Alkuvuodatus

-->

Rakas uusi blogini,

tämä on minulle blogi numero kaksi. Ensimmäisen aloitin v. 2011 alussa ja kirjoitin siihen artikkeli-tyyppisesti henkiseen kasvuun liittyvistä aiheista tai teemoista. Jossakin vaiheessa jatkoin samaista blogia kirjoittamalla sinne runoja syvimmistä tunnoistani, kunnes se tyrehtyi pikku hiljaa kokonaan.

Nyt tuntuu, että haluan enemmänkin antaa ajatusten virrata vapaasti ilman harkittua muotoa. Idea ja tarve tämän blogin perustamiseen syntyi oikeastaan kahden ajatuksen pohjalta.

Toinen on se, että olen jo jonkin aikaa kokenut, että parhaimmat ystäväni eivät jaksaisi aina kuunnella kaikkea mitä minulla on sanottavaa. Voi olla, että se on vain minun tunteeni tai voi olla, että heidän on omilta prosesseiltaan välillä ollut vaikea keskittyä puheisiini. Tiedostan myös, että kuka tahansa saattaisi väsyä kanssani, sillä minulle tuntuu tapahtuvan koko ajan paljon ja pohdin mielelläni paljon asioita. Mutta oli totuus mikä tahansa, uskon, että tällä kokemuksella on tarkoituksensa ja koen, että asioiden purkaminen kirjoittamalla palvelee paremmin sekä minua, että muita. Ystäväni voivat lukea näitä asioita silloin, kun heillä on aikaa ja jaksavat, minä voin kirjoittaa sitä ihan mihin aikaan tahansa tunnen tarvetta ja kuka tietää ehkä ajatuksistani on jotakin hyötyä joillekin satunnaisille lukijoillekin. Joka tapauksessa uskon, että kaikella kokemallani on tarkoituksensa ja minua on muutenkin johdatettu jo kuukausia seuraaviin asioihin, jotka tukevat tätä blogiajatusta:

-yksin oleminen ja itseen turvautuminen

-oman voiman löytäminen

-riippumattomuus ja itsenäisyys

-kirjoittaminen

Toinen syy tämän blogin aloittamiseen on se, että olen kamppaillut viime aikoina tiivistyneen rakkauden kaipuuni kanssa. Haluni löytää oikea sielunkumppani ja suuri rakkaus on välillä muistuttanut jopa pakkomiellettä. Nyt useiden vaiheiden kautta, olen vihdoin löytänyt selkeyden ja olen saanut ajatuksia siitä miten voisin paremmin päästää irti asiasta. Tämä tarkoittaa tällä hetkellä vieroittautumista deitti-palveluista ja chateistä, joiden parissa olen kuluttanut tuntikausia ja jotka ovat täyttäneet iltani viikosta toiseen. Sillä tällä hetkellä todella uskon, että tällä toiminnallani pikemminkin estän kuin edistän asian etenemistä (selitän tätä enemmän vielä myöhemmin). Toivon, että pystyn tulemaan tähän blogin äärelle kirjoittamaan silloin, kun tekee tiukkaa, tunnen yksinäisyyttä ja usko meinaa loppua kesken.

Niin tuo sielunkumppani. Huokaus. Se on ollut mielessäni vahvasti jo reilun vuoden, siitä lähtien kun päätin pitkän 7 vuotta kestäneen suhteen, joista 4 vuotta olin naimisissa.

Minulla oli hyvä ja kiltti mies, joka rakasti minua ja jota minäkin rakastin. Kun tapasimme, tarvitsin juuri sellaista turvallista, hellää miestä, joka oli luotettava kuin kallio. Mutta jollakin tavalla elimme aina omissa maailmoissamme emmekä pystyneet jakamaan syvimpiä tuntojamme. Rakkaus välillämme oli enemmän mukavaa lämpöä ja tarpeiden kohtaamista kuin syvää ja intohimoista. Ymmärsimme toistemme taustoja, olimme molemmat kilttejä ja suojelimme toisiamme. Elämämme oli tasaista ja rauhallista ja viihdyimme toistemme seurassa. Mutta minussa oleva tunteen palo, halu selvittää asiat ja taipumus syvyyteen, pyrki ulos.

Aluksi ohjauduin kognitiiviseen terapiaan tutkiskelemaan itseäni, selvittämään sen mikä oli onneni esteenä ja sitä kautta aloitin syvemmän löytöretken itseeni. Noin vuosi tiiviin terapiatyöskentelyn jälkeen, alkoivat henkiset asiat yllättäen avautua minulle ja huomasin löytäväni yhä enemmän tasapainoa ja vastauksia sitä kautta. Löytäessäni yhä vahvemmin itseäni, kasvoi tarve toteuttaa itseäni sekä olla täysin oma itseni. Tunsin, että elämä, jonka olimme luoneet mieheni kanssa, ei ollut enää sitä mitä halusin. Janosin elämää, halusin kokea ja olla vapaa. Jonkin aikaa yritin sovittaa palasia yhteen, saada suhteen toimimaan, mutta minua ohjattiin jo voimakkaasti eteenpäin.

Pian eron jälkeen ymmärsin myös, että olin jo kauan sitten haudannut toiveet syvästä rakkaudesta, vaimentanut sisälläni palavan tulen ja nyt minut herätettiin siihen, että siellä se kipinöi edelleen. Reilu vuosi sitten, vain viikko sen jälkeen, kun olin muuttanut erilleen miehestäni, kohtasin tutun sielun, miehen joka lumosi minut täysin. Suuri hullaantuminen päätyi kuitenkin pettymykseen ja hylkäämiseen toisen suunnalta. Tätä seurasi lukuisia suhteita, mitkä lohdutukseksi, mitkä naiseuden ja seksuaalisuuden löytämiseksi, mitkä vain yksinäisyyden välttämiseksi tai viihteeksi. Viimeisen vuoden aikana miehiä tuli ja meni elämässäni jatkuvasti. Olin kuitenkin hyvin avoin ja rehellinen suhteissani, joten en kokenut käyttäneeni ketään hyväkseni. Muutama lupaava ihastus ja romanssikin mahtui tuohon noin vuoden ajanjaksoon, mutta kaikki osoittautuivat lopulta oppiläksyiksi. Muutama rankempi hylkäämiskokemus, johti syvään suruun ja epätoivoon ja jossakin vaiheessa ymmärsin, että niiden kautta oli tarkoitus purkaa lapsuudesta ja entisistä elämistä kumpuavia hylkäämiskokemuksia.

Lopulta viime keväänä minua johdatettiin jättämään kaikki ja lähtemään ulkomaille joksikin aikaa. Olin saanut ensimmäisen vinkin tähän jo 1,5 vuotta aiemmin nähtyäni elokuvan ”Eat Prey Love – omaa tietä etsimässä”. Muistan itkeneeni melkein läpi koko elokuvan, sillä samalla hetkellä tajusin, että omassa elämässäni on paljon samoja elementtejä. Silloin olin vielä mielestäni onnellisesti naimisissa ja ajatus erosta järkytti minua, mutta tiesin, että jossakin vaiheessa tulee aika, jolloin minun on löydettävä itseni sen kautta, ettei ole ketään muuta kuin itseni, johon turvautua.

Lähtiessäni ennalta määrittämättömälle matkalleni Aasiaan, tiesin tulleeni tieni päähän miessuhteissani ja että tulevat kuukaudet erossa kaikesta, tekisivät minulle hyvää. 3 kuukauden matkani oli uskomaton, kohtasin pelkojani, selvisin monista haasteista yksin, tutustuin todella hienoihin ihmisiin ympäri maailmaa, koin ja näin todella paljon. Vasta tällä matkalla päästin irti ja käsittelin kunnolla avioeroani. Mutta sielläkään en osannut päästää irti miehen kaipuusta. Vain n. kuukauden matkattuani, koin syvän romanssin, joka hallitsi ajatuksiani vielä pitkään sen päätyttyäkin. Tämä ranskalainen mies ei ollut valmis mihinkään vakavaan suhteeseen ja muutaman kohtaamisen jälkeen, tiemme erosivat. Kun tokenin tästä, ei kauaakaan kun ihastuin jo seuraavaan mieheen. Jälkimmäinen osoittautui suureksi opettajaksi ja lopulta monien ristiriitaisten vaiheiden jälkeen hänen kauttansa kasvoin omaan voimaani ja eheydyin aiemmasta suhteestani. Tämän Australiaisen miehen kanssa koin sielu-yhteyttä ja näin meidän yhteisen entisen elämän. Välillemme jäi ystävyys, jonka uskon säilyvän sydämissämme välimatkasta huolimatta. Mutta jollakin tavalla kaikki tämä, nämä suurten tunteiden heräämiset sisälläni, kasvattivat vain entistä enemmän sitä kaipuuta löytää sielunkumppani, joka on valmis ja kykenevä rakastamaan minua yhtä syvästi.

Toukokuussa, matkani loppupuolella, tein listan, johon kokosin toiveeni sielunkumppanini ominaisuuksista sekä lisäsin loppuun, että toivon hänen tulevan elämääni ennen syyskuuta 2012 (jos olemme siihen molemmat valmiita). Pyysin vielä, että mies tulee elämääni niin, ettei minun tarvitse olla aktiivinen, vaan että asia jotenkin vain tapahtuu ja etenee helposti. Näin yritin luopua jatkuvasta tarpeesta miettiä pitäisikö mennä juttelemaan jollekin kiinnostavalle tai tehdä jotakin.

Vaikka ko. hetkellä pyyntö tuntui voimakkaalta ja todella uskoin siihen, niin pian uskoni alkoi horjua. Palattuani takaisin Suomeen, oli vaikeaa, sillä olin irtisanoutunut työstäni ennen lähtöä ja irtautunut kaikesta niin tehokkaasti, etten tuntenut oikein kuuluvani enää mihinkään ja yritin hakea tapaa suhtautua ja elää uudessa tilanteessa. Sielunkumppanin löytäminen pyöri taas vahvasti mielessä, kävin paljon ravintoloissa ja vastailin deitti-ilmoituksiin. Hain vastauksia ja vahvistusta jatkuvasti korteista, näkijöiltä ja meditoiden. Parin kuukauden jälkeen totesin, että kaikki yritykseni, nettideittini chateistä ja ilmoitusten kautta, jotenkin katkaistiin ja kummallisesti kariutuivat, melkein kaikki jo ennen kuin ehdin heitä edes tapaamaan. Lopulta ymmärsin, että minulle viestitettiin näiden tapausten myötä, että kannattaisi vaan luovuttaa.

En myöskään kyennyt enää mihinkään kevyisiin suhteisiin, jollaisia harrastin talvella ja vielä alkukeväästä. Kaikki mikä ei ollut aitoa syvää tunnetta, turhautti minua enkä jaksanut kiinnostua miehistä, jotka eivät olleet henkisesti avautuneita.

Jouduin nyt ensimmäistä kertaa todella olemaan yksin. Kesäkuun loppu ja koko heinäkuu oli synkkää aikaa. Koin syvää yksinäisyyden tuskaa, epätoivoa ja purin todella paljon tunteita, pelkoja ja ahdistusta. Minulla oli paljon siihen aikaa sillä en ollut töissä enkä jaksanut tavata juuri edes ystäviä. Välillä tuntui, etten edes tiennyt milloin päivä muuttui toiseksi, vuorokausirytmini oli sekaisin ja suurimman osan päivistä laahustin yksin kotonani ja jaksaen raahautua vain lähikauppaan tai tekemään pienen kävelylenkin asuinalueellani.

Elokuussa uudet tuulet alkoivat puhaltaa ja irtauduin vihdoin raskaista energioista, mutta valitettavasti uutta puhtia riitti sielunkumppanin metsästykseenkin. Verkot olivat taas vesillä ja kirjoittelin ahkerasti mielenkiintoisten miesten kanssa. Ilmassa oli uutta toivoa. Kunnes taas alkoi olla merkkejä ilmassa, että nekin kariutuvat.

Olin toki jo pitkään tiedostanut, että tästä miehen etsimisestä pitäisi päästää irti, mutten osannut enkä pystynyt. Olin tehnyt parhaani kasvattaakseni rakkautta itsessäni, hoitanut ja huomioinut sisäistä lasta, pyrkinyt keskittymään meditointiin ja henkisyyteen, käsitellyt yhä uudelleen ja uudelleen sitä, että minulla on jo kaikki enkä tarvitse ketään, mutta mistään ei ollut kunnolla apua. Tunsin monesti huonommuutta ja heikkoutta, kun en pystynyt päästämään irti tästä janostani rakkauteen. Yritin kaikkea mitä keksin, myös sitä, että hyväksyn sen, etten pysty päästämään irti. Kaikista asioista oli hetken aina apua, mutta pian palasin aina saman kaipuun äärelle ja taas etsimään jotakin....

Elokuun alussa pyysin henkimaailmasta rinnalleni opasta, joka voisi auttaa minua tässä rakkausasiassa ja opastaa minua poistamaan esteitä, joita liittyy siihen, että sielunkumppani ei pääse tulemaan luokseni. Sen jälkeen alkoikin tapahtua ja olen alkanut saamaan uudenlaista näkökulmaa ja oivallusta.

Minulla oli melko uusi nettituttavuus, todella kiehtova taiteilijasielu, joka oli avautunut joogan kautta henkisyydelle. Olin kasvavassa määrin innostunut nuoresta teatteri-ohjaajasta, mutta pian sain selkeän vaikutelman siitä, että hän piti minua lähinnä ystävänä, kun taas itse olin jo vahvasti ihastunut. Toivoin, että kun tutustutaan ja tavataan luonnossa, niin ehkä hän syttyykin minulle. Mutta joku sisälläni ei vain voinut ohittaa epätasapainoa tilanteessamme ja olla kiinnittämättä huomiota hänen innottomiin, lähinnä kohteliaisiin sanoihin. Vaikka pidin häntä todellisena helmenä, sisälläni oleva ääni ei antanut periksi... Ymmärsin, etten jaksa enää yhtään suhdetta missä olen se, joka on innostuneempi, se joka odottaa ja toivoo, että josko tästä kuitenkin tulisi jotain, se joka näkee toisen erityisyyden ja välisemme suhteen potentiaalin.

Olin jo monta kertaa toivonut, että mies jonka löydän, todella haluaa minut eikä kummankaan tarvitse miettiä, että onko tässä jotain vaan tunne on molemminpuolinen ja selkeä. Joten näiden ajatusten myötä jouduin tekemään tuskallisen irtipäästämisen. Sen yhteydessä mitattiin myös uskoni maailmankaikkeuteen. Hammastan kiristäen ja pelkoani purkaen, koitin kertoa itselleni, että jos hän on se oikea, niin meidät johdatetaan yhteen muuta kautta ja jos ei, niin maailmankaikkeus tuo jotakin parempaa. Huomasin, että uskoni oli todella koetuksella. Kysyin monta kertaa, mitä todisteita minulla on siitä, että tällainen voi edes toteutua.

Mutta siltikin sydämessäni tiesin, että olin tehnyt oikean valinnan. Olin valinnut itseni. Ja se oli todella tärkeää. Olin rehellinen itselleni, sillä olin huomioinut omat tarpeeni ja tunteeni ennen kaikkea, vaikka oli todella suuri uhraus luopua tästä helmestä. Mutta siksi se olikin mitä suurin rakkauden teko itseäni kohtaan. 

Samoihin aikoihin luin Paul Coelhon kirjan "Yksitoista minuuttia". Kirjan päähenkilö haluaa välttää miehen ajattelemista ja löytää tapoja miten voi kääntää ajatukset muualle. Kirjoitin ylös kirjasta itselleni mukailemani ohjeet:

-Kun sielunkumppaniin liittyvät ajatukset alkavat viedä, kiinnitä huomio tähän hetkeen eli kaikkeen ympärillä olevaan: väreihin, tuoksuihin, ihmisiin, ääniin, miltä tuntuu (yksityiskohtiin)

-Kun kaipuu ja ikävä viiltävät sydämessä: pysähdy ja kiitä maailmankaikkeutta siitä, että olet ELOSSA ja TUNNET ja luovu sitten muista odotuksista

Elokuun lopussa aloin olla harmillisen tietoinen siitä, että asettamani aikaraja pyytämästäni sielunkumppanin tapaamisesta, oli päättymässä. Kipuilin paljon uskoni, odotusteni ja epäilysteni kanssa.

Eikä se sielunkumppani sitten saapunut elämääni asettamaani aikarajaan mennessä. Sen verran olin kuitenkin asiaa työstänyt, käynyt hoidoissa ja saanut visioita, että en menettänyt uskoani kuin hetkellisesti. Useaa kautta minulle on tuotu tietoa, että unelmani tulevat toteutumaan ja että tulen kokemaan rakkauden ja kohtaamaan sielunkumppanini ja nyt vihdoin tuntuu, että uskon siihen. Koen, että yrityksieni johdosta tällä sielunkumppanilla ei ole ollut tilaa tulla. 

Eilen luin erään henkisen kasvun keskusteluryhmän sivuilta miehen kertomuksen siitä ihmeestä miten hän oli löytänyt unelmiensa naisen. Hän kertoi, että oli myös laittanut useita deitti-ilmoituksia nettiin ja turhautunut kun mitään ei tapahtunut tätä kautta. Hän kertoi, että hyvin pian sen jälkeen, kun hän luovutti ja poisti ilmoituksen, hän sai yhteydenoton naiselta, joka vastasi täysin hänen toiveitaan silmienväriä myöten. Vaihdoin hänen kanssaan ajatuksia ja antoi ohjeeksi, että kun olet heittänyt maailmankaikkeudelle toiveen, niin muista vain astua hiukan syrjään niin asiat mahtuvat tulemaan. Hänen mukaansa syrjään astuminen siis tarkoittaa sitä, että lopettaa toivomansa asian pohtimisen ja kiinnittää huomionsa muualle, ikäänkuin unohtaa asian hetkeksi. 

Tämä vahvisti aiempia ajatuksia, mutta jotenkin juuri nämä sanat ja hänen inspiroiva tarinansa toiveen ihmeellisestä toteutumisesta, sai vihdoin minutkin vakuuttumaan, että nyt on aika todella astua syrjään. Poistin deittiprofiilit ja ilmoitukset. Hah, niitä oli ehtinyt kertyä jo 5 eri paikkoihin! Yhden jätin, sillä siellä ei ole tapahtunut moneen viikkoon mitään ja päätin olla täysin passiivinen sen suhteen eli etten käy kirjautumassa sisään ellei sähköpostiini ole tullut ilmoitusta sinne ilmaantuneesta vastauksesta. Jätin tämän siksi, että se on kansainvälisillä sivuilla. Koen myös että maailmankaikkeutta voi auttaa olemalla "saatavilla", mutta jos jatkuvasti käyn seuraamassa profiiliani tai katselemassa muiden ilmoituksia, on se merkki siitä, etten luota, että asiat järjestyvät ja luo muutenkin vähän epätoivon energiaa. 

Näillä eväillä ja tässä tilanteessa siis tänään :) Kiitos maailmankaikkeudelle kaikista kokemuksista, avusta ja oivalluksista, joita olen tehnyt tähän mennessä. Tänään kaikki on hyvin ja täydellistä sellaisenaan. <3