Hyväksymistä

Tänään, tässä kohtaa elämää tunnustan, että sielunkumppanin aika ei ole nyt. Että siihen on itse asiassa vielä pitkä aika. Ja että hyväksyn tilanteen: omat tarpeeni ja tämän vaiheen tällaisenaan. Miten vapauttavaa. Miten yksinkertaista. Ja samaan aikaan tämä oivallus oli kuin suuren kiven takana, joka blokkasi näkökenttäni ja jota en voinut kiertää enkä ylittää. Ja kun lopulta hyväksyin, vierähti tuo kivi edestä kuin itsestään.

Irtipäästäminen. Monesti se saadaan kuulostamaan siltä kuin nuo sanat olisivat sormien napsautus ja homma sillä selvä. Joskus toki niin onkin, että tarvitsee vain päättää, että päästän irti tästä. Mutta kun todella todella palavasti haluat jotakin, ei tuo halu poistu nappia painamalla. Vaikka tiedostaisit, että asia ei ole se mistä onnellisuutesi pitäisi riippua ja että pitämällä kiinni siitä itse asiassa vain estät asioiden etenemistä, niin tuo asia pysyy sitkeästi mielessäsi. Se on kuin janoiselta ihmiseltä suljettaisiin vesihanat ja sanottaisiin, että saat helpotusta jossakin vaiheessa, kun unohdat koko asian. Kuin nälänhätää kärsivälle sanoisi, että anna viimeiset riisinjyväsi pois ja usko, että jonakin päivänä pöytäsi on täynnä herkkuja. Ja uskostahan hyvin pitkälle onkin kyse. Siitä, että siirtyy syrjään ja uskoo, että saa sen mitä haluaa ja tarvitsee. Luottaa.

Niin monesta asiasta onkin kokemusta, että on uskaltanut ottaa sen hypyn tyhjän päälle ja lakannut huolehtimasta. Niin olen uskaltanut tehdä, kun päätin turvallisen avioliittoni ja muutin asumaan yksin. Niin olen uskaltanut tehdä, kun irtisanoin itseni työstä tietämättä miten tulen jatkossa toimeen. Niin olen tehnyt matkustaessani yksin toiselle puolelle maailmaa ilman suunnitelmia mitä teen seuraavaksi. Silti vaikka asiat ovat järjestyneet, on vaikea niiden kaikkein tärkeimpien asioiden kohdalla kadottaa asia mielestä ja keskittyä muuhun. Tai tähän hetkeen. Mietin, että ehkä se syy tavallaan on myös se, että elää jo vahvemmin nykyhetkessä. Että tuo asia mitä haluaa, haluaa sen tähän ja nyt, sillä tuleva on jossakin kaukana, jotakin epätodellista. Se on jotakin mitä haluaa nyt juuri. Asia joka voisi tuoda suuren ilon ja helpotuksen. Minulla tuo jotakin on ollut rakkaus ja sielunkumppani. Jollekin toiselle se on lapsen saaminen. Jollekin toiselle mielekkään työn löytyminen.

Tietysti todellinen läsnäolo hetkessä on täydellistä. Kun kaikki on tässä hetkessä, ei voi kaivata mitään muuta kuin mitä on. Ja kun ei ole mitään muuta, ei voi verrata tilannetta mihinkään muhun. Tyytymättömyys syntyy vain siitä, että vertaa tätä tilannetta johonkin toiseen. Tuo läsnäolon tila on todella kaikki. Sillä silloin ei ole mennyttä, ei ole tulevaa. Se on kaikkein yksinkertaisin ja jokaiselle mahdollinen tapa tuntea onnea. Ja siltikin tuo samainen hetki, vaikka se on tässä koko ajan, saattaa se olla samalla tavalla kiven takana kuin irtipäästäminen. Niin itseasiassa – läsnäolo hetkessä on irtipäästämistä kaikesta mihin mieli haluaisi mennä. 

Moloko "The Time Is Now"

http://www.youtube.com/watch?v=kl8mpAvTm_Y