Rakkauskirje

-->

Tämä on kirje rakkaudesta.

Se ei vaadi eikä pyydä mitään.

Se vaan pyrkii ulos

jakamaan ilosanomaa

sillä vapaana se lentää niin kauniisti.

Minun sydämeni tuntee sinut

Miten voisin kieltää

sydämeni laulun kun sinä olet läsnä.

Sieluni tietää niin hyvin

sen mitä merkitset ja kuka olet

Olet syntynyt valosta

Olet täällä aurinkona ja voimana

Minä olen peilisi

Näetkö miten kauniiksi minut teet

kun katselen sinua

Minä näen pehmeytesi

ja päättäväisyytesi

Näen herkkyytesi

ja voimasi

Näen lempeytesi

ja intohimosi

Näen haavoittuvuutesi

ja rohkeutesi

Näen innostuksesi

ja pidättyvyytesi

Näen ilosi

ja pelkosi

Kaikki tuo on täydellistä

leijailevia höyheniä,

humalluttavaa juomaa,

leikkiä joka naurattaa,

sinfoniaa sielulleni

Sydämeni on auki

ja se virtaa ilon ja onnen tunnetta

minä tanssin ja juhlin

virtauksen taianomaisissa sävelissä

Tiedän ettet ole valmis

Mutta minkä minä sille voin

että rakkaus on jo täällä

Ainoa toiveeni on,

että jonakin päivänä sinä näet minut.

Ihan liekeissä!! :D

Wohooo!! Olen liekeissä!!! 

Tämä ilta on menty sellaisessa nosteessa, ilossa ja rakkaudessa, että ei voi muuta kuin lähettää kiitoksia ja lentosuukkoja joka puolelle ympärilleen ja kaikkialle!! :D Näin sitä mennään vihan voimasta rakastamisen voimaan! Eikä varmaan tarvitse sanoa, kummasta saa enemmän :D

Tänään kiitoslistani on ollut todella pitkä, sillä olen ollut Voima-kirjan lumoissa. Voisin kirjoittaa loputtoman listan kiitollisuuden aiheista vaikka lähtien siitä, että olen kiitollinen, että minulla on tämä tietokone, nettiyhteys ja blogi, johon purkaa ajatuksiani. Kiitos myös sinulle, joka luet siellä tätä! Olet ihana! :) :) On ihanaa, kun saa jakaa asioita varsinkin, kun on jotakin erityisen hyvää sanomaa jaettavana. Mutta nostan nyt tähän erityisesti yhden jättisuuren kiitollisuuden aiheen. Kiitän sanoin kuvaamattomasta rakkauden tunteesta, jonka koin tänään ja joka sai minut liikuttumaan niin, että itkin onnesta!!

Se mistä tämä kaikki lähti liikkelle ansaitsee hehkutusta. Eli kirja johon tässä aiemminkin viittasin: Rhonda Byrnen Voima. Aloin lukemaan kirjaa joulukuussa, mutta alku takkuili. Ensimmäiset n. 1/3 kirjasta tuntui johdattelevan ja vakuuttelevan asioita, jotka olivat minulle jo muutenkin tuttuja. Tuntui myös, että kirjassa oli paljon pitkäveteisyyttä ja vähän amerikka-henkistä idean ”myymistä”. Voi toki olla, että tuo asioiden toistaminen auttaa monia sisäistämään asian paremmin ja joku prosessi käynnistyy alitajunnan kautta. Kirjahan on ns. jatkoa Salaisuus-kirjalle, jonka olen lukenut varmaan jo pari vuotta sitten. Tämän kirjan alussa kuitenkin todettiin, että ei tarvitse lukea Salaisuutta, sillä Voima sisältää myös samat asiat. No joka tapauksessa, onneksi jokin veti minua lukemaan kirjaa eteenpäin ja sitten alkoikin tulla täyttä asiaa sellaisella tykityksellä, että olin tosi vaikuttunut.

Miten voikaan ihminen innostua kappale kappaleen jälkeen niin ettei meinaa pysyä nahoissaan, kun oivaltaa, että on jonkin suuren läpimurron äärellä. Miten hienosti erilaisilla harjoitteilla ja mielikuvilla voikaan saada lukijan (ainkin minut) näkemään sielunsa silmin jo muutoksen, ihan konkreettisesti tuntemaan sen! Silloin tietää, että tässä on jotain minulle. Jotain maagista, joka todella tuntuu toimivan. 

Heräsin tämän kirjan ihmeisiin kunnolla vasta viikonloppuna ja aloin ahmimaan kirjaa kirjaston eräpäivän lähentyessä. Kirja oli varattu (en ihmettele), joten en saanut lainaa uusittua. Vielä viime metreillä tänään menin viimeiseksi 45 minuutiksi lukemaan kirjaa kirjastoon (jossa voin keskittyä siihen paremmin) ja tekemään siitä muistiinpanoja ennenkuin palautin sen. Olin niin innoissani, että halusin jakaa myös yhden oivalluksen, jonka kirjoitin pienelle ruutupaperin palalle ja jonka sitten sujautin Carolyn Myssin Hengen anatomia -kirjan väliin, joka oli hyllyssä. Toivottavasti sen lukija hyötyy ajatuksesta. Jaan sen seuraavassa toki myös teille.

Silmät loistaen tulin ulos Kallion kirjastosta ja seisahduin sen eteen miettimään mitä olin juuri oppinut. Minulle vaikuttavimmat olivat kirjassa esitetyt ideat Voiman avaimista: rakkauden avain, kiitollisuuden avain ja leikin avain sekä rahan voimaa kuvaileva kappale. Olen käyttänyt kaikkia, mutta keskityn nyt enemmän tuon ensimmäisen avaimen kuvailuun sekä rahan voiman perusajatuksiin:

1. Etsi asioita joita rakastat
   sunnuntaista lähtien olen kulkenut joka paikassa lumoutuneena tästä ajatuksesta. Voit rakastua elämään ja voimistaa rakkauden tunnetta etsimällä rakastamiasi asioita kaikkialla missä liikut. Etsi värejä, joita rakastat. Kuuntele ääniä/musiikkia, jota rakastat. Etsi kahviloita, rakennuksia, katuja, tavaroita, kauppoja, maisemia, paikkoja, joita rakastat. Etsi tuoksuja, makuja, tunteita, joita rakastat. Etsi vastaantulevista ihmisistä asioita, joita rakastat. Puhu siitä mitä rakastat. Kun teet näin, huomaat, että ympärilläsi on yllättävän paljon rakastettavaa. Keskittyessäsi rakkauteen, se lisääntyy. Huomaat pian ihmeen, joka alkaa tuntua sisälläsi. 
   
   
2. Rahan voima
   Tunne rakkautta, kun ojennat rahaa jollekin. Ajattele miten se auttaa ja miten onnelliseksi se tekee ihmiset, joille se menee. Kun kuulet, että joku on saanut rahaa/menestystä, niin iloitse kuin se olisi tapahtunut sinulle. Näin vedät samankaltaista tapahtumaa puoleesi. Kuvittele tunne, että sinulla on todella paljon rahaa. Miten kävelisit ja miltä vaikuttaisit, jos sinulla olisi rajattomasti rahaa. Kuvittele huolettomuus, joka tästä seuraisi ja miten se sinusta näkyisi.

Tässä vain osa ajatuksista tiivistettynä. Suosittelen kirjan lukemista kaikille, jotka ovat kiinnostuneita vetovoiman laista ja siitä miten sitä voi hyödyntää.

No mutta, siinä kirjaston edessä siis aloin kuvitella miltä tuntuisi, jos minulla olisi todella paljon rahaa. Fiilistelin ja kävin läpi mielessäni mielikuvia ja yhtäkkiä sen tuoma mielihyvä ja huolettomuus alkoi leviämään minuun ja melkein räjäytti tajuntani, kuin olisin juuri saanut kuulla, että olen voittanut miljoonia lotossa. No käytännössä se oli juuri se mitä tapahtui mielessäni. Minulla on varaa mihin vain! Voin tehdä mitä vain! Mikä vapaus!!!

Lisäsin nostetta vielä fiilistelemällä asioita joita rakastan. Koska en ollut ehtinyt syömään ko. päivänä niin mietin, että veisin itseni syömään ravintolaan juuri sellaista ruokaa mitä nyt tekee mieli. Häivytin nopeasti mielestäni ajatuksen, että lompakon täytteenä oli nytkin vain lainarahaa. Olen jo aiemminkin huomannut, että jos en takerru jokaiseen senttiin ja venytä sitä vaan uskallan kuluttaa rahat loppuun vaikken tiedä mistä saan lisää, niin aina on rahaa järjestynyt kuin ihmeen kaupalla juuri ennen jonkun laskun maksamista tms. Nyt olin siis saman ajatuksen äärellä eli päätin olla huoleton ja luottaa, mutta kuvittelemalla rahatilanteeni aivan toisenlaiseksi, vein asian ns. uudelle tasolle. 

Mieleeni tuli kiva italialainen ravintola Hakaniemessä ja vaikka matka oli lyhyt niin enhän toki viitsinyt kävellä viimassa, kun ei tarvinnut. Kuin flow:ssa hyppäsin ratikkaan ja tietysti koska minulla oli varaa maksoin kyytini vaikka matkaa ei ollut kuin yksi pysäkin väli (köh, tämä taisi paljastaa miten yleensä olen toiminut lyhyillä ratikkamatkoilla :P).

Astuttuani ratikkaan etuovesta täynnä iloa, onnea ja ylpeyttä oivalluksistani, pysähdyin kaivamaan matkakorttia taskusta maksulaitteen kohdalle. Vieressä istui nuori mies, joka sai olemukseni valpastumaan. Ehkä noin sekunnin ajan huomioni kiinnittyi tekemisiini ja ehdin kyseenalaistaa sen olenko jotenkin nolo, kun jäin tähän töpeksimään. Ja heti tuon perään kuittasin sen ajatuksella ”ääh, kaikki on täydellistä, olen oikeassa paikassa enkä voi tehdä mitään väärin”. No, kuinka ollakaan, juuri saatuani korttimaksun suoritettua, ratikka teki äkkinäisen mutkan. En ehtinyt napata mistään kiinni ja horjahdin kohti miestä. Luulin jo, että sain liikkeen juuri pysäytettyä ennenkuin osuin mieheen, mutta ratikka nytkähtikin uudelleen ja tuuppasi minut melkein miehen syliin. Jouduin haparoimaan tukea hänen hartioidensa kautta tuolin selkänojaan, saadakseni itseni takaisin tolpilleen. Parasta tässä oli reaktioni. Sanoin vain huvittuneena ”WOU” ja naurahtaen pyysin anteeksi. Ei järkytystä. Ei häpeää. Vaan hauskaa! Ihan kuin kuski olisi murjaissut ohi mennessäni vitsin.

Jatkoin hymyssä suin itsekseni naureskellen eteenpäin. Ja jatkoin nauramista. Ensin nauroin tapahtuneelle, sitten vain sille, että tuntui niin hyvältä ja yllättävältä vain nauraa. Eikä hävettänyt edes se, että siinä ihmisten keskellä naureskelin itsekseni. Olin niin voiton riemuinen tästä pienestä välikohtauksesta, että se sai minut tuntemaan entistä enemmän iloa. Kerrankin en ollut moksiskaan! En miettinyt mitä joku minusta miettii. Oli niin epätavallista, että tuollaisessa yllättävässä tilanteessa pystyin pitämään itsevarmuuteni ja nauramaan ilman mitään estoja. Mitä tämä merkitsi? Sitä, että pysyin itsessäni. Pysyin omassa voimassani ja itsessäni sen sijaan, että olisin katsonut itseäni ulkopuolisen silmin. Minä valitsin itseni. Yes!

No, päädyin sittenkin toiseen ravintolaan koska kaipasin lämminhenkisempää tunnelmaa ja otin muutamat askeleet takaisinpäin. Siinä voiton riemussani kävellessäni aloin sitten lausumaan mielessäni kiitoksia kaikista kokemuksistani. Kiitin Jumalaa ja maailmankaikkeutta, että minut johdatettiin tämän Voima-kirjan äärelle ja sitten.. koin sen. Kiitos tuli niin sydämeni pohjasta, niin suurta onnellisuutta huokuen, että liikutus toi kyyneleet silmiin. Samaan aikaan se oli kuin oivallus siitä, että minulle on todellakin annettu juuri jotain todella arvokasta. Näin mielessäni Jumalan ja ajattelin, että tunnen hänet ja maailmankaikkeuden voiman. Rakkaus ja kiitollisuus tuntuivat pakahduttavan sydämeni. Tunne oli niin kaunis ja suuri, että olin ihan siinä rajoilla että pystynkö vastaanottamaan sen enkä voinut kuin itkeä. Siinä Porthaninkadulla lumihiutaleiden hiljaa leijaillessa olkapäilleni minä tunsin maailmankaikkeuden rakkauden voiman. En voi kuvitella tässä maailmassa mitään suurempaa lahjaa. Kyyneleet täyttävät nytkin silmäni kun vain ajattelenkin tuota hetkeä. 

Tämä ei ollut ensimmäinen kerta kun sain tämän lahjan, mutta ensimmäinen kerta kun tavoitin sen näin ja osasin pukea sanoiksi. Ja sen voin sanoa, että joka kerta se tuntuu ihmeelliseltä ja aina yllättää miten kauniilta ja hyvältä se tuntuukaan.

Mutta intuitioni johdatti minut Chicosiin ja tarjoilijan hymyn nähtyäni en epäillyt yhtään olinko oikeassa paikassa. Sainkin aivan erinomaista ja hyväntuulista, huomioivaa palvelua. Olin vaativa, mutta hymyilevä asiakas. En ole varmaan koskaan jättänyt paria euroa suurempia tippejä ja nekin aina kovin harkiten, mutta nyt huomasin, että lompakossani oli sopivasti 5 euron seteli ja olin ylpeä ojentaessani sen tarjoilijalle. Samalla kerroin miten tyytyväinen olin palveluun ja voi miten oli ihana nähdä yllättynyt reaktio ja saada kiitokset. Vanha minä olisi ajatellut, ettei minulla ole varaa syödä ravintolassa saati, että olisi varaa jättää viiden euron tippejä, mutta nyt oli! Ja se tuntui pirun hyvältä! Itse asiassa niin hyvältä, että se kirvoitti uudet pisarat silmäkulmiin. Vaikka mielessä oli se, että vetovoiman lain mukaisesti saan takaisin sen mitä annan moninkertaisesti, niin en enää nähnyt sitä pointtina anteliaisuuteeni. Se vaan tuntui niin oikealta! Ja oli aidosti ihana antaa ja kuvitella mielessään miten kivalta se hänestä tuntui. Mahtavaa!

Miettikää miten paljon voi kokea vain parissa tunnissa. Ja minä lähdin vain kirjastoon palauttamaan kirjaa :D Elämä on ihmeellistä.

Kotimatkalla poikkesin vielä Kurvin William K.:n ikkunapöytään ja tarjotakseni itselleni lasillisen punaviiniä, jota rakastan ;) Halusin kirjoittaa ajatuksiani ylös ja samalla fiilistellä vielä katsomalla ohikulkevia ihmisiä. Halusin poimia kaikesta hyviä asioita, rakkauden ja kiitollisuuden aiheita. Voima kirjan mukaan yksi onnen ja hyvien ihmissuhteiden salaisuus on, että iloitsee muiden puolesta kaikesta hyvästä mitä heillä on ja vetää näin tätä puoleensa. Kun keskityin kirjoittamaan, ehti pienen minihetken mieleen tulla harmitus, että läheisessä pöydässä oli kovaääninen porukka, joka häiritsi keskittymistäni. Mutta sitten katsahdin ko. pöytään ja huomasin miten hauskaa heillä oli. Samaistuin tunteeseen ja kuvittelin itse nauravani ystävieni kanssa. Enää se ei häirinnytkään. Ajattelin vain, että ihanaa kun ympärillä on elämää. Iloista ja monimuotoista. Miten mahtavaa, että oivalluksia tulee koko ajan. Miten elämä opettaa, kun vain avaa silmänsä hyvälle ja avaa sydämensä rakkaudelle. 

 Ja BTW, arvatkaa olenko ajatellut sielunkumppania? Tämä on se vastaus mitä olen etsinyt! Ei ehdi kaivata ja miettiä sielunkumppania, kun etsii rakkautta kaikesta! Ja imee itseensä onnea ja iloa missä liikkuukin. Kun rakastuu elämään ja maailmankaikkeuteen niin lopulta sielunkumppanikin on vain yksi kala meressä. Ehkä sekin ui jossakin vaiheessa siihen suureen runsauden verkkoon, jonka heitän maailmankaikkeuden mereen. Joka tapauksessa saan rakkautta, joka tuntuu paremmalta kuin mikään yksittäisen ihmisen rakkaus.

Nyt taidankin olla valmis itselleni asettamaani Ultimate-haasteeseen. Tämä putkahti mieleeni muutama päivä sitten ja aluksi se pelotti ja kauhistutti. Ajattelin kuitenkin, että sen aika tulee, kun olen valmis ja nyt uskon, että se aika on. Haasteeni on sulkea netti ja TV kokonaan pariksi päiväksi. Jälkimmäinen ei sinänsä ole ollut pitkiin aikoihin minulle kovin tärkeä, mutta totaali-irtautuminen tässä yhtälössä ei ole helppoa. Se ei varmaan kuulosta monellekaan kovin kummoiselta ja itse asiassa minuakin vähän järkytti se, että tunsin niin suurta pelkoa, tyhjyyttä ja yksinäisyyttä, kun kuvittelin tuota aikaa ilman ruutua. Se sinällään oli jo hyvä syy toteuttaa aie. Pitää kuitenkin muistaa, että asun yksin, teen töitä yksin kotona eikä tälle viikolle ole sovittu toistaiseksi kuin yksi hoito. Ei perhettä, ei miestä, ei työkavereita, ei säännöllisiä harrastuksia... en tiedä kuinka monella lukijoistani on samanlainen tilanne, jos kellään? Ja kun vielä juuri nyt olen eristäytynyt ystävistä ja muista ihmisistä niin tämä kyllä hiljentää maailmani aika tehokkaasti. 

Totuus on, että olen koukussa sosiaaliseen mediaan. Suuri osa ajastani kuluu facebookissa, erilaisissa keskusteluryhmissä, ajatuksia, kuvia, viestejä vaihdellen, tietoa ja musiikkia hakien. Vaikka osa on hyödyllistä ja henkistä kasvua tukevaa niin silti koen, että vietän liian paljon aikaa koneella ja olen pitkään miettinytkin mitä kaikkea muuta tekisinkään ja kuinka paljon vapaammin ajatukset voisivat virrata, jos ei olisi nettiä (ja TV:tä). Huomasin tämän joulun aikaan, kun vietin monta päivää kylpylässä ja uusia ideoita tulvi mieleeni, kun oli aikaa ja rentouduin yksin porealtaassa tai saunassa.

Suunnitelma on siis seuraava. Pidän edelleen yhteyksiä minimissään. Vastaan puhelimeen ja hoidan asiakkaat, mutta henkilökohtaisella tasolla vältän kontakteja keskivikon ja torstain ajan. Suljen koneen enkä avaa TV:tä. Läppäriä voin käyttää kirjoittamiseen, jos lähden kodin ulkopuolelle (kahvilaan tms.). Katsotaan mitä syntyy. Koska en ole rangaistusleirillä, niin mitään ehdotonta ei tarvitse määritellä ja voin muuttaa ”sääntöjä”, mutta näistä lähdetään liikkeelle. Hui hitsi... vähän jännittää. Ja huvittaa... eihän tämä kovin kummoiselta jutulta kuulosta, mutta uskokaa minua, se vaan on. Jos tämä kokeilu tuntuu tuovan enemmän hyvää niin toivon mukaan se tuo myös jonkinlaisen pysyvämmän muutoksen.

Tee sitä mihin uskot.
Usko siihen mitä teet.
Tee, niin kuin parhaaksi näet.
Älä usko mitä muut sanovat.
Sano, mitä itse ajattelet.
Ajattele itse.
Uskoon kuuluu epäily.
Uskoon kuuluu rohkeus.
Pahinta uskossa on sokeus.
Rohkea uskaltaa epäillä,
eikä näe niiden välillä pienintäkään ristiriitaa.

 -Tommy Tabermann-

Omaa voimaa

 Oma koulutusohjelma on ihan tosissaan nyt käynnissä. Ja näitä tankataan kovasti päivittäin:

1. Minulla on kaikkea riittävästi (materiaalia, rahaa)

2. En tarvitse ketään muuta (ihmistä)
    
   
   
   

Tuntuu, että jostain syystä tuo raha-ongelma on tosi pinnassa ja saan monta kertaa päivässä itseni kiinni siitä, että huoli puskee päälle. Saan vakuuttaa itseäni siitä, että kaikki on hyvin ja tulen pärjäämään. Nyt ei pidä tuijotella lompakkoon tai tilitietoihin ja miettiä järjellä vaan uskoa, että rahaa tulee. 

Mitä tulee tähän muista ihmisistä irtipäästämiseen, jota käsittelin viime kirjoituksessa... no siihen ajatukseen sain edelleen vaan vahvistusta eilen. Haluan edelleen ja ehkä vieläkin vahvemmin eristäytyä. Entisestään on kärjistynyt ja mielessä on nyt hyvin kirkkaana 2 lausetta: ”En ota vastaan ohjeita keneltäkään” ja ”Minä tiedän itse”.

 

Ehti tuossa välissä jo hiukan pehmentyä ajatukset ja Rhonda Byrnen Voima-kirjaa lukiessani löysin itsestäni rakkautta maailmankaikkeutta kohtaan. Olin ilmoittautunut jo ennen tätä irtaantumis-ajatustani sisäisen lapsen eheyttämis -ryhmämeditaatioon. Meditaatio olikin ihan loistava ja avaava. Tuli tunne, että sen lisäksi, että se avasi minulle itselleni paljon, niin on tarkoitus, että lähiaikoina vien myös sanomaa eteenpäin sisäisestä lapsesta ehkä hoitojen tai kanavointien kautta. 

Mutta... meditaation jälkeen tapasin kollegan jonka kanssa ollaan oltu tekemisissä vain facebookin kautta. Ajauduin hänen kanssaan keskusteluun, jossa hän, melko tiukkaan sävyyn ojensi minua nähtyään erään tarjoukseni yhdessä FB ryhmässä ”älä ikinä tarjoa mitään hoitoja noin halvalla”. Hän piti jonkinlaisen palopuheen siitä miten hän ei uskoisi, että joku tietää mitä hän tekee, jos tarjoaa hoitojaan noin halvalla ja että itsekunnioitusta pitää olla jne. Olin ehdottanut hänelle vaihtarihoitoja ja hän totesi, että ei tee kanssani vaihtareita ennenkuin otan ”kunnon hintaa” hoidoista. Hän myös mainitsi, että oli itsekin ”huorannut” aikanaan. Minä vain kuuntelin ja nieleskelin. Olin mennyt ko. tapahtumaan niin avoimena ja lempeänä, etten yhtään osannut varautua siihen, että joutuisin tilanteeseen missä pitäisi puolustautua. Ja osuihan hän toki aiheeseen, jota olin itsekin pohtinut. Hän koitti kovasti pehmittää sanojaan sanomalla, että tämä ei ole arvostelua ja että kaikella rakkaudella ja hän haluaa vain tsempata... ehkä se teki siitä vielä pahemman. Mitä minä kuulin oli vain se, että joku asettuu minun yläpuolelleni. ”Kuka sinä olet minulle kertomaan miten minun pitäisi toimia”. Ajatus sai minut jälkeenpäin ihan raivon partaalle, jota purin vasta kun pääsin kotiin. Ko. tilanteessa kykenin vain sopertamaan, että otin tämän vähän loukkaavana, mutta ymmärrän, että kyse on minun tunteestani. No näinhän se onkin. Olisin silti voinut vetää rajat. Mutta todellisuudessa tuokin oli edistystä, etten sentään vaan hymyssä suin ottanut vastaan kaikkea mukisematta.

No tokihan on selvää, että vedin puoleeni tätä. Vastaava vähän lievempi tunne tuli erään toisen facebook-tutun kanssa chat-keskustelussa muutamia päiviä aiemmin. Mutta tämä tilanne tuli niin puun takaa, että olin aluksi myös tosi loukkaantunut maailmankaikkeudelle. Harmitti, kun olin juuri ehtinyt kokea niin suurta iloa ja innostusta saadessani yhteyden sisäiseen lapseeni ja sitten tuli tällainen taka-isku. Mutta eihän maailmankaikkeus minua rankaissut. Minä vedin tätä puoleeni, koska sisälläni on vielä heikkoutta muiden ihmisten edessä. Saatan olla itse jo varma siitä mitä tunnen, mutta tämä osoitti sen, etten vielä osaa puolustautua vahvoja ihmisiä kohdatessani. Tarvitsen siihen vielä vihaa. Ja tarvitsen vielä aikaa itseni kanssa, jotta vahvistun.

Mutta niin... ainahan siinä on kasvun paikka kun joku herättää vihan. Minuunhan se osuu. Sen lisäksi, että minussa on heikkoutta, on muutakin... Ja nyt tulee se vaikein kasvun paikka. Myönnän, että ehkä minun pitää itsekin luopua neuvojen tyrkyttämisestä.

 

Onko tämä samalla opetus olla antamatta ohjeita muille. Onko tämä viesti minulle, että älä puutu muiden elämään vaikka näkisit mikä heitä voisi auttaa. Se on ego, joka haluaa niin innokkaasti tyrkyttää. Se on kuin se eturivin tyttö joka viittaa ja hihkuu ”opettaja opettaja, minä tiedän”. Se ei malta olla sanomatta ja näyttämättä, että minä tiedän. Minun eturivin ego-tyttö haluaa sanoa, että tässä kohtaa minä näen sinut ja tilanteesi selkeämmin ja paremmin kuin sinä itse... minulla on tietoa ja viisautta ja osaan käyttää sitä.

Mutta en minä ole ollut viisas. Viisas ihminen on kärsivällinen. Hän odottaa sopivaa hetkeä. Viisas ihminen odottaa, että se joka tarvitsee apua, tulee hänen luokseen. Hän odottaa sitä hetkeä, että toinen on kypsynyt siihen, että todella on valmis ottamaan vastaan. Viisaan ihmisen ei tarvitse todistella ja näyttää, että hän tietää. 

Olen tiennyt sen jo pitkään... olen tiennyt, että sen kuuluu mennä niin, että minun luokseni tullaan pyytämään apua eikä niin, että minä tarjoan apuani. Mutta olen halunnut auttaa ihmisiä voimaan paremmin heti nyt. Mitä on auttamisen haluni todellisuudessa? Onko se halua kontrolloida? Onko auttamisen haluni halua näyttää, että osaan. Varmasti siinä on molempia, mutta tunnistan myös jonkun pelon... pelon siitä, että jonkun elämä menee pieleen ja minä olisin voinut vaikuttaa... toisin sanoen, koen, että ihmisten kohtalo olisi vastuullani. No niin, tässä päästiin taas tähän vastuukysymykseen. Liekö se yksi läheisriippuvuuden peruspilareista, jonka luulin jo kaataneeni. Eli kerrataanpa taas  M i n ä - e n - o l e - v a s t u u s s a - k e n e s t ä k ä ä n - m u u s t a - k u i n - i t s e s t ä n i.

Irtautumista kaikesta

Eksistentiaalinen kriisi. Tämä oli sana, joka tuli mieleeni tämän hetken tilanteesta. Mielessäni oli, että kriisini on aika kattava, mutta vasta katsottuani googlesta mitä eksistentiaalinen tarkoittaa, ymmärsin, että todellakin olemassa olooni liittyvästä kriisistä on kyse. Tarkemmin varmaankin mitä minun olemassa oloni tarkoittaa tässä kohtaa elämää.

Viime päivinä olen hakenut tukea, ymmärrystä, samaa aaltopituutta. Olen huomannut kaipaavani yhteisöllisyyttä tai asioita, jotka yhdistävät.

 

Mutta mitä olen saanut. Epäsuorasti ja suorasti olen saanut viestiä, että en saa olla sellainen kuin olen, teen väärin enkä ymmärrä.

 

Tunnetasolla minut on ohitettu, hylätty, minut on haukuttu, minulle on suututtu, minun ongelmiani on ylen katsottu, on asetuttu minun yläpuolelleni. Ja minun kykyäni ymmärtää ja nähdä tilanteeni, on aliarvioitu. Tai ainakin siltä on pohjimmiltaan tuntunut.

 

Kipuiltuani, tunnettuani itseni yksinäiseksi, loukkaantuneeksi, surulliseksi ja kieriskeltyäni raskaassa olossa aikani, olin lopulta aivan täynnä kaikkea. Päätin sulkeutua kaikesta, katkaista yhteydet kaikkiin ihmisiin ja sulkeutua kotiini. Aluksi vain siksi, että suututti ja ärsytti, kun tuntui, etten saanut kaipaamaani tukea ja ymmärrystä mistään. Päinvastoin. Lopulta voin sanoa, että kaikki viime aikojen tapahtumat ja merkit ovat johtaneet siihen, että voin luottaa vain itseeni. Tai ehkä nyt vihdoin viimein alan oikeasti luottamaan itseeni. Varoituksen sana, nyt alkaa tulla tunteella. Älköön kukaan ottako turhaan itseensä. Mutta...

Haluan tarjota vain parasta itselleni. Kuinka monesta läheisestäni voin mennä takuuseen. Kuinka monen läheisen kanssa todella tunnen oloni hyväksi. Mitä haluan tarjota itselleni jatkossa. Luottaisinko siihen, että tiedän. Luottaisinko siihen, että teen juuri niin hyvin kuin osaan ja pystyn. Luottaisinko siihen, että kaikki on hyvin tässäkin vaiheessa ja juuri nyt EI OLE MITÄÄN MITÄ MINUN PITÄISI TAJUTA TAI TEHDÄ PAREMMIN. KAIKKI oivallukset, kaikki tieto, kaikki muutos tapahtuu oikeaan aikaan, oikeiden oivalluksien kautta. 

Voisinko luottaa kaikkiin tunteisiini, myös niihin ensivaikutelman perusteella tuleviin. Että tiedän, keitä elämääni haluan. Käyn läpi tällä hetkellä sellaistakin haastetta, että kun näen syvemmälle ihmisen ydimpään ja tunnen sieluyhteyttä niin se hämäännyttää minut tässä ns. ihmiselämässä. Ei kaikki kauniit ja läheiset sielut ole tarkoitettuja elämääni, lähimpien joukkooni. Olen niin valmis avaamaan itseni ja kutsumaan elämääni ihmisen, kun koen jotakin syvempää ja hienoa toisessa. Toki kaikissa ihmisissä on hyvyyttä ja kauneutta. Minun pitää vain oppia luottamaan kaikkiin tuntemuksiini, myös niihin ensimmäisiin mitkä usein hylkään, kun pelkään että egoni tuo jotakin mikä ei pidä minua avoimena ja anna mahdollisuutta ihmiselle. On minun aikani alkaa tarjota itselleni vain parasta ihmissuhteissa, sellaista joka tuntuu kaikilla tasoilla toimivalta.

Tulee varmaankin vielä aika jolloin palaan tähän, että olen taas valmis ja toiselta pohjalta ottamaan kaikki ihmiset avosylin vastaan, mutta NYT on aika karsia. Nyt on aika antaa vain hyvien ja minulle hyvien ihmisten tulla luokseni. On aika kutsua elämäänsä vain sellaisia ihmisiä, joiden kanssa asiat toimivat ja joihin voin luottaa. Vaikka se tarkottaisi sitä, että jäljelle jäisi vain hyvin vähän. Nyt on aika sulkeutua. En uskonut koskaan sanovani näin, mutta tiedän, että se vain on tarpeen tällä hetkellä. Aion olla varovainen siitä keitä päästän lähelleni.

Haluan suojella itseäni ja minulla on oikeus siihen. Ehkä jo ensi viikolla näen asiat eri tavalla ja olen eri mieltä, mutta minulla on oikeus tähän tämän hetkiseen tunteeseeni vaikka se kestäisi vain päivän. Minulla on oikeus muuttaa mieltäni ja luottaa sittenkin tunteisiini vaikka näkisin asian aivan päinvastaisella tavalla jo huomenna. Mitä sitten. Minä tiedän mitä tarvitsen juuri nyt. KAIKELLA on tarkoituksensa. 

Kun kirjoitin tätä tekstinkäsittelyohjelmalla ja olin tallentamassa tekstiä, piti laittaa jokin nimi tekstille. Jostain tuli työnimeksi: minä itse. Sehän kuvaakin hyvin tätä vaihettani. Tiedättekö sen vaiheen lapsella, kun hän alkaa itsenäistyä ja hän alkaa noilla sanoilla ilmaista, että haluaa näyttää osaavansa itse. Minun henkisessä kasvussa on tainnut tulla ”minä itse” -aika.

Olen tullut tähän pisteeseen kivun kautta. Kivun ja katkeruuden. Se oli oikea tie minulle. Mietin, että olen käynyt kaikenlaisia vaiheita tämän ns. itsenäistymiseni edetessä. Ensi askeleet olivat, että aloin ottamaan vastuuta tilanteestani ja tunteistani. Iso askel oli tietenkin se, että irtauduin niistä ihmisistä joihin olin luonut riippuvuutta. Otin avioeron ja seuraavaksi lähdin matkalle irroittautuakseni ystävistäni. Itse asiassa kaikesta mihin olin kiinnittynyt. Mutta tein sen ikäänkuin siksi, että oli pakko. Vaikka sydämessäni oli toki koko ajan hyvin suuri halu rakastaa itseäni, niin irtauduin vain koska sieluni ohjasi siihen suuntaan ja koska virta vei. Minun oli pakko opetella olemaan yksin ja irti koska muuta vaihtoehtoa ei ollut. Matkalla toki oli ihmisiä, joihin aina vähäksi aikaa kiinnityin, mutta irti piti päästää jatkuvasti – kehenkään yhteen ihmiseen en voinut pitkäksi aikaa jäädä kiinni.

Nyt tässä vaiheessa, minä itse teen sen. Olen niin kyllästynyt kaikkeen missä olen kiinni. Olen saanut merkkejä siitä, että mikään ulkopuolinen ei palvele minua. Vain minä ja minun sisäinen maailmani on se minkä puoleen voin kääntyä. Vain itseeni voin luottaa. En ole tässä koska ei ole muita vaihtoehtoja. Minä en enää HALUA muita vaihtoehtoja. Niin, ensimmäistä kertaa en alistu tilanteeseen, en tee oikein siksi, että niin olisi parempi ja että se johtaisi johonkin parempaan. Olen vain tässä kohtaa enkä juuri nyt halua elämääni ketään enkä mitään. En henkisiä opettajia, en selvännäkijöitä, en opastajia, en tuttavia, en rakastajia, en sielunkumppaneita, en ystäviä. Vain minä. Onko selvä. Minä riitän. Piste.