisen rauhan asian kanssa. Mahtava tunne ja mahtava oivallus.

Muutaman päivän päästä, kun huuma oli ohi, koin oikeaksi hetkeksi laitella kuulostelevaa viestiä tunnelmista. Sain rukkaset. Tai niin koin. Hän jakoi tunteeni siitä, että tunnelma oli mukava ja luonteva ja että henkisellä puolella on yhteistä kiinnostusta. Totesi kuitenkin, että seksuaalisella tasolla ei kaikkein eniten natsannut ja että ikä vaikuttaa, sillä hän on mieltynyt nuorempiin naisiin... auts, ikäkriisi. Hän tosin lisäsi, että ei täysin varmaksi osaa sanoa noita fyysisiä kemioita, jos tavataan uudelleen, mutta kyllä otin tämän sen verran pettymyksenä, että se sai minut vetäytymään sillä tasolla. Olin huumassani luvannut, että voin tehdä hänelle hoidon (ilmaiseksi) ja siitä hän oli edelleen kiinnostunut ja mietin onko minulla enää motivaatiota siihen ja tunnenko oloni epämukavaksi tavatessamme.

Olin saanut viime aikoina todella paljon vahvistusta sille, että näytän ja vaikutan ikäistäni huimasti nuoremmalta, mutta tämä palautti minut maan pinnalle. Ja myöhemmin ajateltuna, ei ole yhtään ihme, että ikäero vaikutti. Kun olen tapaillut itseäni 10 vuotta nuorempia miehiä, en ole vielä tuntenut itseäni ”puumaksi” vaan melko tasavertaiseksi olemukseni ja elintapojen suhteen, mutta jos ikäero alkaa olla 15 vuotta tai yli niin kyllähän tuo oikeasti näkyy ja tuntuu. Olihan se hänen ikänsä aikamoinen kynnys minullekin, mutta koin hänet taas ikäistään kypsemmäksi ja ajattelin idealistisesti, että tapaamisessa on kaksi ihmistä ilman aikaa. Kuitenkin tiedän itse, että jos lähdetään omasta iästäni ylöspäin, niin aika nopeasti tunnen ikäeron vaikutukset ja kuilun. Tosin tämäkin on todella paljon persoonakysymys miten ikä kenessäkin näkyy ja vaikuttaa. Mutta itse tunnustaudun viehättymään enemmän poikamaisuudesta kuin miehekkyydestä.

No niin, tässä pääsi siis irti nettiviritys-narut. Toinen tähän irtipäästämiseen liittyvä asia kärjistyä edellisperjantaina baarissa. Siellä oli oikein kivan näköinen ponnaripäinen mies, jonka kanssa katseet kohtasivat. Tiiviin toistemme seurailun jälkeen, olin baaritiskin luona hänen vieressään ja päädyimme juttusille. Juttelu oli vähän takeltelevaa, mutta tuijottelimme toisiamme ja tuntui ihmeen mukavalta olla vain siinä, hymyillä ja nautiskella tilanteesta. Mitään syvempää en tuntenut, mutta fyysinen vetovoima oli oikein kutkuttava. Päädyimme tämän Henkan kanssa pian myös suutelemaan ja hän ehdotti lähtöä jomman kumman osoitteeseen. Iltaa olisi ollut vielä paljon jäljellä ja hiukan hämmennyin suorasta ehdotuksesta. Puhuimme asiasta ja vihjailin, että minun luokseni on lyhyempi matka. Lähdin vessaan sulattelemaan ajatusta ja siellä päätin, että mitäs turhaan sievistelen... tilanne olisi kuitenkin sama parin tunnin päästä, joten sama kai se olisi lähteä nyt, kun kuitenkin tunnelma on sen verran latautunut. 

Innostuneena vapautumisestani ja jännityksellä palasin takaisin... ja hämmästykseksin löysinkin tämän Henkan uuden naisen seurasta! Nopea oli kaveri liikkeissään! Nainen oli selvästi purjehtinut Henkan kohdalle lähellä olevan tanssilattian reunalta ja tanssi vihjailevasti Henkan edessä. Katseet olivat paljon puhuvia. Seisahduin kulmat koholla siihen viereen ja naisen ilmeestä oli luettavissa ”ups”. Henkka kuitenkin käänsi katseen heti pois ja takaisin naiseen. Vaikutti siltä, että tämä nainen oli heti valmis, joten ilmeisesti kannatti vaihtaa lennossa vähän helpompaan. Hetken sulateltuani kävin kääntymässä vielä Henkan vieressä ja sanoin mielipiteeni hänestä suoraan ja ytimekkäästi hänen korvaansa ja taakse katsomatta kävelin pois. Se helpotti hiukan ja olin ylpeä itsestäni, että uskalsin sanoa suorat sanat. Kuitenkin olin niin pettynyt ja tuohtunut tästä yllättävän nopeasta hylkäysliikkeestä, että vedin kaameat kännit ketutukseeni. Toni oli paikalla ravintolassa ja kiltisti hoiti minut kotiin vaikka matkalla itkin, purin tunteitani ja olin varmasti äärimmäisen rasittava.

Edellisenä viikonloppuna sain myös maistaa hiukan epäkunnioittavaa ja ärsyynnyttävää käytöstä yhdeltä vanhalta tutulta mieheltä, johon törmäsin pitkästä aikaa. Nämä kaksi tapausta yhdistettynä siihen, että olen tuntenut taas Rikua kohtaan todella suurta ärtymystä ja kiihtynyt nollasta sataan Tonin kanssa, tiedostan jälleen, että miesvihaa ei ole vielä kokonaan purettu. Ymmärrän nyt, että samalla se liittyy tähän irtipäästämisteemaan. Merkit näyttävät vähän siltä, että kun oikein kärjistetään niin kyllästyn kaikkiin miehiin ja olen valmis päästämään irti. Nämä tapahtumat ovat myös vaikuttaneet siihen, että juuri nyt ei ole mitään kiinnostusta myöskään käydä baarissa ja juoda. No, katsotaan kuinka kauan se kestää.

Tapasin viime viikolla myös Rikun ja tarkoituksena oli puhdistaa välejämme. Tuntui tosi raskaalta tarttua tähän vihan purkuun. Se on erityisen vaikea tunne ja huomaan, että ärsyyntymisen ja suuttumisen ilmaiseminen vaatii ponnisteluja ja voimia. Riku oli luonani ja jotenkin aivan käsittämättömällä tavalla olimme aivan kuin eri planeetoilta, ihan eri aallon pituuksilla. Tuntui, ettei Riku ymmärtänyt yhtään mitä selitin ja mitä kävin läpi. Itse koin, että jatkettiin suoraan niistä asioista, jotka olivat esillä Soul Schoolissa ja mitä siellä käsiteltiin, mutta nyt tuntui, että kaikki tuo mitä mielessäni oli, piti vääntää rautalangasta. Minulle nousi eräs entinen elämä näihin tunteiden purkuun liittyen, mutta kävin sitä lähinnä yksin läpi. Lopulta tuntui, että kaikki mitä hän sanoi tuntui jotenkin ärsyttävältä tai loukkaavalta ja että ollaan ihan pattitilanteessa mistä ei pääse eteenpäin. Halusin olla yksin ja hän lähti. Emme ole sen jälkeen puhuneet eikä tunnu siltä, että haluaisin edes yrittää.

Melkein Toninkin kanssa päädyin jo siihen, että en saa koko hommasta enää mitään ja tuntui kylmältä, mutta sitten avauduin asiasta ja lähennyttiin sen kautta. Toni siis on vielä toistaiseksi mukana kuvioissa vaikka nyt onkin hänen reissunsa ja menojensa takia ollut 3 päivän tauko tapaamisissa. Tuon 3 päivän aikana olenkin käynyt läpi tätä tuskaista irtipäästämistä ja tyhjyyden tunnetta siitä, että ei ole odotettavissa nyt mitään uutta kipinää tai saa kiinnittyä ajatukseen, että jotakin olisi luvassa. Noiden ravintolakohtaamisten takia, on sellainen olo, että jos nyt jonkun tapaisin niin se olisi vain kerjäämistä verta nenästä. 

Huomaan edelleen pitkätukkaisia miehiä missä kuljenkin, mutta käännän heti pään ja sanon itselleni, että unohda. Mietin voisinko tässä kohtaa päästää irti Tonistakin, mutta koitan nyt katsoa vaan päivä kerrallaan miltä tuntuu. Sallin itselleni kyllä hänen tapaamisen ja uskon, että asia etenee omalla painollaan siihen suuntaan mihin kuuluukin. En olisi kuitenkaan kovin yllättynyt jos syystä tai toisesta juttumme päättyisi lähiaikoina.

Kävin eilen ystäväni luona energiahoidossa. Tuo hoito selvitti ja kirkasti ajatuksiani. Ymmärsin, että tieni edelleen on tässä kohtaa vain löytää tuota rakkauden tunnetta itsestäni ja täyttää itseäni sillä. Sain jo hiukan uudenlaisia ajatuksia ja näkökulmaa millä tavalla voin itseäni huomioida. Tonin kautta olen pohtinut miellyttämisen tarvettani suhteissa. Tuli mieleen, että voisin kohdistaa tuota miellyttämisjuttua itseeni. Mitä jos ajattelisin olevani parisuhteessa itseni kanssa. Olen helposti parisuhteessa se, joka keksii tapoja yllättää toista ja kehittelee juttuja, joista toinen pitää. Mitä jos miettisin itseäni kuin tuota parisuhteen toista puoliskoa. Siinäpä jotakin mitä pureksia.

Huomasin myös, että kun aloin päästämään irti miehistä, niin ihan uusia ajatuksia alkoi virtaamaan. Tein lahjakortteja ja olen tarjonnut niitä joululahja-vinkkeinä ja perustinpa facebookiin oman sivun unelmani mukaiselle hoitokeskukselle. Kirjoitin kuvaukseen: ”Tänään yhden ihmisen hoitohuone. Huomenna hyvinvointitalo, jossa useat sydämet yhdistyvät kanavoimaan rakkauttaan omalla yksilöllisellä tavallaan” Ideana on, että kun alan sitä vahvistamaan niin sen toteutuminen on yhden askeleen lähempänä. 

Poreilua

Mikä on tämä ihana pore sydämessä

kutina vatsanpohjassa

helmeilevä hymy suupielissä

tunne kuin sylillinen tuoksuvia kukkia

Tulit ja toit tuulahduksen kesästä

Olit siinä ja kaikki vain soljui

Mikä rauha, mikä luottamus

Ja sillä hetkellä tiesin niin tarkkaan kuka olen

Sanasi ja minun sanani

minun ajatukseni ja sinun ajatuksesi

niillä oli yhteinen sävel

melodia joka ei katkennut

Voi miten pidinkään minusta sinun seurassasi

Voi miten kauneutesi avautui, kuin lahjapaketti

kiitos, että annoit minun ihastua hetkeen ja elämään  

Elämän syksy

Seisot sateen edessä
Elämä on tuonut sinulle syksyn
Miksi näet sen harmaana ja lamaannuttavana?

Etkö näkisi, että tuo sateen piiskaama maisema,
se viestittää, että saat rauhoittua
Saat vetäytyä sisälle omiin oloihisi,
helliä ja hoivata itseäsi
Ottaa aikaa ja hengittää

Näe sade luonnon tapana huuhdella kaikki turha pois
Näe se puhdistavana ja raikastavana
Näe, että se tekee tilaa uudelle

Kun tuuli ja sade on pyyhkinyt pois menneen
ja luonto pukee puut ja maat valkoiseen asuun,
sinäkin olet uudistunut
Tunnet valon, lämmön ja voiman sisälläsi
ja astut uuteen jouluun ♥

 

 

Hyväksymistä

Tänään, tässä kohtaa elämää tunnustan, että sielunkumppanin aika ei ole nyt. Että siihen on itse asiassa vielä pitkä aika. Ja että hyväksyn tilanteen: omat tarpeeni ja tämän vaiheen tällaisenaan. Miten vapauttavaa. Miten yksinkertaista. Ja samaan aikaan tämä oivallus oli kuin suuren kiven takana, joka blokkasi näkökenttäni ja jota en voinut kiertää enkä ylittää. Ja kun lopulta hyväksyin, vierähti tuo kivi edestä kuin itsestään.

Irtipäästäminen. Monesti se saadaan kuulostamaan siltä kuin nuo sanat olisivat sormien napsautus ja homma sillä selvä. Joskus toki niin onkin, että tarvitsee vain päättää, että päästän irti tästä. Mutta kun todella todella palavasti haluat jotakin, ei tuo halu poistu nappia painamalla. Vaikka tiedostaisit, että asia ei ole se mistä onnellisuutesi pitäisi riippua ja että pitämällä kiinni siitä itse asiassa vain estät asioiden etenemistä, niin tuo asia pysyy sitkeästi mielessäsi. Se on kuin janoiselta ihmiseltä suljettaisiin vesihanat ja sanottaisiin, että saat helpotusta jossakin vaiheessa, kun unohdat koko asian. Kuin nälänhätää kärsivälle sanoisi, että anna viimeiset riisinjyväsi pois ja usko, että jonakin päivänä pöytäsi on täynnä herkkuja. Ja uskostahan hyvin pitkälle onkin kyse. Siitä, että siirtyy syrjään ja uskoo, että saa sen mitä haluaa ja tarvitsee. Luottaa.

Niin monesta asiasta onkin kokemusta, että on uskaltanut ottaa sen hypyn tyhjän päälle ja lakannut huolehtimasta. Niin olen uskaltanut tehdä, kun päätin turvallisen avioliittoni ja muutin asumaan yksin. Niin olen uskaltanut tehdä, kun irtisanoin itseni työstä tietämättä miten tulen jatkossa toimeen. Niin olen tehnyt matkustaessani yksin toiselle puolelle maailmaa ilman suunnitelmia mitä teen seuraavaksi. Silti vaikka asiat ovat järjestyneet, on vaikea niiden kaikkein tärkeimpien asioiden kohdalla kadottaa asia mielestä ja keskittyä muuhun. Tai tähän hetkeen. Mietin, että ehkä se syy tavallaan on myös se, että elää jo vahvemmin nykyhetkessä. Että tuo asia mitä haluaa, haluaa sen tähän ja nyt, sillä tuleva on jossakin kaukana, jotakin epätodellista. Se on jotakin mitä haluaa nyt juuri. Asia joka voisi tuoda suuren ilon ja helpotuksen. Minulla tuo jotakin on ollut rakkaus ja sielunkumppani. Jollekin toiselle se on lapsen saaminen. Jollekin toiselle mielekkään työn löytyminen.

Tietysti todellinen läsnäolo hetkessä on täydellistä. Kun kaikki on tässä hetkessä, ei voi kaivata mitään muuta kuin mitä on. Ja kun ei ole mitään muuta, ei voi verrata tilannetta mihinkään muhun. Tyytymättömyys syntyy vain siitä, että vertaa tätä tilannetta johonkin toiseen. Tuo läsnäolon tila on todella kaikki. Sillä silloin ei ole mennyttä, ei ole tulevaa. Se on kaikkein yksinkertaisin ja jokaiselle mahdollinen tapa tuntea onnea. Ja siltikin tuo samainen hetki, vaikka se on tässä koko ajan, saattaa se olla samalla tavalla kiven takana kuin irtipäästäminen. Niin itseasiassa – läsnäolo hetkessä on irtipäästämistä kaikesta mihin mieli haluaisi mennä. 

Moloko "The Time Is Now"

http://www.youtube.com/watch?v=kl8mpAvTm_Y

Kohtaamisia ja koukkuja

No niin, naiseuden juhlistamistunnelmista on tultu rytinällä alas. Kuinkas tässä näin kävikään.

Viime kirjoituksen jälkeen, olin treffeillä mainitsemani miehen kanssa. Päädyin viettämään hänen kanssaan eräässä viihtyisässä olutravintolassa 3 tuntia. Tämä tapaamani henkilö oli kovin kiinnostunut henkisestä maailmastani, vaikkakin kaikki mistä puhuin oli tavallaan hänelle aika vierasta. Hän oli kuitenkin lukenut filosofiaa ja selvisi, että nuorena hänellä oli joitakin mystisiä kokemuksia, jotka olivat jättäneet jonkinlaisen kysymyksen ja mielenkiinnon ilmaan leijailemaan.

Miehen kiinnostus, olkoonkin, että se liittyi ilmeisesti jonkin verran myös siihen, että hän piti minua kiehtovana – oli yllättävän tiivistä ja melkein tuntui, kuin olisin ollut haastateltavana. Vitsailinkin lopuksi, että tämä oli nyt tällainen lyhyt oppimäärä henkisyyteen. Tämä mies, joskin hiukan jännittynyt, oli ihmisenä miellyttävä, fiksu ja hänen kanssaan oli helppo puhua. Mutta seksuaalienergiaa, sitä en hyvällä tahdollakaan voinut välillemme kuvitella. Kohteliaasti hyvästelin siis hänet ja pian tapaamisen jälkeen vastaanotin viestin, jossa hän kehui henkistä vahvuuttani suorastaan vastustamattomaksi. Joskus mietin, että miten se on edes mahdollista, että toinen tuntee vetoa ja toinen ei... No, onhan niitä kokemuksia ollut toisinkin päin ja menemättä siihen tarkemmin niin mahdollisimman kauniisti muotoilin vastauksen hänelle, jossa kerroin miten miellyttävänä ihmisenä häntä pidin ja etten näe kuitenkaan että välillemme voisi kehittyä mitään romanttisempaa ja toivoin, että voimme olla ystävinä tekemisissä. Hän lopetti yhteydenpidon siihen.

No, totesin, että tapaamisellamme oli varmasti tarkoituksensa. Toivon, että hän sai kauttani tietoa tai että jotakin avautumista tapahtui keskustellessamme. Minulle kokemus oli vahvistava. Juuri ennen tapaamista, nousi tosi suuret pelot. Muistin, että olin koko viikon käynyt oman voiman haasteita ja mietin, että nyt tulee sitten se suurin koetus. Sain ihan tosissani psyykata itseäni, etten menisi paikalle jo valmiiksi hävinneenä, jotenkin niin tuo pelko sai valtaansa. Onnistuin kuitenkin rauhoittamaan itseni, lähinnä käymällä läpi sitä, että jos tuo ihminen saa jauhot kurkkuuni niin sitten tarvitsen sen kokemuksen ja jos sen vuoksi en tee häneen vaikutusta niin sekin on tarkoitettu. Uskon, että kun kohtaan sen oikean niin kaikki on luontevaa ja oikeat sanatkin löytyvät.

Mutta kuinka ollakaan kokemus oli sitten päinvastainen. Pienistä epäilyistä ja haastavista kysymyksistä huolimatta onnistuin selittämään asiat tyynesti ja vakuuttavasti. Huomasin, että tein suurta vaikutusta varmuudellani ja itsekin hämmästelin – oli kuin olisin puhunut näistä asioista vuosia ja kaikki olisi minulle täysin selvää. Huomasin, että punainen lanka ei hukkunut hetkeksikään. 

Kyseisenä iltana päädyin treffien jälkeen vielä lähi-yökerhoon tanssimaan. Olin juonut vain vähän kolmen tunnin treffeilläni ja mietin, että pitäisikö ottaa jotain terävämpää, että pääsen tunnelmaan. Tuntui, että olin ihan selvinpäin. Mietin, että on aika myöhä alkaa kiskoa juomaa ja yhtäkkiä tajusinkin, että voin olla ilmankin. Ideasta innostuneena ja itsestäni suorastaan ylpeänä kävin ostamassa tuopillisen vettä ja painelin tanssilattialle. Kerrankin tunsin todella selkeästi missä on paremmat ja missä huonommat energiat. En edes katsonut ihmisiä vaan lattiaa katsoen kuulostelin missä suunnalla on hyvä olla. Totesin parilla silmäyksellä myös oliko kiinnostavan näköisellä miehellä hyvät vai huonot energiat. Aika paljolti kuitenkin onnistuin vain nauttimaan tunnelmasta ja tanssimaan itselleni sekä jakamaan ympäristööni hyviä ja rakkaudellisia energioita. Tuntui paljon merkityksellisemmältä. Toni oli ko. baarissa ja tanssittiin välillä ja käytiin juttelemassa, mutta huomasin väsähtäväni ja kerrankin tuli tunne, että olen valmis lähtemään kotiin ajoissa. Siinä loppuillasta totesin myös, että ravintolassa ei ole ketään minua kiinnostavaa tyyppiäkään. Toni jäi notkumaan jonkun kaverinsa kanssa ja huomasin, että olisin toivonut, että hän olisi lähtenyt mukaani.

Seuraavana päivänä piti käydä Tonin kanssa vaan syömässä, mutta kuinka ollakaan päädyttiin mun luokse ja siitä se sitten lähti... siis mikä, niin hyvä kysymys, mikä? Jonkinlainen koukkuuntuminen ja jano hellyyteen, hoivaan, läheisyyteen, turvallisuuteen... kaikesta noista tein – niin uskon, että tein – ihastumisen tunteen.

Viime talvena en oikeastaan päässyt koukkuuntumaan Toniin, koska aina kun vähän tuli tunne, että kaipaan häntä niin hän jotenkin käyttäytymisellään muistutti, että olemme kuin yö ja päivä, jotka eivät kohtaa tai sitten hänestä välittyi muuten negatiivisia energioita tai jotakin mikä oli luotaantyöntävää. Mutta nyt jotakin oli tapahtunut Tonille.

Ensinnäkään hänestä ei enää huokunut niitä ahdistuneita, levottomia energioita mitä aiemmin. Hän oli lopettanut tupakoinnin (tai ainakin vähentänyt reippaasti – kuten myöhemmin selvisi), käynyt jo kuukausia ahkerasti salilla ja vaikka okei... se näkyi hänestä fyysisesti niin tärkeämpi pointti oli se miten se vaikutti häneen henkisesti – miten paljon varmempi hän oli. Hänessä ei myöskään ollut sellaista takertuvuutta ja riippuvaisuutta mitä koin itse aiemmin – nyt minusta tuli enemmän riippuvainen hänen läheisyydestään. Ja sitten... hän tuoksui tosi hyvälle. Siis jos jotain niin tätä tuoksu asiaa voi pitää melkeinpä fetissinäni. Ah, miten olen kaivannut miehen tuoksua. Ja tässä valitettavasti – vaikka luonnollisuutta monissa asioissa arvostankin – joudun toteamaan, että miesten tuoksulla tarkoitan jotakin teollisesti tuotettua hyvää tuoksua, partaveden, dödön tms. muodossa. Loppupeleissä voisin olla hyvinkin ”helppo”, miehen ei tarvitsisi kuin tuoksua jollekin hyvälle ja raikkaalle miehiselle tuoksulle (noh, kaikki tuoksut eivät tietenkään toimi) ja/tai puhtaalle (myös puhtaiden vaatteiden tuoksu on tosi hyvä), olla poikamainen ja katsoa minua intensiivisesti silmiin niin voisin olla vietävissä :P

No, mutta takaisin asiaan... Viime viikolla tämä miehen kaipuuni tiivistyi ja kärjistyi. Toni oli luonani su-ma ja tuli taas luokseni perjantaina ja silloin todella huomasin kaipaavani häntä. Hän oli lähdössä baariin, mutta houkuttelin häntä jäämään ja vaikka hän lähti, niin tunnin päästä hän soittikin yllättäen, että voiko vielä tulla takaisin, kun ei oikein viihtynytkään baarissa. Hän päätyi siis silloinkin yöksi ja oli melko pitkään lauantai päivälle, kunnen aloin valmistautumaan ystäväni Millan tupareihin. Mutta jossakin vaiheessa huomasin, että olin solahtanut johonkin parisuhde-moodiin. Huomasin, että hymyilin säteilevästi, laittelin ruokaa, sipaisin kevyesti toista ohi mennessäni, loin hymyileviä katseita ja painaiduin kiinni sohvalle silittelemään toista kysellen onko hyvä asento ja toin tyynyjä tehden toisen olon mahdollisimman mukavaksi. Juuri niinkuin ihastunut ihminen tekee. Ja Toni vastasi eleisiini ja huomasi, että hänkin oli tyytyväinen saamastaan huomiosta ja silminnähden hyvän tuulinen, silitti minua, kehui ruokaani, tuli taakseni halaamaan jne. Keveyden ja flirtin energiat suorastaan leijailivat ympärillämme, saivat meidät naureskelemaan ja vitsailemaan, mutta toisaalta myös hellimään ja pusuttelemaan toisiamme. Voi että miten olin kaivannut tätä tunnetta! Olin niin omassa elementissäni! Oi joi, koukku kaivautui siis syvemmälle.

Irtaannuttuani Tonista, pääsin siis lähtemään tupareihin. Ilta oli hauska ja vietin sen pääosin henkisesti avautuneiden ihmisten seurassa. Vanhan ystäväni Katarinan kanssa oli lämmin tunnelma ja tavoitimme jotakin siitä vanhasta tunteesta, kun olimme vielä parhaita ystäviä ennen kuin ristiriitamme katkaisivat välimme. Tai minähän sen tein, kun en silloin osannut kohdata tunteitani. Mutta nyt oli helpottavaa ja mukavaa viettää aikaa hänen kanssaan. Taas yksi asia, joka on ratkennut henkisyyden myötä. Kun ymmärrys kasvaa, on helpompi ymmärtää, antaa anteeksi ja päästä vaikeuksien yli. Kiirehdittyäni viimeiseen bussiin totesin sen ohittavan sopivasti jo aika vakiopaikakseni käyneen yökerhon ohi ja se tuntui vetävän vahvasti.

Tällä kertaa ei ollut puhettakaan siitä, että olisin tilannut vettä – päinvastoin teki mieli oikein antautua humalalle. Ja olihan minulla hyvät punaviinihiprakat pohjilla. Nautin illasta tanssin pyörteissä – kuten tavallista. Ihmettelin vähän ettei Toni ollut paikalla, vaikka oli suunnitellut sinne menoa, mutten antanut sen vaikuttaa. Ilta meni hyvissä viboissa, tanssia välillä satunnaisten tuttavuuksien kanssa ja itsekseen. Pientä flirttiä, mutta ei mitään erityisempää.

KUNNES... melkolailla loppuillasta jostakin viereeni ilmaantui yhtäkkiä nuori mies, joka veti minua puoleensa kuin magneetti. Hän katsoi minua kerran silmiin enkä vieläkään tiedä mitä siinä tapahtui, mutta sen jälkeen näin vain hänet ja unohdin kaiken muun!! Vetovoima oli huikea. Ja yllättävä. Ulkoisesti hän ei ollut mitenkään erityisesti kiinnostava, enkä kokenut varsinaisesti mitään silmiin uppoutumistakaan. Hänellä oli huppari päällä, isot vyöllä kiristetyt housut, pipo ja vielä huppukin päässä... ihan mini-hetken mietin, että mitä jos siellä pipon alla olisikin pitkät hiukset, mutta ei. Itse asiassa millisiili. Hän taisi mainita jotakin pidemmistä hiuksista, jotka oli päätynyt juuri ajamaan ja vaikutti siltä että halusi vähän peitelläkin päätään. Jälkeenpäin tuli mieleen, että oliko kyse jostain vedosta, kun hän vain totesi, että se on oma tarinansa.

Kun viimeiset hitaat alkoivat, hän veti minut lähelleen ja tanssimme. Olin kuin huumautunut, ihan pelkästään hänen läheisyydestään. Tunsin vain, että silmissä sumeni ja antauduin... nautin huumaannuttavasta tunteesta, hetkestä ja läsnäolosta siinä. Olen yrittänyt miettiä sen jälkeen mitä se oikein oli... olinko niin humalassa, mutta ei se vaan millään kyllä voi selittyä sillä. Tämän täytyi olla maaginen kohtaaminen numero 5 (viittaus lokakuiseen kirjoitukseen ”Mikä sielunkumppani?”)

No eihän siinä sitten ollut muuta vaihtoehtoa, kun lähteä samaan osoitteeseen. Ja koska hän, sanotaan häntä nyt vaikka Teroksi, asui kauempana, päädyimme minun luokseni. Meillä selvisi, että Terolla oli kiinnostusta henkisiin asioihin. Egoni alkoi panikoida... se laski: tällainen tunne + henkisesti avautunut mies... joku minussa kuitenkin heti epäili, että tämä ei ole se oikea vaan tämä on vaarallisesti siinä välimaastossa. Ei sellainen johon voisi suhtautua kevyesti, muttei myöskään se sielunkumppani, jota olen odottanut.

Olin kehittänyt suorastaan paniikkia miettiessäni voimaantumis-meditaation päätteeksi kuulemiani lauseita siitä, että minulla olisi kaksi tietä: addiktiivisen rakkauden ja puhtaan rakkauden tie. Se käynnisti minussa pelko-pohjaisen prosessin, jonka kautta kyseenalaistin kykyäni valita tai tunnistaa sydämeni valittua. Tai jos tunnistaisinkin, että kyse on siitä ns. alemman tason tiestä, niin pystyisinkö luopumaan siitä, jos ihastuisin vahvasti. Jos tuo kohtaamani mies kuitenkin herättäisi minussa tunteita ja voisi tarjota sitä mitä tarvitsen, niin voisinko luopua hänestä ja luottaa siihen, että tuolla jossakin odottaa se kaikilla tasoilla täyttymyksellinen suhde. Historiassanihan minulla on ollut taipumusta tyytyä tyydyttävään sen sijaan, että olisin tavoitellut sitä mitä sydämeni haluaa. Tämän pelon vuoksi olin päätynyt pelaamaan aikaa nettideittien kanssa vetoamalla kiireisiin ja pohdin vielä, että uskallanko tavata näitä lainkaan. Sillä minulla oli melko vahva käsitys siitä, että kukaan noista ei ollut ”se oikea”, sillä en ollut hakenutkaan sellaista. Ja se pääsyy oli, että vain yksi niistä se tosi nuori vapaassa suhteessa oleva hippipoika, oli edes semisti henkisesti avautunut.

No, mutta Teron kanssa kuuntelimme musiikkia, katsoimme kortteja (oracle) ja puhuimme kaikenlaista koko yön. Niin ja siinä sivussa paniikissa kietaisin pari siideriäkin vielä. Söpisin jossakin vaiheessa jotakin, että olisi helpompaa jos hän lähtisi enkä näkisi häntä enää... kuitenkin järkevästi lisäsin, että kapeassa sängyssäni ei mahdu nukkumaan mukavasti 2 ihmistä ja jätin mainitsematta sen, että varasänkykin löytyisi. Me kuitenkin pussailimme, suutelimmekin kiihkeästi välillä, mutta koitin pitää jotain siveellisyyden rajoja. Tarkoitus oli, että hän lähtee siinä vaiheessa, kun on aika mennä nukkumaan, mutta sitten on tapahtunut jotain kummallista. Ihan kuin molemmille olisi tullut joku ”black out”. Muistan, että hän kertoi kellon olevan jo 7 ja ikäänkuin lähtöä valmistellakseen pyysi minut viereensä vielä hetkeksi ja suutelimme... ja sitten yhtäkkiä päivällä heräsin hänen kainalostaan. Olimme nukkuneet ainakin 3 tuntia sikeästi. Molemmilla oli vähän hassu tunne, että mites tässä näin kävi. Olemme vaan jotenkin simahtaneet samaan aikaan kuin napin painalluksesta. Erikoista.

Makoilimme sängyssä pitkälle päivään ja juttelimme paljon, välillä pussailimme ja oli oikein mukavaa. Vasta seuraavana päivänä minulle selvisi kuinka paljon hän oli lukenut ja tutustunut henkisiin asioihin. Tosin hoidoista ja meditaatioista hänellä ei ollut muuta kokemusta kuin se, että hänen äitinsä oli tehnyt hänelle reiki-hoitona chakrojen puhdistusta ja availua. Paljon hän kuitenkin puhui vetovoiman laista, maailmankaikkeudesta jne. Entisiin elämiin hänellä oli vahva usko, vaikkei hänellä ollut tietoa omista sellaisista. Tuntui hassusti, että vaikka huomasin, että minä olin käsitellyt enemmän asioita ja ns. pidemmällä henkisellä tiellä (no, en ole ylpeä tästä arvottamisesta, mutta rehellisesti sanottuna kuitenkin se vaikuttaa vielä minussa ja huomaan sen) niin hän oli se joka antoi vinkkejä ja ikäänkuin ohjausta, suositteli kirjoja jne. Huomasin, että olin hiljaisempi eikä tuntunut luontevalta jakaa innostuneesti omia kokemuksia vaan ikäänkuin enemmän vain kommentoida tyyliin ”niinhän se menee” ja vastata hänen kysymyksiinsä. 

Seuraavana päivänä ihmettelin edellisen yön tuntemuksia. Koitin kuulostella herättääkö Tero minussa jotakin, mutta en oikein tuntunut saavan mitään viboja, jos ei lasketa sitä, että hänen kainalossaan tuntui todella mukavalta ja luontevalta (ikäänkuin se olisi fyysisesti juuri optimaalinen siihen). Kerroin hänelle tuntemuksistani ja ihmettelin ääneen, että voiko sellainen tunne (kuvailin sitä maltillisemmin vain voimakkaana vetovoimana) tulla, kun aistii että toinen on auki enemmän sielulleen. Varmistelin puolivitsinä vielä häneltä, että eihän hän käyttänyt vetovoiman lakia vaikuttaakseen minuun, ei kuulemma ollut ja vastaus vaikutti vilpittömältä. Totesin, että ehkä meillä on yhteisiä entisiä elämiä. Tunnelma välillämme oli huoleton ja rento. Vähän siinä oli suutelemistakin eikä homma ihan siveellisenä pysynyt, joskaan mitään ”all the way” ei tapahtunut. Päivä meni nopeasti. Söimme jotain pientä ja sitten hänen kaverinsa soitti ja he sopivat tapaavansa. Huomasin, että kello oli 16.. olimme viettäneet yhdessä yli 12 tuntia. Lähtiessään Tero sanoi, että ”ehkä nähdään...” johon minä lisäsin ”jos niin on tarkoitettu”. Hän jatkoi vielä, että ”koskaan ei tiedä mitä maailmankaikkeus tuo”. Mietin aiemmin puh. numeron vaihtoa, mutta toisaalta jälkeenpäin olin todella tyytyväinen siitä, että homma meni näin. Nyt minun ei tarvitse pähkäillä tai ratkaista mitään, vaan voin luottaa maailmankaikkeuteen... jos niin on tarkoitettu niin tapaamme vielä.

Kun olin viettänyt Tonin kanssa pe-la yön, Teron kanssa la-su yön ja kun huomasin heti Teron lähdettyä sunnutaina miettiväni jo, että mitähän Toni tekee.... niin tajusin, että olen aika syvällä koukussa. Kestin sunnuntai-illan yksin, mutta jo maanantaina soitin Tonille ja houkuttelin häntä luokseni. Hän tuli. Taas ruoan laittoa, pikku pusuja ja halauksia, asettumista sohvalle. Parin tunnin mukavan TV:n katselu-silittely -session päätteeksi alkoi pikku hiljaa hiipiä huonoja fiiliksiä. Toni makoili rennosti vieressäni, naureskeli jollekin hölmölle sarjalle, johon en jaksanut keskittyä. Toni oli unohtanut minut, tuntui jo tottuneen tilanteeseen ja ottavan asiat itsestään selvyytenä. Hän oli myös ollut aika väsynyt ja vanha epävarmuus/levottomuus-energia oli noussut hänessä nyt uudelleen esiin. Yhtäkkiä heräsin tyhjyyden tunteeseen. Kupla ja illuusio jota olin ylläpitänyt... mukava harmonia, pieni ihastus ilmassa, hellittely ja huomiointi... niitä pitäisi ylläpitää koko ajan, ettei totuus paljastuisi. Ja totuushan on se, että mitään oikeaa romanttista rakkautta ei välillämme ole. Katsoin yhtäkkiä tilannetta kuin ulkopuolisena.. kuka oikein olin ja kuka oli tämä puoliksi sylissäni roikkuva mies.

Se ilta päättyi itkuun. Onneksi Tonille on aina kuitenkin voinut puhua tunteista. Vaikkei hän ymmärrä henkistä näkökulmaa niin hän ymmärtää psykologisesti aika pitkälle. Mietin jo jossain vaiheessa, että haluaisin mieluummin olla yksin, mutta kello oli jo niin paljon, ettei tuntunut hyvältä laittaa Tonia lähtemään toiselle puolelle kaupunkia – vieläpä aika myrskyisessä säässä. Laitoimme Tonille varasängyn. Keskellä yötä heräsin enkä saanut unta... Tonikin heräsi ja pyysin häntä viereeni. Päädyimme vielä harrastamaan seksiä. Se oli varmaan viimeinen yritykseni saada jotakin... mutta huomasin ajattelevani vain, että miten intohimotonta tämäkin on. Toni oli menossa luennolle seuraavana päivänä ja vieläpä lopetti homman lyhyeen vedoten siihen, että hän on tosi väsynyt ja pakko nukkua. Tyhjyys kokemus vahvistui. Kyllä – näin oli varmasti tarkoituskin. Lopulta olin tosi helpottunut kun Toni lähti. 

Nyt olen siis tilanteessa, jossa käsittelen tuota kaikkea ja vierottaudun. Pari päivää meni jossakin aallon pohjilla. Yritin kirjoittaa, mutta sain aikaan vain joitakin ranskalaisia viivoja. Nyt olen saanut vahvuuttani takaisin. Tämän asian käsittely jatkuu kuitenkin ja siitä varmaankin lisää seuraavissa kirjoituksissa.

Tämä biisi on soinut vahvasti päässäni. Ei liene ihan sattumaa, että olen juuri nyt haalinut kotiini myös paljon mielenkiintoisia kirjoja (varmaankin viesti, että keskity nyt siihen lukemiseen ;). Monelta osin tuo biisi on muutenkin osuva ja kaiken lisäksi huomenna on olen menossa ko. bändin keikalle... Todellakin siis ajankohtainen :)

  

”Kaupunki pimenee,
tyhjyys raiskaa harkiten
ympärillä arkihuoneen.

….

Aika kuluu ja sen henki
janoaa rakastajaa.
…..
Luen,
olen yksin ja luen
Ilman sua oon kuin tuhkaa,
leijailen ja ajan tuhlaan,
itseäni uhmaan.”

Neljä Ruusua: Luen

http://www.youtube.com/watch?v=_STZO5_r6CY