Kipuilua

Jälleen työstetään irtipäästämistä. Pinnassa kipuilua, ahdistusta ja tyhjyyden tunnetta. 

Edelliset kirjoitukset eivät varmasti anna selkeää kuvaa tilanteestani, joten valotetaanpas sitä tässä kohtaa. Ensimmäinen vaihe, josta tämän hetkinen tilanne lähti liikkeelle oli, että havaitsin jonkinlaisen läheisyyden tarpeen itsessäni Tonin tultua kuvioon. Naiseuden ja seksuaalisuuden herättelyn kautta (mm. sielunkumppani-kurssi), koin, että nyt voisi olla oikea aika nauttia naiseudesta ja tavata miehiä, joten laitoin nettiverkot vesille. Verkkoihini tarttui 3 kiinnostavaa pitkähiuksista miestä.

Kun tapaamiset olivat vielä suunnitteluasteella, kävin vaikuttavassa ryhmämeditaatiossa, jonka päätteeksi sain vetäjältä kanavoitua viestiä, siitä, että minulla näkyy 2 tietä. Addiktiivisen rakkauden tie sekä puhtaan rakkauden tie sielunkumppanin kanssa. Minulle kerrottiin, että tuo addiktiivinen rakkaus vetää puoleensa niin voimakkaasti, etten välttämättä edes erota onko kyse ns. aidosta rakkaudesta. Mutta kun se todellinen sielunkumppani on kohdalla niin en tunne tarvetta enää rakkauteen ja se henkilö saattaa myös olla yllätys ja herättää epäilyjä ja vastustusta.

Tunnistin heti itsessäni tuon addiktiivisuuden. Olin huomannut Tonin kanssa kuinka paljon todella kaipaan parisuhdetta. Tiesin, että vaara siihen, historiani kauttakin oli olemassa, että tyydyn johonkin ”ihan hyvään”. Tämä nosti pintaan tosi paljon pelkoa. Tiesin, että jos tapaisin jonkun johon tuntisin fyysistä vetoa, joka kohtelisi minua hyvin ja jolta saisin rakkautta, voisin tuntea suurta vetoa jäädä siihen, vaikka syvempi yhteys ja tunteen palo puuttuisi. Jos suhde kuitenkin olisi jollakin tavalla antoisa, niin uskaltaisinko päästää siitä irti ja uskoa, että jotakin parempaa on tulossa?

Tonin kanssa tilanne oli jotenkin selkeä. Meillä on ollut niin suuret ristiriidat maailmankatsomuksessamme ja lisäksi hän on myös hyvin vahvasti sillä linjalla, että tästä ei tule mitään vakavampaa suhdetta. Mutta nämä tulevat tapaamiset saivat minut pelkäämään, että leikin tulella ja päädyinkin laittamaan tilanteen joksikin aikaa jäihin. Oli kammottava ajatus, että viivyttäisin väärillä valinnoillani vielä sielunkumppanini tuloa, jota olin jo niin kauan toivonut ja odottanut.

Noin viikon tiiviin työstön jälkeen, hoidon ja regressioterapian kautta, minulle selkeni, että tuo addiktio minussa on niin voimakas, ettei sitä voi vain ohittaa. Tuli tunne, että sieluni haluaa katsoa ja käsitellä tämän loppuun ja siksi ko. tilanne on nyt tuotu tähän kohtaan. Ja kun tajusin miten suuri tuo tarpeeni on, niin ymmärsin myös, että se miten rakkautta sielunkumppaniin on kuvailtu... sen täytyy olla vielä tosi kaukana, jos tämä on tilanteeni. Tähän asti jokainen muutaman kuukauden viivytys on tuntunut suurelta pettymykseltä. Nyt jotenkin näin niin, että tuo kohtaaminen voi olla todella todella kaukana. Ja jos se vaatii jopa vuosien suhteen/suhteiden läpikäymisen niin sitten sen täytyy mennä niin. Sitten tarvitsen sen opetellakseni päästämään irti tarpeesta täyttää jotakin itsessäni toisen ihmisen rakkaudella. 

Halusin niin kovasti olla valmis sielunkumppanille, että oikeastaan se jo paljasti sen, etten ole ollut. Olen toki koko ajan ymmärtänyt, ettei rakkaus itseäni kohtaan ole vielä kovin pyyteetöntä ja että työtä riittää, mutta tajusin myös, että yksin olen tehnyt voitavani. Olen huomioinut sisäistä lasta ja viettänyt paljon aikaa yksin. Olen kuulostellut, hoitanut itseäni, tehnyt todella suuria rakkaudellisia valintoja ja tekoja vain itseäni kuunnellen. Jossakin vaiheessa tulin siihen tulokseen, etten yksin pääse enää eteenpäin tässä itseni rakastamisen työstämisessä vaan tarvitsen siihen peilin. Jonkun joka nostaa lisää kipukohtia pintaan. Kuvittelin sen olevan tuo sielunkumppani.

Lopulta oli tosi helpottavaa päästää irti ja hyväksyä itsensä tarvitsevana ja addiktiivisena toisen ihmisen läheisyyteen ja rakkauteen. Tietysti helpottavin asia oli se, etten enää pelännyt tekeväni jotakin kohtalokasta virhettä. Näin, että valitsin tämän tien vaikka tiedän että se on umpikuja. Mutta se vain täytyy käydä kulkemassa läpi. Aloin myös uskomaan siihen, että mitään lopullista ja ehdotonta ei tapahdu, jos päädynkin suhteeseen, joka täyttää vain tarpeeni ja janoni. Pystyinhän lähtemään avioliitostanikin vaikka minulla oli hyvä mies, joka täytti läheisyyden tarpeeni ja rakasti minua. Minulla on niin suuri tarve rehellisyyteen ja itseni kuulosteluun, etten voisi sulkea silmiäni ja tuudittautua johonkin tilanteeseen, jossa ei olisi kaikki kohdillaan. Se toki olisi vaikea päästää irti, mutta tietoisuuden aukeamisen kautta saatu tukiverkko auttaa varmasti pääsemään yli tästäkin.

No Tonin kanssa ollaankin tapailtu tiiviin puoleisesti 3-4 viikkoa. Viime viikolla tajusin, että viikon sisään olen viettänyt vain yhden yön yksin ilman Tonia. Jotenkin tilanne meni niin, että vaikka hän oli päivät töissä ja senkin jälkeen, kun olemme välillä viettäneet aikaa omilla tahoillamme niin hän on saattanut tulla sitten myöhään illalla luokseni jäädäkseen yöksi. Toisin sanoen ainoa asia mikä erottaa tilanteemme seurustelusta, on se, että olemme sopineet, että emme seurustele. Käytännössä en näe eroa parisuhteelle. Tosin tiedostamme molemmat, että tämä tällainen loppuu kuin seinään, jos jompikumpi löytäisi jotain vakavampaa. Tilannetta saatiin nyt tosin hieman katkaistua, kun Toni lähti viikonlopuksi pois kaupungista. Tähän kohtaan osui sitten muutenkin sopivasti irtipäästämiskriisini käsittely.

Tässä sivussa pelätyt ja odotetut netti-viritys-kohtaamiset päätyivät kuivumaan kokoon. Ensin tiputin leikistä jo pari viikkoa sitten yhden, joka osoittautui liian innokkaaksi myyntityypiksi. Heti, kun annoin numeroni, alkoi hän soittelemaan ja tekstailemaan ahkerasti. Ehkä jos kemiat olisivat tuntuneet jo puhelimessa osuvan tosi kohdilleen niin tuo olisi voinut olla jopa innostavaa ja imartelevaa. Mutta tuli vähän sellainen ns. pelimies-vaikutelma. Itsevarmuutta tuntui olevan ja hän harrasti suoraa flirttailua, johon en aina osannut oikein vastata. Yritin häntä vähän toppuutella ja sitten väsähdin enkä jaksanut vain vastata soittoon ja tekstariin, joten homma jäi.

Toisen kanssa ensin itse pelasin aikaa vetoamalla kiireisiin, jonka jälkeen tilanne kääntyi toisinpäin. Pidin tämän henkilön tavasta ilmaista itseään ja hän vaikutti sekä luonteeltaan että iältään todella sopivalta. Kiireidensä lomassa hän vakuutti olevansa tosi kiinnostunut ja halukas tapaamaan. Pari viikkoa kului eikä mitään kuulunut ja kun kyselin josko tapaaminen olisi vielä ajankohtainen, ei enää vastausta kuulunut. Se siitä.

Kolmannen ja porukan selkeän juniorin päädyin kuitenkin tapaamaan. Vaikka hän oli minua huikeasti nuorempi, niin hän kiehtoi erityisesti, sillä hän oli ainoa edes puoliksi henkisesti auennut. ”Jaakko” kuvaili itseään hippipojaksi, jolla on todella pitkät hiukset. Tapaamisemme jälkeen kirjoitin edellä olevan runon (kirjoitus: poreilua), joka kertoo paljon tunnelmasta. Olin myös todella hämmentyneen tietoinen hänen yli puoleen selkään ulottuvista hiuksista. Huomasin suorastaan pyörryttävän tunteen, kun hän ohimennen hiplasi hiuksiaan tai siirsi ne eteen kevyellä käden liikkeellä. Miten tästä on tullut tällainen huumaava magneetti? Olin jopa huvittunut ja ajattelin, että pääsin tämän kautta lähemmäs miehistä näkökulmaa. Tunnetta, että katse jää johonkin ihan väärään paikkaan, kun pitäisi kuunnella toista... Ja läikähdys jossakin vatsan pohjassa huimaa ja saavat ajatukset livahtamaan jonnekin ihan muualle :-P 

 Heti, kun erosimme, aloin fiilistelemään ja olin aivan täpinöissäni. Ihanaa mikä tyyppi, mitkä energiat, mikä tunne ja vetovoima. Tuntui voitolta, että olin pysynyt tyynenä ja pystynyt puhumaan luontevasti ja vapautuneesti vaikka tunsin tyyppiin vetoa. Monesti tällaisissa tilanteissa olen harmittavan tietoinen itsestäni ja jännitys syö itsevarmuutta. Toisaalta Jaakko ei ihan ensisilmäyksellä ollut ihastuttava (heh, ne hiuksetkin oli piilossa hupun alla). Mutta hänen kauneutensa ikäänkuin aukesi minulle siinä parin tunnin aikana. Suuri vaikutus oli myös sillä rauhalla ja luontevuudella jonka henkisesti tavoitimme. Ja aika kului hetkessä. Vaikka hänessä oli ujoutta, analyyttisyyttä ja maltillisuutta niin hän oli jotenkin tosi avoin. Ensireaktio oli halu saada mahdollisimman pian tietää tunsiko Jaakko samoin kuin minä. Tajusin kuitenkin, että voin fiilistellä ihan yksin siitä tunteesta mikä minulla on. Ei se ole siitä kiinni miten hän koki, mitä hän ajattelee tai mitä tästä seuraa! Ymmärsin siis, että en tarvitse häneltä juuri nyt vahvistusta mihinkään suuntaan. Sillä halusin nauttia tuosta tunteesta. Halusin fiilistellä. Se oli minun tunteeni ja kokemukseni. Osa minusta halusi jopa tahallaan siirtää viestin vaihtoa, sillä tuntui turhalta kiirehtiä seuraavaan hetkeen. Löysin sisäisen rauhan asian kanssa. Mahtava tunne ja mahtava oivallus.

Muutaman päivän päästä, kun huuma oli ohi, koin oikeaksi hetkeksi laitella kuulostelevaa viestiä tunnelmista. Sain rukkaset. Tai niin koin. Hän jakoi tunteeni siitä, että tunnelma oli mukava ja luonteva ja että henkisellä puolella on yhteistä kiinnostusta. Totesi kuitenkin, että seksuaalisella tasolla ei kaikkein eniten natsannut ja että ikä vaikuttaa, sillä hän on mieltynyt nuorempiin naisiin... auts, ikäkriisi. Hän tosin lisäsi, että ei täysin varmaksi osaa sanoa noita fyysisiä kemioita, jos tavataan uudelleen, mutta kyllä otin tämän sen verran pettymyksenä, että se sai minut vetäytymään sillä tasolla. Olin huumassani luvannut, että voin tehdä hänelle hoidon (ilmaiseksi) ja siitä hän oli edelleen kiinnostunut ja mietin onko minulla enää motivaatiota siihen ja tunnenko oloni epämukavaksi tavatessamme.

Olin saanut viime aikoina todella paljon vahvistusta sille, että näytän ja vaikutan ikäistäni huimasti nuoremmalta, mutta tämä palautti minut maan pinnalle. Ja myöhemmin ajateltuna, ei ole yhtään ihme, että ikäero vaikutti. Kun olen tapaillut itseäni 10 vuotta nuorempia miehiä, en ole vielä tuntenut itseäni ”puumaksi” vaan melko tasavertaiseksi olemukseni ja elintapojen suhteen, mutta jos ikäero alkaa olla 15 vuotta tai yli niin kyllähän tuo oikeasti näkyy ja tuntuu. Olihan se hänen ikänsä aikamoinen kynnys minullekin, mutta koin hänet taas ikäistään kypsemmäksi ja ajattelin idealistisesti, että tapaamisessa on kaksi ihmistä ilman aikaa. Kuitenkin tiedän itse, että jos lähdetään omasta iästäni ylöspäin, niin aika nopeasti tunnen ikäeron vaikutukset ja kuilun. Tosin tämäkin on todella paljon persoonakysymys miten ikä kenessäkin näkyy ja vaikuttaa. Mutta itse tunnustaudun viehättymään enemmän poikamaisuudesta kuin miehekkyydestä.

No niin, tässä pääsi siis irti nettiviritys-narut. Toinen tähän irtipäästämiseen liittyvä asia kärjistyä edellisperjantaina baarissa. Siellä oli oikein kivan näköinen ponnaripäinen mies, jonka kanssa katseet kohtasivat. Tiiviin toistemme seurailun jälkeen, olin baaritiskin luona hänen vieressään ja päädyimme juttusille. Juttelu oli vähän takeltelevaa, mutta tuijottelimme toisiamme ja tuntui ihmeen mukavalta olla vain siinä, hymyillä ja nautiskella tilanteesta. Mitään syvempää en tuntenut, mutta fyysinen vetovoima oli oikein kutkuttava. Päädyimme tämän Henkan kanssa pian myös suutelemaan ja hän ehdotti lähtöä jomman kumman osoitteeseen. Iltaa olisi ollut vielä paljon jäljellä ja hiukan hämmennyin suorasta ehdotuksesta. Puhuimme asiasta ja vihjailin, että minun luokseni on lyhyempi matka. Lähdin vessaan sulattelemaan ajatusta ja siellä päätin, että mitäs turhaan sievistelen... tilanne olisi kuitenkin sama parin tunnin päästä, joten sama kai se olisi lähteä nyt, kun kuitenkin tunnelma on sen verran latautunut. 

Innostuneena vapautumisestani ja jännityksellä palasin takaisin... ja hämmästykseksin löysinkin tämän Henkan uuden naisen seurasta! Nopea oli kaveri liikkeissään! Nainen oli selvästi purjehtinut Henkan kohdalle lähellä olevan tanssilattian reunalta ja tanssi vihjailevasti Henkan edessä. Katseet olivat paljon puhuvia. Seisahduin kulmat koholla siihen viereen ja naisen ilmeestä oli luettavissa ”ups”. Henkka kuitenkin käänsi katseen heti pois ja takaisin naiseen. Vaikutti siltä, että tämä nainen oli heti valmis, joten ilmeisesti kannatti vaihtaa lennossa vähän helpompaan. Hetken sulateltuani kävin kääntymässä vielä Henkan vieressä ja sanoin mielipiteeni hänestä suoraan ja ytimekkäästi hänen korvaansa ja taakse katsomatta kävelin pois. Se helpotti hiukan ja olin ylpeä itsestäni, että uskalsin sanoa suorat sanat. Kuitenkin olin niin pettynyt ja tuohtunut tästä yllättävän nopeasta hylkäysliikkeestä, että vedin kaameat kännit ketutukseeni. Toni oli paikalla ravintolassa ja kiltisti hoiti minut kotiin vaikka matkalla itkin, purin tunteitani ja olin varmasti äärimmäisen rasittava.

Edellisenä viikonloppuna sain myös maistaa hiukan epäkunnioittavaa ja ärsyynnyttävää käytöstä yhdeltä vanhalta tutulta mieheltä, johon törmäsin pitkästä aikaa. Nämä kaksi tapausta yhdistettynä siihen, että olen tuntenut taas Rikua kohtaan todella suurta ärtymystä ja kiihtynyt nollasta sataan Tonin kanssa, tiedostan jälleen, että miesvihaa ei ole vielä kokonaan purettu. Ymmärrän nyt, että samalla se liittyy tähän irtipäästämisteemaan. Merkit näyttävät vähän siltä, että kun oikein kärjistetään niin kyllästyn kaikkiin miehiin ja olen valmis päästämään irti. Nämä tapahtumat ovat myös vaikuttaneet siihen, että juuri nyt ei ole mitään kiinnostusta myöskään käydä baarissa ja juoda. No, katsotaan kuinka kauan se kestää.

Tapasin viime viikolla myös Rikun ja tarkoituksena oli puhdistaa välejämme. Tuntui tosi raskaalta tarttua tähän vihan purkuun. Se on erityisen vaikea tunne ja huomaan, että ärsyyntymisen ja suuttumisen ilmaiseminen vaatii ponnisteluja ja voimia. Riku oli luonani ja jotenkin aivan käsittämättömällä tavalla olimme aivan kuin eri planeetoilta, ihan eri aallon pituuksilla. Tuntui, ettei Riku ymmärtänyt yhtään mitä selitin ja mitä kävin läpi. Itse koin, että jatkettiin suoraan niistä asioista, jotka olivat esillä Soul Schoolissa ja mitä siellä käsiteltiin, mutta nyt tuntui, että kaikki tuo mitä mielessäni oli, piti vääntää rautalangasta. Minulle nousi eräs entinen elämä näihin tunteiden purkuun liittyen, mutta kävin sitä lähinnä yksin läpi. Lopulta tuntui, että kaikki mitä hän sanoi tuntui jotenkin ärsyttävältä tai loukkaavalta ja että ollaan ihan pattitilanteessa mistä ei pääse eteenpäin. Halusin olla yksin ja hän lähti. Emme ole sen jälkeen puhuneet eikä tunnu siltä, että haluaisin edes yrittää.

Melkein Toninkin kanssa päädyin jo siihen, että en saa koko hommasta enää mitään ja tuntui kylmältä, mutta sitten avauduin asiasta ja lähennyttiin sen kautta. Toni siis on vielä toistaiseksi mukana kuvioissa vaikka nyt onkin hänen reissunsa ja menojensa takia ollut 3 päivän tauko tapaamisissa. Tuon 3 päivän aikana olenkin käynyt läpi tätä tuskaista irtipäästämistä ja tyhjyyden tunnetta siitä, että ei ole odotettavissa nyt mitään uutta kipinää tai saa kiinnittyä ajatukseen, että jotakin olisi luvassa. Noiden ravintolakohtaamisten takia, on sellainen olo, että jos nyt jonkun tapaisin niin se olisi vain kerjäämistä verta nenästä. 

Huomaan edelleen pitkätukkaisia miehiä missä kuljenkin, mutta käännän heti pään ja sanon itselleni, että unohda. Mietin voisinko tässä kohtaa päästää irti Tonistakin, mutta koitan nyt katsoa vaan päivä kerrallaan miltä tuntuu. Sallin itselleni kyllä hänen tapaamisen ja uskon, että asia etenee omalla painollaan siihen suuntaan mihin kuuluukin. En olisi kuitenkaan kovin yllättynyt jos syystä tai toisesta juttumme päättyisi lähiaikoina.

Kävin eilen ystäväni luona energiahoidossa. Tuo hoito selvitti ja kirkasti ajatuksiani. Ymmärsin, että tieni edelleen on tässä kohtaa vain löytää tuota rakkauden tunnetta itsestäni ja täyttää itseäni sillä. Sain jo hiukan uudenlaisia ajatuksia ja näkökulmaa millä tavalla voin itseäni huomioida. Tonin kautta olen pohtinut miellyttämisen tarvettani suhteissa. Tuli mieleen, että voisin kohdistaa tuota miellyttämisjuttua itseeni. Mitä jos ajattelisin olevani parisuhteessa itseni kanssa. Olen helposti parisuhteessa se, joka keksii tapoja yllättää toista ja kehittelee juttuja, joista toinen pitää. Mitä jos miettisin itseäni kuin tuota parisuhteen toista puoliskoa. Siinäpä jotakin mitä pureksia.

Huomasin myös, että kun aloin päästämään irti miehistä, niin ihan uusia ajatuksia alkoi virtaamaan. Tein lahjakortteja ja olen tarjonnut niitä joululahja-vinkkeinä ja perustinpa facebookiin oman sivun unelmani mukaiselle hoitokeskukselle. Kirjoitin kuvaukseen: ”Tänään yhden ihmisen hoitohuone. Huomenna hyvinvointitalo, jossa useat sydämet yhdistyvät kanavoimaan rakkauttaan omalla yksilöllisellä tavallaan” Ideana on, että kun alan sitä vahvistamaan niin sen toteutuminen on yhden askeleen lähempänä.