Merkkejä, intuitioita, testejä?

Tässä sitä taas ollaan – jälleen kerran sen yhden aiheen äärellä. No, onnistuin sentään yhden kirjoituksen kirjoittamaan jostakin muusta aiheesta kuin sielunkumppanista tai sen etsimisestä. Olen kyllä pystynyt pysymään poissa deittipalveluista ja chateista, mutta tuntuu, että jos menen koti-ovestani ulos mihin tahansa, niin heti aktivoituu jotakin ja olen taas virittäytynyt kaikille merkeille ja intuitioille, jotka saattaisivat johtaa mua kohti sielunkumppaniani. Huokaus. 

Mistä tämä nyt taas lähti liikkeelle... No, parasta aloittaa siitä, mistä uskon tunnistavani sielunkumppanini. Se mikä minulle on ollut pitkään jo selvää ja oikeastaan ainoa asia minkä koen todella oleelliseksi, on se, että tämä mies on avautunut henkisille asioille eli uskoo samoihin asioihin kuin minä (maailmankaikkeuteen/Jumalaan/korkeampiin voimiin, universaaliin rakkauteen, ohjaukseen, siihen että kaikki tapahtuu niinkuin on tarkoitettu, vetovoiman lakiin, sieluun ja sielun uudelleen syntymään). Mutta lisäksi on joitakin henkilökohtaisia mieltymyksiä, jotka ovat korostuneet ja voimistuneet viime aikoina. Minulla on syytä olettaa, että ne ovat merkkejä.

Nyt viimeksi, kun päätin ”astua syrjään” ja poistaa ne deittisivustojen profiilit ja ilmoitukset, tajusin myös, että en ole uskaltanut pyytää sitä mitä toivon, koska olen pelännyt olevani liian vaativa. Luettuani inspiroivan tarinan miehestä, joka löysi unelmiensa naisen joka vastasi täysin hänen mieltymyksiään ja toiveitaan niin ulkoisesti kuin sisäisesti, tuli mieleen, että A) minun täytyy uskoa, että voin saada parasta (siis minulle parasta) ja B) ehkä pyyntöni ja visioimani mies on ollut sen verran epämääräinen, että MK * ei ole saanut selvää siitä mitä pyydän. Toisaalta mielessäni kuitenkin on ollut tietynlainen mies, mutta sitten pyyntöni hetkellä olen epäröinyt ja yritän pyyhkiä liian tarkat mielikuvat pois.

Pidän itseäni hyvin vähän pinnallisena ihmisenä. Se mikä on kaikissa ihmisissä tärkeää, on tunne, sisäinen hehku ja sydämellisyys. Kun tunnen sieluyhteyden, en usko, että ulkoisella olemuksella on kovin suurta väliä. Mutta... jostakin syystä... pitkät hiukset miehellä, saavat sukkani pyörimään.

Sinällään tämä on jännä piirre, sillä en ole kokenut, että pitkät hiukset olisi aiemmin ollut mikään ”juttu” mulle. On mulla varmaan aina ollut vähän kiinnostusta sellaiseen tiettyyn muusikko/taiteilija/rock/hippi-henkisyyteen. Mutta tämä pitkätukka-juttu aktivoitui mussa reilu vuosi sitten, kun tapasin sen jo aiemmin mainitun tutun sielun, johon hullaannuin täysin. Hänellä oli pitkät vaaleat kiharat hiukset. Vaikka se asia on totaalisesti käsitelty enkä hänen peräänsä haikaile niin nuo pitkät hiukset ovat jotenkin jääneet elämään mun mieltymyksiin. Sinänsä hiusten värillä ei ole väliä, mutta jos pitäisi valita, niin kallistuisin tummaan. Tässä välissä on koettu suuriakin tunteita pariin ihan toisen tyyppiseen mieheen, mutta sen jälkeen olen taas huomannut pitkien hiusten olevan se magneetti ja katseen vangitsija missä tahansa liikunkin.

Noh, tunnustetaan loputkin, kun alkuun päästiin... tän lisäksi joku mieltymys mulla on aina ollut lävistyksiin, siis tarkoitan ihan siisteihin: korvissa, kulmakarvan kohdalla, kielessä... ei kuitenkaan naama kokonaan rei'itettynä ;) Ja sitten uusi juttu (!): tatuoinnit käsivarsissa (ja tässäkin se kohtuus, ei koko tatuoitu ;). En oikein tiedä mistä tämä tuli, koska mulla ei ole ollut yhtään miestä, jolla olisi ollut sellaisia tatuointeja. Mutta tässä kevään ja alkukesän aikana huomasin kiinnittäväni sellaisiin huomiota kaduilla, kuvissa, TV:ssä, netissä... Hassu juttu on, että mulla on mielessä joku tatutointi mitä en ole nähnyt enkä näe selvästi, mutta tiedän, että se ei ole pelkästään musta vaan, että siinä on myös väriä (luulen, että punaista). Enkä kuitenkaan itselleni kaipaa tatuointia.

Mietin aluksi, että tuleeko nää jostain entisestä elämästä vai mitä... mutta mun ystävän mukaan nää kaikki on merkkejä ja kyllä se resonoi mullekin. Hahah, mä oon kuvaillut jo yhden sivun verran mun sielunkumppania, pääsemättä varsinasesti siihen asiaan mistä mä aloitin kirjoittamaan ;)

No asuinalueellani Kalliossa liikuskelee aika paljon nuoria miehiä ja monella on myös pitkät hiukset. Huomaan, että vähän väliä kadulla, kaupassa, ratikkapysäkillä, metrossa tai videovuokraamossa kiinnitän huomiota johonkin mielenkiintoisen näköiseen mieheen ja huomaan miettiväni josko tuo olisikin se. Olen jollain tavalla jatkuvasti ikäänkuin valmistautunut ”kohtaamiseen” ja siihen, että jotain tapahtuu. Huoh. En pitäisi myöskään ihan mahdottomana, että oikein vedän tällaisia yksin liikkuvia pitkätukkaisia miehiä puoleeni? :-P 

No maanantaina tunsin vahvasti, että mun on syytä mennä enkeli-iltaan, joissa olen silloin tällöin käynyt, kun intuitio on sinne ohjannut. Ja nykyään ei voi enää mennä näihin henkisiin juttuihinkaan, ilman, ettei mielessä kävisi toive, että sinne astelee se sielunkumppani.Vaikka nuo tapahtumat ovat pääosin osallistujiltaan naisvoittoisia niin on se silti teoriassa paras tapa tavata samoista asioista kiinnostunut mies. Ja näihin kyseisiin iltoihin on usein eksynyt ehkä enemmän miehiä kuin muihin meditaatioihin ja vastaaviin joissa olen käynyt. No, nyt jännästi tulikin mieleen jo etukäteen, että siellä on tällä kertaa joku pitkätukkainen mies ja että se saattaa olla testi mulle.

Testeistä sen verran, että en ole niitä juurikaan ajatellut tai tunnistanut kovin usein, mutta aina välillä ne käyvät mielessä. Ihan varmuutta en ole saanut siihen uskonko edes että testi aina tulee, mutta tässä kohtaa se jotenkin tuntui mahdolliselta. Ainakin jotkut siis uskovat, että kun tekee jonkin oivalluksen niin sitä seuraa kaksi testiä (vai onko peräti kolme, en ole varma), joissa mitataan onko oivallus todella sisäistetty. Mun testi tässä tapauksessa olisi, että alanko miettimään miehen nähtyäni, että tässäkö se nyt on ja alkaako ajatukset pyöriä hänessä ja siinä onko välillämme jotakin.

Ja näinhän siinä sitten kävi, että enkeli-iltaan tuli nuori pitkätukkainen mies. Ja jos tämä oli testi niin heikosti meni. No tähän väliin lienee paikallaan hakea armollisuutta itseä kohtaan ja antaa anteeksi tuo ko. tilanne, sillä tein parhaani. Tiedostin tilanteen hyvin ja yritin aina palauttaa ajatukset itseeni ja hetkessä läsnäolemiseen, kun tajusin että mieleni halusi tarkkailla miestä. Mutta huomasin, että oli haastavaa puhua vapautuneesti, sillä mieli halusi antaa hyvän vaikutelman itsestä, tarkkailla miltä näytän ja kuulostan. Onnistuin toki vapautumaan ja keskittymään itseeni aina hetkeksi, mutta koko ilta oli kamppailua itseni kanssa. Koska olin tiedostavassa seurueessa niin myös häpeä käväisi aina silloin tällöin, kun mietin, että lukevatko muut tämän energioistani ja huomaavatko he kiinnostukseni. Ja ennen kaikkea huomaako tämä mieskin. Mutta totesin mielessäni, että mitä sitten. Meidän piireissä on muutenkin niin yleistä, että joku entinen elämäkin saattaa vaikka tuoda jotain muistoa ja tunnetta pintaan. Ja onhan tuo kiinnostus vastakkaista sukupuolta kohtaan muutenkin luonnollista.

Illan ohjelmaan kuului katsoa yhdessä parin kanssa enkelikortteja ja kertoa toiselle mitä näkee hänen korttissaan. Lopuksi vetäjä kiersi antamassa lisätulkintaa kortista jokaiselle henkilökohtaisesti. Mulla meni parini puheet ihan ohi siinä vaiheessa, kun vetäjä oli tämän pitkähiuksisen miehen kohdalla ja kertoi hänelle mitä näkee. Lopuksi hän totesi lyhyesti: parisuhteeseesi on tulossa iso muutos. Ensimmäinen ajatus ”Damn, se on parisuhteessa” ”toinen ajatus, jaa muutos... ehkä tätä järjestellään” ;) 

Olin itse miespuolisen ystäväni kanssa tapahtumassa, jonka kyydillä olin tullut. Pitkätukkainen alkoi juttelemaan (varmuuden vuoksi jätän nimet pois) minun ystäväni kanssa ulkona ja ystäväni tarjosi hänelle kyytiä metroasemalle. Autossa varmistin aavistukseni, olitko ko. Illassa joskus 2 vuotta sitten. Luulen nähneeni sut sillon tyttöystäväsi kanssa...? Mies vahvisti, että kyllä on käynyt kolmisen vuotta illoissa ja että muistelee itsekin nähneensä mut aikaisemmin. Lisää vielä perään, että tyttöystävä ei nyt päässyt, kun on joogaohjaajakoulutuksessa. No niin, varmistettu, ei kannata enää miettiä tätä sen enempää. Vaikka nyt sattuisikin niin, että he eroaisivat vaikka jo tällä viikolla, niin uskon, että useimmat tarvitsevat pitkän suhteen jälkeen paljon aikaa käsitellä asioita.

Jälkeenpäin muutenkin mietin, että sielunkumppanini josta olen saanut tunnetta jo ja mitä olen mielessäni vahvistanut, on energioiltaan paljon kevyempi. Tämä kyseinen mies vaikutti vakavammalta, varmasti syvälliseltä ja paljon kokeneelta ja henkisesti hän tuntui olevan hyvin pitkällä. Vaikka pidin häntä kiehtovana, niin jollain tavalla hän vaikutti hiukan sisäänpäinkääntyneeltä ja ehkä vähän liian maltilliselta ja rauhalliselta ollakseen mulle sopiva. Näen oman sielunkumppanini hymyilevänä, sosiaalisena, avoimena ihmisenä, jolla on pilkettä silmäkulmassa ja jossa on enemmän leikkisyyttä ja keveyttä, joskin hänessä on myös syvä ja rauhallinen puoli.

No, hänestä päästin irti, mutta mietin, että oliko seuraava testini sitten jo keskiviikkona. Olin lähdössä illalla kauppaan ja tarkoitus oli käydä pikaisesti suihkussa ennen sitä. Suihkussa kuitenkin tuli sellainen olo, että nyt pitäisi ajella kainalokarvat. (Heti tuli tunne, että voiko tällaista tänne kirjoittaa. Vastaan itselleni: kyllä voit kirjoittaa kaiken mitä mieleen tulee). Siis olen ajellut ne viimeksi varmaan 2 kuukautta sitten. Ei ollut tuo kesä kovin lämmin eikä niitä kaksilahkeisiakaan ole elämässä juuri ollut niin on jäänyt... Mutta just nytkö, kun olen lähdössä kauppaan ja miksi just nyt? 

No, olen tottunut siihen, että jos intuitio yllättäen jotain sanoo, niin siten kannattaa toimia. Vaikka homma tuntuisi miten oudolta tai järjettömältä niin olen oppinut, että intuitiota kannattaa kuunnella. No sitten tuntuu, että nyt pitää ajella ne säärikarvatkin samalla. Ja taas alkaa mieli miettiä. Mitä ihmettä nyt on tapahtumassa. Olenko nyt tapaamassa sen sielunkumppanini kauppareissulla. Miksi ihmeessä muuten just nyt olisi tärkeää kaikki tämä. Sitten sitä mietti vielä, että no hetikö se lähtisi niin kiihkeästi liikkeelle, että tällaiset toimet on paikallaan. Kun jostain syystä vielä tulee tarve poistaa vanhat kynsilakat varpaista ja laittaa uudet, jatkaa vielä laittautumalla, niin alkaa olla jo jotain jännitystä ja odotusta ilmassa.

Eipä silti, olen ennenkin saanut näitä outoja juttuja. Joskus iltakävelylle tai kauppaan lähtiessä on yhtäkkiä tuntunut, että haluan laittaa meikkiä ja jotain kivaa päälleni. Monta kertaa ulos lähtiessä on ollut tarve siivota ja laittaa asunto kuntoon ja mielessä on käynyt, että onko tänne tulossa joku vieras, mutta mitään ei sitten välttämättä ole kuitenkaan tapahtunut. Nytkin yritän toppuutella itseäni ja miettiä, että ehkä tällä on joku muu tarkoitus. No joo, ehkä teen tämän itseni takia. No vaikka sileät sääret on ihan kivat ja varpaat näyttää söpömmiltä liiloissa kynsilakoissa niin on mulle silti aika samantekevää onko kainalokarvat vai ei.

No kävin kaupassa ja sitten tuntui, että lähden vielä kävelylle. Intutiolla valitsin suunnan kuten yleensäkin ja tiedostin, että nyt koitan keskittyä itseeni ja vain fiilistellä hetkessä. Kyllä mulle apuakin koitettiin tarjota. Laitoin kuulokkeet korville ja valitsin myöskin intuitiolla levyn mitä kuunnella ja biisit siitä valikoituivat satunnaisessa järjestyksessä. Ensimmäinen biisi oli ”Beautiful day without you”. No aika mahtavat sanat mun tilanteeseen:

Living under guard

Wind is on my neck

Sun is on my face
A beautiful day without you

http://www.youtube.com/watch?v=p1IYrUzEAQo
 

Olen suojauksessa, keskityn tunteeseen, valoon. Ja tämä hetki on kaunis tällaisenaan, ilman sinuakin. Sainkin siitä mukavan läikähdyksen tunteen sydämeeni ja hetkeksi kiinni siitä, että mulla on kaikki tässä nyt. Mutta mutta... intuitio johdatti mua voimakkaasti. Aloin taas eksyä ajatuksiini, ahaa, miksi mun pitää mennä ton ravintolan ohi... "siinähän on porukkaa paljon terassilla. Onkohan siellä jotain?" 

Ohitan Lepakkomiehen terassin ja silmiin osuu perällä istuva pitkätukkainen mies neljän hengen seurueessa. Hän katsoo myös mua ja samassa hetkessä kun olen hänen kohdallaan, tajuan, että energiat eivät ole kauhean hyvät ko. seurueessa. Näen vaan kun mies näyttää sormella kutsuvansa mua sinne. Ilme on sellainen, etten tiedä pilaileeko hän, mutta jos ei, niin sitten asenne oli luultavimmin jotenkin halventava / seksistinen. Mulla on korvakuulokkeet joten en kuule tarkkaan mitä hän sanoo, muuta kuin että englantia ja saan selvää sanasta ”C'moon..” Tuhahdan ja kohautan kulmakarvojani ja kävelen ohi. Tapahtuma jää vähän vaivaamaan mua... käsitinkö oikein tilanteen, mitä siinä oikein tapahtui? 

Intuitio johdattaa mut seuraavasta kadunkulmasta Vaasankadulle. Tajuan, että intuitio on johdattanut mut tähän samaan paikkaan vähän aikaa sitten aikaisemmin, kun tulin ihan toisesta suunnasta iltakävelylläni. Jään seisomaan risteykseen tietämättä mihin jatkaa. Ajatuksia: ”Hmm... mitä tässä on.” ”Asuuko mun sielunkumppani jossain näissä taloissa.” Katselen ympärilleni ”Haloo... herätys, voisko olla joku muukin syy... ihan niinkuin kaikki aina liittyis siihen sielunkumppaniin!” "Oisko elämässä muutakin ja muita syitä mennä paikkoihin?" 

Jatkan matkaani Aleksis Kiven koululle päin. No, ainakin tässä on joku uusi galleria ja taidenäyttely nimeltä ”Rakkauden sateenkaari” Vaikka työt eivät juuri puhuttele niin muistan, että mulle on tuotu maalaamista viime aikoina. Kun kävelen eteenpäin löydän myös thaimaalaisen ravintolan ”Tuk tuk”, josta en ollut tietoinen (rakastan thaimaalaista ruokaa). Jonkin matkan päässä on vielä kiva kahvila/käsityö-liike nimeltä Made In Kallio. Mietin, että ehkä siellä voisi tulla käymään joku päivä. Tässähän oli jo monta syytä kävellä täällä! Mutta miksi laittautuneena? ...Ehkä olen tyytyväisempi omaan ulkoiseen olemukseeni ja itsevarmempi ja musta säteilee jotakin toisella tavalla, itselleni sekä muille. Tai ehkä ennemminkin niin, että ainakaan mun energiat ja ajatukset eivät mene liiaksi omaan ulkoisen olemukseni ajattelemiseen, kuten käy silloin kun tunnen siitä enemmän epävarmuutta.

Intuitio vie mut seuraavaksi takaisin kohti Helsinginkatua. Mietin, että voisi olla aika mennä kotiin. Harkitsen, että pitäisikö kulkea vielä sen ravintolan terassin ohi varmuuden vuoksi... no ei, toi vaikuttaa epätoivoiselta. Ei se ollut hyvä juttu. Ja sitä paitsi, ehkä ne ei ees oo enää siinä.

Vähän ennen Helsinginkatua mun katse osuu pieneen välissä kulkevaan tiehen, jota en ole koskaan jotenkin huomannut. Helsinginkuja. Vaikka olen näillä kaduilla kävellyt tosi paljon niin huomaan, että tuosta en ole koskaan kävellyt. Ja nyt se vetää puoleensa. No sinne siis. Kuja johtaa kallioiden ja takapihojen ohi Fleminginginkadulle... ja mitä helv... toisessa päässä tulee vastaan se terassin pitkätukka 3:en kaverinsa kanssa. Ne kaikki päätyy pissalle siihen kujalle talon kulmalle. Ekana käy mielessä, että no onko tässä nyt jotain kuitenkin... mutta sitten tulee ajatus Hahah... pojat oli niin kovan näkösiä siinä terassilla ja nyt yllätän ne ikäänkuin housut kintuissa seinän vierestä. Ainakin ne näyttää vähän noloilta, kun ovat löytäneet syrjäisen paikan ja sitten osun suoraan paikalle. Pitkätukka näyttää siltä kuin ei tunnistaisi mua ja mä luimuilen vaan ohi mennessäni ja mietin mielessäni, että kivat perät pojat ;) Sain tasoitusta. Karman laki?

Olen jälleen kerran aika vaikuttunut näistä reittien järjestelyistä... Että kaikki osuu juuri niin kohdalleen, että tapaan samat sällit melkein toisessa päässä Hesaria ja vielä kujalla, jossa en ole koskaan käynyt.

Olen valmis lopettamaan seikkailuni ja painelemaan kotiin. Intuitio pistää kuitenkin koukkaamaan hassusti vielä Vaasankadun kautta ja huomaan kiertäneeni kehää. Jaahas, taas täällä. Mietin, että olisiko hauskaa, kun joskus myöhemmin selviäisi, että mun sielunkumppani tosiaan asuu siellä ja että joku veti mua hänen kulmilleen. Hmm. Hilpeän hauen kohdalla herään siihen, että hyvä, kun en kävele vastaantulevaa ihmistä päin, katseeni jäädessä harhailemaan ikkunasta näkyviin kahteen pitkähiuksiseen nuorukaiseen. Voi tsiisus, nyt tää saa riittää :D  

Lopulta kotiin päästyäni, huokaan syvään. Ketä mä yritän huijata. Vakuutin itselleni olevani iltakävelyllä, haukkaamassa raikasta ilmaa, itseäni varten... mutta taas mä olin siellä, aistit valppaina, valmiina kohtaamaan sielunkumppanini. Miten tää asia hallitsee mua niin paljon?

Jotenkin nää ns. merkit ja intuitiot, saa vaan enemmän miettimään, että nyt on jotain tekeillä tai tapahtumassa. Mutta miksi täytyy edes tietää? Miksi yritän varautua siihen, että jotain tapahtuu? Jos luotan, että se tulee ja että sitten kaikki vaan loksahtaa paikoilleen, niin miksi mietin että missä ja koska jne.

Ajatukset on tosi ohikiitäviä. Olen elänyt näin jo kuukausia eikä sitä aina edes huomaa ajattelevansa kaikkea yllä mainittua. Nyt kun kirjoitin kaiken ulos niin se oikein korostui ja tuntuu tosi rasittavalta. Alan olla tosi kyllästynyt itsekin. Mutten osaa lopettaa. Kun tajusin, että mitään ei tapahtunut tänään, niin muistan, että olen sopinut kaverin kanssa meneväni huomenna yhteen baariin kuuntelemaan bändiä. Ehkä tapaankin siellä jonkun ja se selittäisi säärikarvojen yms. ajelun. EIIII, en jaksa enää. Haluan olla vapaa ja nauttia illasta enkä käydä taas samaa ajatusrumbaa läpi. Aaarrrrrrrggggggggggggggggh.

Tää on just sitä kontrollointia. Sitä, että ei osaa vaan olla ja antaa MK:n hoitaa homma. Luottaa, että kaikki menee hyvin ja ei haittaa vaikka se yllättäis ihan totaalisesti. Itse asiassa parempihan se niin on.

Mä mietin, että oon oikeestaan tavallaan oottanu tätä rakkautta ja sielunkumppania siitä lähtien kun olin jotain 14-vuotias. Oon aina tiennyt millaista tunnetta haluan ja kuinka paljon mulla olisi rakkautta annettavana. En vaan ole uskonut, että ansaitsen jotain niin hienoa ja olen tyytynyt siihen mitä on tullut. No toki kaikella on ollut tarkoituksensa ja jokainen suhde on kasvattanut mua ja tuonut oivalluksia, joiden ansioista olen tässä näillä eväillä nyt.

Mutta viime yönä nukkumaan mennessä mulle tuli ajatus, että ihanaa mennä nukkumaan, kun on  t o s i  väsynyt. Tiedättekö sen tunteen, kun on ihan poikki ja vihdoin pääsee lepäämään ja on kuin koko keho huokais syvään. Mikä autuus ja nautinto. Sama kun on tosi nälkäinen tai janoinen ja saa vihdoin ruokaa/juomaa. Se tuo niin ihanan euforisen olon. Ja tajusin samalla, että tää mun odotus ja kaipuu saa vaan sen rakkauden tuntumaan entistä mahtavammalta, sitten kun se  v i h d o i n  tulee. Miten sitä osaakaan sitten arvostaa ja miten nauttia sen sijaan, että se olis tullut heti sormia napsauttamalla. Ehkä voin olla kiitollinen myös pitkästä odotuksesta, haaveiluista ja kaikista yksinäisistä haahuiluista Kallion kaduilla. Jonain päivänä tää kaikki tuntuu sen arvoiselta. 

Onnittelut ja kiitokset niille, jotka jaksoivat lukea tämän loppuun :D Olen kiitollinen myös kaikista ystävistä ja siitä, että mulla on mahdollisuus purkaa tunteitani tänne. Kiitos kiitos kiitos. 

Rakkautta ja valoa kaikille <3


*  MK = maailmankaikkeus
** Kuvat facebookin sivuilta When Dreams Come Alive